Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Maailmalla uutisoitiin Suomen perjantaistopista

Muun muassa Financial Times ja Bloomberg ovat noteeranneet Suomessa tänään järjestettävän lakon.
Suomen perjantaistopista on uutisoitu maailmalla. Esimerkiksi Financial Timesin mukaan maassa järjestetään suurin lakko vuosikymmeniin.

Lehti kertoo, että yli 2,2 miljoonaa ihmistä edustavat liitot vastustavat perjantaina hallituksen ehdottamia työelämän säästötoimenpiteitä. Myös muun muassa Bloomberg on noteerannut seisauksen.

FT:n jutussa on huomioitu pääministeri Juha Sipilän (kesk) keskiviikon TV-puhe, ja lisäksi siinä mainitaan Suomen talouden taantuneen nyt kolmen vuoden ajan. Useimmat asiantuntijat odottavat trendin jatkuvan.

Taloustilanteeseen ovat lehden mukaan vaikuttaneet paperiteollisuuden supistuminen, Nokian alamäki ja Venäjän-kaupan hiipuminen. Poliitikkojen mielestä kilpailukyky on heikentynyt selvästi suhteessa Ruotsiin ja Saksaan.

– 1990-luvulla kaikille oli selvää, että kohtasimme kriisin. Nyt meillä on euron tarjoama tasapaino, joka antaa meille valheellisen turvallisuudentunteen. Emme voi sortua minkäänlaiseen omahyväisyyteen, elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk) kommentoi lehden haastattelussa.

– Jos sotkee asiat itse, on siivottava jäljet itse. Nyt meidän on käytettävä vahvaa lääkettä, sanoo puolestaan ulkoministeri Timo Soini (ps).

Soinin mukaan Suomen on tässä tilanteessa tehtävä kovasti töitä.

SAK:n Aleksi Kuusisto arvioi jutussa, että toimenpiteet heikentäisivät suomalaisten ostovoimaa lähes kolmella prosentilla ja iskisivät erityisesti tiettyihin julkisen sektorin työntekijäryhmiin.

– Mielestämme on täysin mahdotonta hyväksyä, että hallitus on yksipuolisesti leikkaamassa palkkoja ja etuja, jotka on sovittu työehtosopimusten kautta.

Nordean ekonomisti Pasi Sorjonen ennustaa tilanteen vielä pahentuvan ennen kuin valoa alkaa näkyä tunnelin päässä. Työttömyysasteen odotetaan nousevan 10,3 prosenttiin vuonna 2017.

Financial Timesin mukaan Suomen edellinen yleislakko vuonna 1956 keräsi 400 000 osallistujaa. Vuonna 1992 järjestettyyn yhden päivän mielenilmaukseen puolestaan osallistui 300 000 ihmistä.
  • Perjantaistoppi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. 6

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    7. 7

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    8. 8

      Suomi-brändit halusivat vetoapua Duudsoneilta: ensimmäistä rodeovideota on katsottu Facebookissa jo 5 miljoonaa kertaa

    9. 9

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. Näytä lisää