Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

JHL kannustaa työvuorossa olevia mukaan perjantaistoppiin – ”Missään tapauksessa emme kannusta siihen, että lapset jätetään hoitamatta”

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL kannustaa myös työssä perjantaina olevia mukaan Helsingin Rautatientorilla kello 11–13 järjestettävään mielenilmaukseen.
Näin ollen JHL:n työsopimussuhteiset jäsenet voivat poistua työpaikaltaan kello 11–13 väliseksi ajaksi.

Liitto korostaa, että toisin kuin virkasuhteessa olevilla työntekijöillä, on työsopimussuhteisilla työntekijöillä myös työehtosopimusten voimassa ollessa laillinen oikeus järjestää poliittinen mielenilmaus.

Useat JHL:n jäsenyhdistykset eri puolilta Suomea ovat jo ilmoittaneet osallistuvansa mielenilmaukseen, minkä odotetaan aiheuttavan häiriöitä päivähoitoon, liikenteeseen ja muihin palveluihin.

JHL:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan mukaan esimerkiksi liittoon kuuluvia perhepäivähoitajia ei kuitenkaan missään tapauksessa rohkaista osallistumaan mielenilmaukseen ja jättämään lapset siksi aikaa hoitamatta.

Osa mukana olevista yhdistyksistä on ratkaissut tilanteen esimerkiksi niin, että mielenilmaukseen osallistutaan laajemmin esimerkiksi järjestämällä koko päivän kestävän työnseisauksen.

– Missään tapauksessa emme kannusta siihen, että lapset jätetään hoitamatta. Jos lapset tulevat hoitoon aamulla, ei perhepäivähoitaja voi poistua keskipäivällä työpaikalta kahdeksi tunniksi. Juuri tämän vuoksi osa jäsenyhdistyksistä on päättänyt järjestää koko päivän kestävän työnseisauksen.

Myös päiväkodeissa työskentelevien JHL:n jäsenten tulee ilmoittaa osallistumisestaan mielenilmaukseen esimiehilleen hyvissä ajoin ennen perjantaita.

Eloranta sanookin, että työpäivän voi keskeyttää kahdeksi tunniksi siinä tapauksessa, ettei keskeytys uhkaa vaarantaa henkeä, terveyttä tai omaisuutta.

– Työssä olevat voivat poistua työpaikoilta, jos kahden tunnin keskeytys työpäivään on turvallinen. Näin on esimerkiksi siivousalalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Vuoden oudoin oikeusjuttu? Moderni perhe -tähden Sofia Vergaran omat hedelmöittyneet IVF-alkiot haastoivat tämän oikeuteen

    5. 5

      Olli, 17, katosi Hämeenlinnassa – oletko nähnyt kuvan nuorta?

    6. 6

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    7. 7

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    8. 8

      Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Riistakamera nappasi kuvan harvinaisesta vieraasta sotilastukikohdassa Arizonassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    9. 9

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Vuoden oudoin oikeusjuttu? Moderni perhe -tähden Sofia Vergaran omat hedelmöittyneet IVF-alkiot haastoivat tämän oikeuteen

    5. 5

      Olli, 17, katosi Hämeenlinnassa – oletko nähnyt kuvan nuorta?

    6. Näytä lisää