Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Maahanmuuttovirasto päivittää Irakin ja Somalian turvallisuusarviot – palautusmahdollisuuksia tutkitaan

Pakolaiskriisi
Maahanmuuttovirasto päivittää turvallisuusarvioitaan Irakin ja Somalian osalta.
Maahanmuuttovirasto on päivittämässä turvallisuusarvioitaan Irakin ja Somalian osalta lähiviikkojen aikana.

Samalla kartoitetaan EU-käytäntöä sekä palautusmahdollisuuksia Irakiin ja Somaliaan. Turvapaikkahakemusten ratkaisulinjauksia muutetaan, jos saadut tiedot osoittavat sen tarpeelliseksi.

– Tämä on meillä normaalia käytäntöä. On tiettyjä valtioita, joista tulee eniten hakijoita ja niistä meillä on ajan tasalla olevaa maatietoa, turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo kertoo Ilta-Sanomille.

– Alkukesästä teimme edellisen arvion. Silloin katsoimme, että entinen linja on hyvä.

Toistaiseksi Maahanmuuttovirasto on linjannut Irakin keskiosat sekä Etelä- ja Keski-Somalian alueiksi, joilta tuleville myönnetään oleskelulupia joko toissijaisen tai humanitaarisen suojelun perusteella. Päätökset perustuvat pelkästään kotialueen turvallisuustilanteeseen. Jokainen turvapaikkapäätös tehdään sen linjauksen mukaan, joka on voimassa ratkaisuhetkellä. Hakemuksen jättämisajankohdalla ei ole merkitystä.

Suomeen on saapunut tänä vuonna eiliseen mennessä 12 471 turvapaikanhakijaa. Heistä 62 prosenttia on irakilaisia ja 13 prosenttia somalialaisia.

– Tilanne on nyt tämmöinen, kuin on. Me pyrimme tarkentamaan päätöskäytäntöä. Meillä on maatutkijoita, jotka ovat hyvin selvillä tilanteista eri maissa. Heidän tietojen pohjalta teemme ratkaisun, joka tullee lähiviikkoina Repo arvioi.

Tilapäisiä oleskelulupia ei käytännössä enää myönnetä

Heinäkuun alusta alkaen Suomi ei ole enää myöntänyt tilapäisiä oleskelulupia (B-lupia) maasta poistamisen estymisen vuoksi. Eli silloin, kun käännyttäminen tai karkottaminen ei onnistu poliisin saattamana.

Ulkomaalaislain 51 pykälää muutettiin tuolloin siten, että jatkossa tilapäinen oleskelulupa myönnetään vain, jos vapaaehtoinen paluu ei ole tilapäisesti mahdollista henkilön tai paluumaan tilanteesta johtuen.

Useissa tilanteissa henkilön olisi mahdollista palata kotimaahansa omatoimisesti, vaikka viranomaiset eivät pysty häntä palauttamaan. Pakkopalautus epäonnistuu usein siksi, että henkilön kotimaan viranomaiset eivät suostu yhteistyöhön Suomen viranomaisten kanssa. Henkilölle ei esimerkiksi myönnetä asiakirjoja paluuta varten.

Silloin, kun henkilö palaa kotimaahansa vapaaehtoisesti, hän saapuu maahan samaan tapaan kuin kuka tahansa ulkomailta palaava matkailija. Jos hän haluaa, paluumaassa toimiva International Organisation of Migration -järjestön (IOM) edustaja voi tulla häntä vastaan ja auttaa matkan jatkamisessa lentokentältä kotiosoitteeseen, joka voi olla toisessa kaupungissa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seurasi gaalan etenemistä

  2. 2

    Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

  3. 3

    Jimmy Kimmel järjesti jättiyllätyksen: kävelytti verkkapukuiset turistit keskelle Oscar-gaalaa

  4. 4

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  5. 5

    Casey Affleck sai Oscarin miespääosasta – sururooli toi palkinnon

  6. 6

    Naispääosa-Oscarin sai Emma Stone – La La Land toi voiton

  7. 7

    Hulvaton pilailu Donald Trumpin kustannuksella jatkui Oscar-gaalassa – Jimmy Kimmel lähestyi twiitillä suorassa lähetyksessä

  8. 8

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  9. 9

    Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

  10. 10

    Jennifer Aniston takelteli Oscar-gaalan muisto-osuudessa – päättyi Carrie Fisherin koskettaviin sanoihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  6. 6

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  10. 10

    Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seurasi gaalan etenemistä

  2. 2

    Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

  3. 3

    Jimmy Kimmel järjesti jättiyllätyksen: kävelytti verkkapukuiset turistit keskelle Oscar-gaalaa

  4. 4

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  5. 5

    Casey Affleck sai Oscarin miespääosasta – sururooli toi palkinnon

  6. Näytä lisää