Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kertausten määrä kolminkertaistui: Nämä ovat reserviläisten yleisimmät syyt kieltäytyä

Kertausharjoitus
Kertausharjoituskäskyyn voi hakea peruutusta tai vapautusta. Yksittäinen tärkeä päivämeno voi hoitua anomalla lomaa.
Tänä vuonna Puolustusvoimat käskee kertausharjoituksiin 18 000 reserviläistä, mikä on yli kolme kertaa enemmän kuin edellisvuosina. Perjantaina päättyi syksyn suurin maavoimien kertausharjoitus, johon osallistui noin 2 300 henkeä.

– Kertausharjoituksista ei voi millään perusteella kieltäytyä, vaan kutsuttu henkilö voi hakea peruutusta tai vapautusta, kertoo Uudenmaan aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Juho Raulo.

Raulo kuitenkin kiittelee reserviläisten useimmiten muistavan, että heillä on velvollisuus osallistua kertausharjoituksiin.

Kertausharjoituskäskyn peruutuksen voi saada terveydentilan perusteella, pysyvän ulkomaille muuton vuoksi tai jos on hakeutunut reservissä ollessaan täydennyspalvelukseen, eli siviilipalvelukseen.

– Jos tällaiset tiedot eivät jostain syystä ole kulkeutuneet meille, niin kertausharjoituskäsky voidaan peruuttaa. Henkilö on voinut vaikka halvaantua pysyvästi autokolarissa, mutta meille ei ole tullut siitä tietoa, kertoo Raulo.

Vapautukseen oltava painava syy

Kertausharjoituksista voi hakea myös vapautusta työasioihin, ammatinharjoittamiseen tai muuhun henkilökohtaiseen syyhyn vedoten.

– Jos vapautusta hakee esimerkiksi ammatinharjoittamiseen liittyvään syyhyn perustuen, harjoituksen ajankohdasta on oltava vakavaa haittaa ammatinharjoittamisen kannalta, painottaa Raulo.

Monet yllättyvät, että kertausharjoituksista voi anoa lomaa, esimerkiksi päiväksi, tärkeän menon takia, eikä koko harjoitukseen tarvitse anoa vapautusta.

– Esimerkiksi kertausharjoitusten sattuminen juuri pienyrityksen sesonkiaikaan voi olla tällainen haitta. Nämä ovat aina tapauskohtaisesti harkittavia asioita, jotka henkilön täytyy aina itse osoittaa, kertoo Railo.

Vapautuksen voi saada myös, jos sota-ajan taitojen kertaaminen sattuu juuri tärkeään opiskelusaumaan.

– Jos teossa on vaikka loppunäytetyö, jonka lykkääntyminen siirtäisi valmistumista vuodella, niin pyritään löytämään sellainen ratkaisu, joka palvelee tätä asevelvollistakin, kertoo Raulo.

– Monet yllättyvät, että kertausharjoituksista voi anoa lomaa, esimerkiksi päiväksi, tärkeän menon takia, eikä koko harjoitukseen tarvitse anoa vapautusta. Monet ovat tyytyväisiä tällaiseen joustoon, kertoo Railo.

Vapautusta hakevat huomioidaan suunnittelussa

Puolustusvoimat käyttää harjoitusten suunnittelussa hyväkseen tilastoihin pohjautuvaa kaavaa, jonka mukaan kertausharjoituskäskyn saatuaan noin 20–25 prosenttia käsketyistä hakee vapautusta.

– Maailma muuttuu nykyään nopeasti. Kun käsky lähtee puoli vuotta etukäteen, niin harjoituksen lähestyessä noin viidesosalle tulee jonkinlainen tarve saada yksittäinen päivä vapaaksi tai perua koko harjoitukseen tulo. Hakemuksen jättäneistä noin puolella syy on pätevä. Eli tuhannen henkilön harjoituksista noin 100–150 henkilölle syntyy jonkin pätevä este osallistua kyseiseen harjoitukseen, kertoo Railo.

Peruutus- ja vapautushakemukset tutkitaan tapauskohtaisesti. Henkilön poisjäämisestä voi olla merkittävää haittaa harjoitukselle, mikä otetaan myös huomioon harkinnassa.

– Tähän ei ole mitään sapluunaratkaisua, nämä on päätettävä hakemus kerrallaan, kertoo Railo.

Näistä syistä haetaan vapautusta tai peruutusta

Suurin osa vapautuksista liittyy työelämään ja ammatinharjoittamiseen, kun taas käskyn peruuntuminen johtuu useimmiten terveydellisistä syistä.

– Nykypäivänä ei enää ole ylimääräisiä ihmisiä työpaikoilla, niin sitä enemmän se tuntuu, jos yksi henkilö on viikon poissa töistä, kertoo Railo.

Puolustusvoimien lähtökohta on se, että harjoituksiin osallistutaan, joten peruutus- ja vapautushakemuksissa tutkitaan niiden vaikuttavuutta esimerkiksi työpaikoilla.

Jotkut saattavat kielteisen päätöksen saatuaan lähteä sitten täydennyspalvelukseen, eli siviilipalvelukseen.

– Yhden työntekijän poissaolo viidensadan hengen firmasta ei ehkä haittaa niin paljon, kuin jos kolmen miehen firmassa on sesonkiaika, ja yksi olisi poissa viikon, kertoo Railo.

Inhimillinen näkökulma mukana harkinnassa

Vapautukseen voi johtaa myös muu pätevä henkilökohtainen syy, joka voi olla mitä tahansa koko elämän kirjossa.

– On esimerkiksi juuri erottu ja lastenhoito on vaikea järjestää, tai puoliso on voinut kuolla tai olla vakavasti sairas. Näitä on kohtuullisen vähän, mutta tällaisissa tilanteissa on otettava huomioon inhimillinen aspekti, kertoo Railo.

Elämäntilanteeseen vetoavat eivät yleensä ole aivan nuorimmasta päästä. Nuoremmat saattavat toisaalta kokeilla hieman kepillä jäätä.

– Jos syy ei ole pätevä, päätökseen yleensä tyydytään. Jotkut saattavat kielteisen päätöksen saatuaan lähteä sitten täydennyspalvelukseen, eli siviilipalvelukseen, mutta siinäkin on sitten viiden päivän koulutus, kertoo Railo.

Jos yllä oleva Maavoimien Twitter-päivitys ei näy, katso se tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    3. 3

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    6. 6

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Amin Asikainen ja Paratiisihotellista tuttu Nadia odottavat lasta – salasivat asian aluksi: ”Alkuraskaus ei ole ollut mutkaton”

    9. 9

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    7. 7

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    8. 8

      Testaa, miten sinkku olet!

    9. 9

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    10. 10

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    3. 3

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    6. Näytä lisää