Sampsa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

”Miten hoitaja käyttäytyisi elvytystilanteessa?” – sairaalalle määrätyt ylityösakot puhuttavat

Terveydenhuolto
Ilta-Sanomien lukijoita puhuttaa viime vuonna työtuomioistuimessa käsitelty tapaus, jossa sairaanhoitajan suunniteltu työvuoro venyi yllättäen 47 minuuttia leikkauksen takia.
Tuomioistuimen päätöksen mukaan työnantaja ei olisi saanut ilman työntekijän suostumusta pidentää työvuoroluettelon mukaista työvuoroa vuonna 2012, vaikka leikkaus oli kesken.

Kunnallinen työmarkkinalaitos tuomittiin maksamaan Tehy ry:lle työehtosopimuslain mukaista hyvityssakkoa 3 000 euroa valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä. Lisäksi Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä velvoitettiin yhteisvastuullisesti korvaamaan Tehy ry:n oikeudenkäyntikulut 5 602,45 eurolla.

– Kertakaikkiaan hieno esimerkki, kuinka fiksuja juttuja työehtosopimuksiin on kirjattu, että saadaan arki luistamaan ja vielä hyvällä mielellä. Aiheutuneet sivukulutkin lisäsivät positiivisesti Suomen bkt:n arvoa. Todella tuottavuus huipussaan, nimimerkki Ilmari48 heittää.

– Hävettävää millaisiin turhuuksiin resursseja hukataan Suomessa. Jo alkujaan pitää ottaa huomioon alan sisäiset vaatimukset ja tarpeet, pohtii nimimerkki ALIEN.

– Siis yhdeksän tonnin kolmevarttinen. Suomi Oy Ab nousuun, julistaa puolestaan nimimerkki Numis.

Yleinen ongelma

Moni kommentoija ymmärtää sairaanhoitajan toimintaa. Yksi heistä on nimimerkki kiltti.

– Vihdoinkin löytyi rohkea hoitaja, joka vei yleistä ongelmaa eteenpäin.

Nimimerkki Ex lähihoitaja kehottaa sairaanhoitajan tuomitsevia ihmisiä kokeilemaan työtä itse.

– Vaikka hoitajat ovatkin Vanhasen mielestä talouden huonon jamaan syy, niin kannattaa Matin katsoa vaan peiliin. Hoitajat eivät tätä maata kaada vaan huono johto, joka eli velaksi, vaikka näkymät eivät parantuneet. Jyrki, Jutta, Matti, jne. kantakaa vastuunne, älkää syytelkö muita, hän kirjoittaa.

Lääkäreille tämä ei ole mikään ongelma, arvioi puolestaan nimimerkki Hoitsupoitsu. Hän huomauttaa hoitajien kuuluvan lääkärien tavoin leikkausryhmään.

– Lääkärit saavat tällaisesta kunnon, eli ruhtinaalliset, korvaukset, kun taas hoitaja ei saa. Se saa mielen pahaksi. Eli suomeksi: Jos korvaus olisi suhteessa sama kuin lääkärin, ei tarvitsisi kiukutella.

Jousto esillä

Nimimerkki Vee ihmettelee sitä, ettei asiaa osattu hoitaa jollakin muulla tavalla.

– Pitkissä vuoroissa virheen mahdollisuus lisääntyy. Ruotsissa käytössä jopa 6 tunnin työaika, hän mainitsee.

– Ketään ei voi pakottaa ylityöhön, mutta fiksu työnantaja huomioi tällaisen mahdollisuuden joko rahalla tai varahenkilöllä, tai sitten mahdollinen ylityö kuuluisi kirjata työhön ottosopimukseen. Itse olen joutunut jäämään joskus pikakomennuksella töihin ja siitä olen saanut yleensä palkallisen vapaapäivän ja se on sopinut työnantajalle niin kuin minullekin, tuumii nimimerkki ukko.

Nimimerkki tähän on tultu muistuttaa, että palkanmaksurahat tulevat asiakkailta. Ja jos eivät tule, niin kilometritehdas kutsuu.

– Meidän firmassa tehdään töitä asiakastarpeen mukaan ja joustetaan silloin, kun tarve on. Ja hyvin usein on – onneksi on, hän kertoo.

– Milloin työntekijöistä on tullut näin joustamattomia? Miten tämä hoitaja käyttäytyisi elvytystilanteessa? Lähtisi vain kotiin, kun työvuoro loppuu? Pelottavaa, kommentoi puolestaan nimimerkki sairaanhoitaja.

Moni muukin kommentoija nostaa esiin jouston merkityksen työelämässä.

– Itse töissä ja monesti töissä 9 tuntia 8 sijaan ilman minkäänlaista lisäkorvausta, samoo esimerkiksi nimimerkki JP.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    8. 8

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    9. 9

      X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

    10. 10

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    8. 8

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    6. Näytä lisää