Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lauri Lyly sai suuret aplodit: ”Me emme hyväksy”

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly on puhunut suurmielenilmauksessa Helsingin Rautatientorilla.
Lyly patistaa Suomea sopimisen tielle. Hän sanoi Helsinkiin kokoontuneille mielenosoittajille uskovansa, että sopimiseen vielä palataan. Lylyn mukaan hallituksen ei vielä ole myöhäistä perua aikomiaan heikennyksiä. Viesti hallitukselle oli selvä: se hoitakoon omat tehtävänsä, mutta sen ei pidä sekaantua työmarkkinakenttään.

Lyly ilmoitti, ettei ammattiyhdistysliike hyväksy ylityökorvausten ja sunnuntailisien leikkaamista, sairaslomakarenssia eikä hallituksen yksipuolisia päätöksiä työaikoihin. Erityisesti hän painotti sitä, että ammattiyhdistysliike ei hyväksy pakkolakeja.

– Me emme hyväksy, Lyly painotti monta kertaa.

– Näin ei voi Suomessa tehdä, Lyly jyrähti hallituksen esityksistä.

Puhe keräsi mielenilmaukseen kokoontuneelta väeltä suuret aplodit.

Lavalla on käynyt puhumassa myös poliitikkoja hallitus- ja oppositiopuolueista. Reaktio on ollut selvä. Hallituspuolueiden edustajat ovat saaneet osakseen buuauksia tilaisuuden juontajan rauhoittelusta huolimatta.

Helsingin Rautatientorille on poliisin arvion mukaan kokoontunut noin 30000 ihmistä mielenosoitukseen, jossa vastustetaan hallituksen kaavailemia työelämäkiristyksiä.

”Neuvotteluja, ei sanelua”

Mielenosoitukseen tullut heinolalainen Jari Lähde toivoo neuvotteluja, ei hallituksen sanelua.

– Me haluamme sopia asioita omasta puolestamme. Koen, että hallitus tällä kertaa on tehnyt vääryyksiä etenkin pienituloisia, vanhuksia ja opiskelijoita kohtaan.

Espoolainen lastentarhanopettaja Mari Väisänen Espoosta piti asiaa niin tärkeänä, että liikkeelle piti lähteä.

– Tämä on pienipalkkainen ala. Ajattelen, että vähän pidemmät lomat palkkaa kompensoivat. Nyt sisällä kiehuu, Väisänen sanoo rauhallisesti hymyillen.

Hän sanoi odottaneensa, että torilla olisi ollut enemmän ihmisiä kuin poliisin ilmoittama 30000.

– Pieni luottamus on, että ehkä tästä aletaan neuvotella.

Suomen elintarviketyöläisten liiton SEL:n liittosihteerin Henri Lindholmin mukaan solidaarisuudenosoituksia on tullut kahdessa päivässä 134 maasta.

– Niissä on ihailtu pohjoismaista sopimuskulttuuria. Jos se ajetaan alas, seurauksia on myös Pohjoismaiden ulkopuolella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – näin turma tapahtui

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      SM-liigassa kolmen ottelun pelikielto kohutaklauksesta – ”Tuomio oli farssi”

    5. 5

      Rekka putosi moottoritien sillalta Lohjalla – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut

    6. 6

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    7. 7

      Axl Smith poistui käräjäoikeudesta – paljasti viimein tuiman katseensa aurinkolasien takaa

    8. 8

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    9. 9

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    10. 10

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    3. 3

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    7. 7

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    8. 8

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    9. 9

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    10. 10

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – näin turma tapahtui

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      SM-liigassa kolmen ottelun pelikielto kohutaklauksesta – ”Tuomio oli farssi”

    5. 5

      Rekka putosi moottoritien sillalta Lohjalla – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut

    6. Näytä lisää