Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sipilä valmis katsomaan järjestöjen yhteistä esitystä: ”Nyt ei muuta kuin neuvottelemaan”

Pääministeri ei ottanut kantaa SAK:n ehdotukseen.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) kommentoi kilpailukykypaketin vaihtoehtoja tiedotusvälineille eduskunnassa.

– Hyvä, että esityksiä on pöydällä viimeinkin pöydällä. Nyt ei muuta kuin neuvottelemaan. Minä odotan maanantaina kello 16 yhteistä ehdotusta. Hallitus kokoontuu kello 18 ja sitten 18.30 ollaan valmiita kertomaan lopputuloksista, Sipilä kommentoi.

SAK esitti omiin laskelmiinsa perustuen 4,2 prosentin kustannusten leikkausta. Mukana oli muun muassa lupaus nollakorotuksista palkkoihin myös ensi syksystä lähtien.

Sipilän mukaan hallitus ei tingi viiden prosentin tavoitteestaan.

– Meidän täytyy pitää kiinni sekä säästö- että tuottavuustavoitteista kiinni. Se selvä, Sipilä sanoi.

Hallitus tavoittelee 15 prosentin kilpailukykyhyppyä, joka koostuu kolmesta osasta. Työvoimakustannusten alentaminen olisi viisi prosenttia, maltillinen palkkaratkaisu viisi ja yrityksissä tehtävä tehostaminen viisi prosenttia.

Nyt hallitus haluaa sopimusta siitä, miten työvoimakuluja alennettaisiin viisi prosenttia.

– Kokonaisuus pitää saada aikaiseksi, jos meinaamme työllisyyttä ylös. Uusista työpaikoista tässä on kysymys, Sipilä totesi.

Sipilä ei halunnut kommentoida SAK:n esityksen sisältö ja sitä onko sen taso riittävä.

– Tämä on nyt työmarkkinaosapuolten tehtävä löytää tästä sopiva ratkaisu, joka korvaisi hallituksen esityksen kokonaan tai osittain, Sipilä sanoi.

– 4,2 on vähemmän kuin viisi, mutta on hyvä, jos on joku pohja, mistä lähdetään neuvottelemaan, Jos viikonlopun aikana syntyy jotain, mielelläni tulokset maanantaita, Sipilä jatkoi.

SAK on esittänyt, että neuvotteluihin tarvittaisiin lisäaikaa muutama viikko. Sipilä pitää maanantaita takarajana.

– Totta kai se on tälle tiedonannolle takaraja. Eli maanantaina päätämme tiedonannon sisällöstä, keskiviikkona se tulee eduskuntaan ja se lähtee menemään omaa latuaan. Jos ehdotusta ei ole maanantaina kelo 16, sitten mennään hallituksen latua ja nuoteilla eteenpäin, Sipilä totesi.

Hallituksen omassa paketissa viiden prosentin kilpailukykyloikkaa otetaan muun muassa leikkaamalla ylityö- ja sunnuntailisistä, lyhentämällä pitkiä lomia, määräämällä sairauslomapäivään karenssi sekä tekemällä loppiaisesta ja helatorstaista palkattoman vapaapäivän. Mitään näistä asioista ei ollut SAK:n ehdotuksessa.

STTK ja Akava olisivat valmiit korvaamaan osan hallituksen kuripaketista esimerkiksi lomarahoja leikkaamalla ja/ työaikaa pidentämällä.

Juttua täydennetty ja otsikkoa muutettu 14.34.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    5. 5

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    6. 6

      Näin Donald Trump puhui virkaan­astujaisiaan edeltävässä juhlassa: ”Minulla on tunne, että siitä tulee kaunista”

    7. 7

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    5. 5

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    6. Näytä lisää