Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

”Tämä on katastrofi” – Oulussa turvapaikanhakijoita siivouskomeroihin ja kontteihin

Oulu
Oulun vastaanottokeskuksessa Heikinharjussa on tukalat paikat.
Turvapaikanhakijoita tulee päivittäin ja tilat on jo käytössä peli- ja luokkahuoneita, varastoja, käytäviä, kellareita – ja jopa siivouskomeroita myöten. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä kaikille ei riittänyt edes patjoja lattialle, kun Heikinharjuun tuli 77 uutta ihmistä.

Torstain ja perjantain välisenä yönä Oulun poliisilaitoksella vietti yönsä parikymmentä turvapaikanhakijaa. Suuri osa ihmisistä tulee Ruotsin rajan yli pohjoisesta.

– Tämä on katastrofi, sanoo vastaanottokeskuksen alaikäisyksikön vastaava ohjaaja Jaana Karhu.

Lähipäivinä vastaanottokeskuksen takapihalle on tulossa 11 konttia, joihin on ajateltu sijoitettavaksi neljä kuhunkin.

– Tai meidän mittakaava huomioiden varmaankin kahdeksan yhteen konttiin, Karhu toteaa hirtehisesti.

Ruoat yhdellä hellalla

Vastaanottokeskuksen pyykinkuivaushuoneessa säilytetään omenoita, ja vapaaehtoiset keittävät 200 ihmiselle ruuan yhdellä hellalla. Tavallisina aikoina tiloissa on keittiöt, joissa turvapaikanhakijat voivat valmistaa ruuan itse – nyt on toisin.

Vastaanottokeskuksen johtaja Sirpa Kansanaho on vedonnut useisiin tahoihin lisätilojen saamiseksi: Oulun kaupungin lisäksi hän on ottanut puheeksi ympäristökuntien mahdollisuudet.

– Viimeisin 150 hengen hätämajoitusyksikkömme Muhoksen Päivärinteellä täyttyi kolmessa päivässä tällä viikolla. Tiloja on saatava lisää.

Kunnalle hyötyä

Kansanaho ottaa esimerkiksi Pudasjärven kunnan, joka on avannut ovensa turvapaikanhakijoille. Hän muistuttaa, että kunta hyötyy tulijoista monin eri tavoin.

– Ensinnäkin kunta saa tyhjillään olleista kiinteistöistä vuokratuloja. Toiseksi kuntaan tulee työpaikkoja ja kolmanneksi turvapaikanhakijat käyttävät rahansa kuntaan ostamalla itse ruokansa, Kansanaho laskee.

Mikäli kunnat eivät ole halukkaita ottamaan turvapaikanhakijoita vastaan, heitä saattaa silti tulla, sillä siinä tapauksessa Maahanmuuttovirasto joutuu vuokraamaan tarvittavat tilat yksityisiltä. Ja ne tilat saattavat sijaita juuri niissä kunnissa, jotka eivät ole halunneet ottaa turvapaikanhakijoita vastaan.

– Yhteistyö kuntien kanssa on huomattavasti positiivisempi tapaa kuin se, että joudumme tulemaan kuntiin väkisin, Kansanaho painottaa.

Oulussa perustettiin torstaina illalla tukiyhdistys, joka ottaa lajitellakseen Oulun seudun vastaanottokeskuksille tulevat tavaralahjoitukset.

Kuvissa näkyvät ihmiset ovat antaneet luvan kuvaamiseensa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  2. 2

    Janne Ahoselta loistosuoritus mäkihypyn karsinnassa – kaikki suomalaiset jatkoon!

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  5. 5

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  6. 6

    Petter Northug raivoaa venäläiselle naishiihtäjälle: ”Olisin aloittanut tappelun”

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

  9. 9

    Syyte: Lottovoittajalta huijattiin 1,2 miljoonaa, oikeudessa kysyttiin voiton suuruutta: ”Jotain 80 000 euroa”

  10. 10

    Puoli kiloa päivässä ei olekaan tarpeeksi: Nämä kasvikset torjuvat syöpää ja sydänsairauksia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  3. 3

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  4. 4

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  5. 5

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  6. 6

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  7. 7

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  8. 8

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  9. 9

    Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

  10. 10

    17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  2. 2

    Janne Ahoselta loistosuoritus mäkihypyn karsinnassa – kaikki suomalaiset jatkoon!

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  5. 5

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  6. Näytä lisää