Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Häirikkö yritettiin eksyttää – tuloksena karmea teko: mies sai leipäveitsestä ja menetti munuaisensa

Neljän hengen porukan juhlinta sai karmean ja odottamattoman lopun Lahdessa, kun häiriöitä aiheuttanut 36-vuotias mies yritettiin eksyttää porukasta. Muu joukko oli kyllästynyt miehen häiriköintiin.
Joukko lähti toukokuisena arkipäivänä kauppaan. Kaupassakäynnin yksi tarkoitus oli päästä eroon häiriköstä eksyttämällä hänet.

Aluksi näyttikin siltä, että mies saatiin pudotettua joukosta, mutta jonkin ajan kuluttua hän tuli takaisin ja pyrki asuntoon, jossa muu joukko jatkoi keväisen päivän viettoa.

Kun mies oli aikansa metelöinyt kerrostalon rappukäytävässä ja soittanut ovikelloa meni asunnon haltija avaamaan oven mukanaan 21-senttisellä terällä varustettu keittiöveitsi.

Mies löi kahdesti ovikelloa soittanutta vatsaan. Ensimmäinen isku teki pitkän haavan ja osa uhrin suolista pullahti ulos. Toisen lyönnin seurauksena keittiöveitsi upposi koko terän pituudelta vatsaan ja se jäi kiinni.

Juhlintaa jatkaneet eivät soittaneet vaikeasti loukkaantuneelle miehelle apua vaan avun hälytti joku kerrostalon asukkaista.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi puukottajan tapon yrityksestä viideksi vuodeksi vankeuteen. 32-vuotiaalla lahtelaismiehellä ei ollut ennestään minkäänlaista rikosrekisteriä.

Paikalla olleet kaksi muuta henkilöä tuomittiin 50 päiväsakkoon pelastustoimien laiminlyönnistä, kun he eivät hälyttäneet apua.

Uhri sai vakavat vammat. Vatsalihaksiin kiinni jäänyt veitsi irrotettiin vasta keskussairaalassa. Miestä hoidettiin noin kuukausi teho-osastolla. Pitkän keittiöveitsen terä tuhosi uhrin toisen munuaisen ja se jouduttiin poistamaan.

Puukottaja tuomittiin syyttäjän vaatimusten mukaisesti.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

  4. 4

    Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

  5. 5

    Holmström pokkasi Nobelinsa kuninkaalta – Patti Smith unohti seremoniassa laulun sanat

  6. 6

    Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

  7. 7

    Kuningatar Silvia säihkyy Nobel-gaalassa muodikkaasti ”diskopallona” – kuin Jaana Pelkonen!

  8. 8

    Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

  9. 9

    MM-välierällä todella dramaattinen loppu – Suomi finaaliin!

  10. 10

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  6. 6

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  7. 7

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  8. 8

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  9. 9

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  10. 10

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

  4. 4

    Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

  5. 5

    Holmström pokkasi Nobelinsa kuninkaalta – Patti Smith unohti seremoniassa laulun sanat

  6. Näytä lisää