Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pohjanmaalla paljastui iso huumerikosvyyhti – poliisi vaitonainen

Poliisi on tutkinut kaikessa hiljaisuudessa Pohjanmaalla paljastunutta huumerikosvyyhtiä, joka on alueeseen nähden poikkeuksellisen iso.
Huumeiden epäillään tulleen ulkomailta. Poliisin tutkinta keskittyy erityisesti Etelä-Pohjanmaan alueella sijaitseviin paikkakuntiin.

Huumetutkintaan ovat osallistuneet Pohjanmaan poliisi ja keskusrikospoliisi. Poliisitutkinta on kestänyt ainakin muutamien kuukausien ajan.

Poliisi on saanut osan huumeista takavarikkoon. Ilta-Sanomien tietojen mukaan Pohjanmaalle on levitetty useita kiloja kovia huumeita. Määrä on poikkeuksellisen suuri Pohjanmaan alueella.

IS:n tietojen mukaan Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on vanginnut yli viisi miestä epäiltynä törkeistä huumausainerikoksista. IS:n tietojen mukaan osalla epäillystä on aiempaa rikostaustaa. Ainakin osan epäillään toimineen myös moottoripyöräjengissä, jonka poliisi luokittelee rikolliseksi järjestöksi.

Huumerikosvyyhtiin epäillään liittyvän myös kiristystä ja jonkin verran aseita.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Räty myöntää keskusrikospoliisista IS:lle, että poliisitutkinta on käynnissä, mutta hän ei halua kommentoida sitä tarkemmin. Hän perustelee asiaa sillä, että tutkinta on hyvin pahasti kesken.

– Tämä on normaalia isompi asia kuitenkin Pohjanmaan alueella, Räty suostuu sanomaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

  2. 2

    Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

  3. 3

    Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

  4. 4

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  5. 5

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  6. 6

    HS: Suomalainen olympiamitalisti velkaantui pahasti – ”Kaikki on mennyt”

  7. 7

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  8. 8

    EK15: Ford-kuskille aikasakko – Latvala nousi jo toiseksi!

  9. 9

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  10. 10

    Tämä on Suomen kauhuskenaario: Voiko sähkö loppua talven kysyntähuipussa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  3. 3

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  4. 4

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. 6

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  7. 7

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  8. 8

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  9. 9

    Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

  10. 10

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

  2. 2

    Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

  3. 3

    Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

  4. 4

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  5. 5

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  6. Näytä lisää