Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliitikot leikkaavat palkoistaan alle kaksi prosenttia – kansalta otetaan viisi prosenttia

Pääministeri Juha Sipilä antoi ymmärtää, että hän aikoo osallistua taloustalkoisiin myös muulla tavalla kuin luopumalla viikon palkasta.
Ministerit kertoivat luopuvansa viikon palkastaan.

Kansanedustajat lupasivat puhemiehistön suulla myös leikata palkastaan yhden viikon palkan tänä ja ensi vuonna.

Poliitikkojen palkanalennus on alle kaksi prosenttia heidän tuloistaan. Vuodessa on 52 viikkoa ja viikon palkka on 1,9 prosenttia vuosituloista.

Hallitus omassa kuripaketissaan leikkaa kansan työvoimakustannuksista viisi prosenttia, eli kansa osallistuu talkoisiin kaksi ja puoli kertaa isommalla paukulla kuin poliitikot.

”Ei näillä maailmaa paranneta”

Keskeiset ministerit vastasivat ympäripyöreästi omaan parin prosentin palkka-alennukseensa. Katso yllä olevalta videolta, mitä he kertoivat.

– No, tätä voi katsoa monelta kannalta. Se on selvää, että kaikki osallistuvat talkoisiin. Kuten muistat, edellisellä hallituskaudella ministerit leikkasivat palkkojaan heti aluksi viisi prosenttia. Tämä viisi prosenttia on tainnut pysyä. Ei näillä maailmaa paranneta, vaan pyrimme parantamaan kilpailukykyämme. Kaikki osallistuvat omalla tavallaan, valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) kommentoi IS:lle.

– Viikko ollaan palkattomalla vapaalla. Emme pysty sitä pitämään, mutta viikon palkalla tullaan vastaan, pääministeri Juha Sipilä (kesk) totesi IS:lle.

– Lomautamme itse itsemme viikoksi ja se merkitsee karkeasti noin 3 000 euron osallistumista vuodessa talkoisiin. Niin se on alle kaksi prosenttia vuosipalkasta, mutta oli tarkoitus myös näyttää, että ministerit ovat mukana. Sitten on veronkiristykset, siellä on hyväosaisten puolella kansanedustajia ja ministereitä, ulkoministeri Timo Soini (ps) sanoi.

Uskotteko, että tämä tyydyttää kansaa?

– Sitä en osaa sanoa, että tyydyttääkö, mutta se on selvä, että myös kansanedustajat ja ministerit osallistuvat talkoisiin. Siitä oli ennen budjettiriihtä epäselvyyttä, että osallistuvatko. Niin kyllä osallistuvat, Soini vastasi.

Pääministeri Sipilä antoi ymmärtää, että hän aikoo osallistua taloustalkoisiin muutenkin kuin luopumalla viikon palkastaan.

– Jokainen tekee henkilökohtaisia toimia ja kertoo niistä, joka haluaa kertoa, Sipilä sanoi.

Minkälaisia nämä toimet voivat olla?

– Omalta osaltani kerron niitä sitten vähän myöhemmin, Sipilä vastasi.

Ministerin palkka on 9 788 euroa ja pääministerin palkka 11 742 euroa. Sen lisäksi ministerit saavat puolet kansanedustajan palkastaan ja kulukorvauksestaan.

Kansanedustajan palkka on edustajavuosista riippuen joko 6 380 tai 6 858 euroa. Veroton kulukorvaus on asuinpaikasta riippuen 987–1 809 euroa kuukaudessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso kuva Jenni Haukion elegantista silkkipuvusta – juhlavasti violetissa

    2. 2

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    3. 3

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    4. 4

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    5. 5

      Ensimmäiset vieraat saapuivat Linnan juhliin – sotaveteraani Osman, 95: ”Täytyyhän nyt daami olla mukana”

    6. 6

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    7. 7

      Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Nooralotta Nezirillä lähes 90 000 euron korut

    8. 8

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    9. 9

      Simon Cowell tukee Saara Aaltoa: ”Ulkomaalaisen voitto osoittaisi, että show ja yleisö ovat suvaitsevaisia”

    10. 10

      Soihtukulkue lähti liikkeelle Töölöntorilta – IS seuraa hetki hetkeltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    8. 8

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    9. 9

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    10. 10

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso kuva Jenni Haukion elegantista silkkipuvusta – juhlavasti violetissa

    2. 2

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    3. 3

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    4. 4

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    5. 5

      Ensimmäiset vieraat saapuivat Linnan juhliin – sotaveteraani Osman, 95: ”Täytyyhän nyt daami olla mukana”

    6. Näytä lisää