Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ruotsin maahanmuuttovirasto kumoaa villejä huhuja: ”Emme osta heille lippuja tai neuvo reittiä Suomeen”

Ruotsi noudattaa toiminnassaan Dublinin sopimusta, sanoo Ruotsin maahanmuuttoviraston tiedottaja Helena Cho Györki.
Tällä hetkellä suurin osa Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista saapuu Pohjois-Ruotsin kautta maateitse, junalla tai linja-autolla. Jo päivien ajan kiertäneen huhun mukaan ruotsalaisviranomaiset neuvoisivat juna-asemilla, kuinka Suomeen pääsee turvapaikkahakemuksen jättämistä varten tai jopa ostaisivat heille matkalippuja pois maasta.

Ruotsin maahanmuuttovirastosta kerrotaan, ettei tämä huhu pidä paikkansa.

– Meillä on ihmisiä juna-asemilla varmistamassa, että ihmiset saavat tietoa siitä minne mennä ja missä he voivat jättää turvapaikkahakemuksensa, selittää virastossa tiedottajana työskentelevä Helena Cho Györki Ilta-Sanomille.

Tarvittaessa tulijat kuljetetaan bussilla esimerkiksi Malmöhon tai toiselle paikkakunnalle Ruotsissa, jos tilaa majoittumiseen ei ole tarpeeksi.

– Emme osta heille lippuja tai kerro heille minne heidän pitäisi mennä Ruotsin sijaan, Cho Györki painottaa.

Hän sanoo tietävänsä, että turvapaikanhakijoiden ympärillä liikkuu paljon kaikenlaisia huhuja. Tässä tapauksessa ruotsalaisviranomaiset ovat voineet sekoittua asemilla päivystäviin vapaaehtoisiin.

– Olen kuullut että he olisivat ostaneet matkalippuja tänne tuleville. Mutta meillä ei ole sen kanssa mitään tekemistä.

Toinen ruotsalaisviranomaisten viime aikoina kuulema syytös on, että maa ei noudata toiminnassaan Dublinin sopimusta, jonka perusteella henkilö tulisi rekisteröidä turvapaikanhakijaksi maassa, johon hän on ensin tullut. Suomessa myös hallituksessa ollaan oltu närkästyneitä siitä, että Ruotsin kautta saapuu sopimuksesta huolimatta satamäärin rekisteröimättä jääneitä tulijoita.

– Voimme ainoastaan tarjota ihmisille tiedon siitä, kuinka hakea turvapaikkaa Ruotsista, kun he saapuvat maahan. Me noudatamme Dublinin sopimusta, eikä tässä ole tapahtunut muutosta, Cho Györki puolustautuu.

Muussakin toiminnassaan virasto toimii hänen mukaansa hallituksen sääntöjen ja lakien mukaan.

Pohjois-Suomen paikkakunnilla, kuten Kemissä ja Torniossa, rajan yli tulijoiden suuri määrä on johtanut paikoitelleen kaoottiseen tilanteeseen. Cho Györkin mukaan Ruotsi näyttää selviävän omasta tilanteestaan paremmin kokemuksensa tuomien valmiuksien ansiosta.

– Esimerkiksi viime viikolla Malmöhon tuli noin 300 ihmistä yhden vuorokauden aikana. Meidän on huolehdittava jatkuvasti siitä, että näillä ihmisillä on riittävästi tilaa majoittua.

Ruotsissa maahanmuuttovirasto on myös ryhtynyt hankkimaan majoituspaikkoja yksityisiltä ihmisiltä.

– Kyseessä ei ole asia josta emme selviäisi. Mutta tietenkin seuraamme jatkuvasti ennusteita, jos arvio tulijoiden määrästä muuttuu. Meiltä katsottuna tilanne ei ole kaoottinen mutta se vaatii tietenkin paljon työtä.

Artikkelin videolla Suomeen saapunut irakilainen mies kertoo matkastaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    3. 3

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    8. 8

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    9. 9

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    10. 10

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    3. 3

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    6. Näytä lisää