Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Karanneet hevoset ruuhkauttivat Lahden moottoritien

Karkumatka
Hevosten karkumatka tukki hetkeksi moottoritien.
Moottoritielle karanneet hevoset aiheuttivat liikenneruuhkan Lahden ja Helsingin välisellä moottoritiellä lauantaina.

– Hälytys tuli klo 13.56. Hevoset laukkasivat Heinolan suuntaan, mutta ne kulkivat vastavirtaan eli väärällä kaistalla liikennettä vastaan, ylikonstaapeli Antti Reijula Päijät-Hämeen poliisilaitoksen tilannekeskuksesta kertoo.

Reijulan mukaan kolareita ei sattunut, vaikka liikenne ruuhkautui pahasti hetkeksi.

– Hevoset laukkasivat ensin liikenteen virtaa vastaa, mutta yllättäen ne kääntyvät matkaamaan kohti Helsinkiä. Villähteen rampissa hevoset saatiin kiinni avuliaiden autonsa pysäyttäneiden naisen ja miehen avulla. Hevoset olivat karanneet ilmeisesti läheisestä kartanosta, Reijula arvioi.

Tilanne on nyt ohi. Kukaan ei loukkaantunut eikä kolareita sattunut. Hevoset selvisivät myös vahingoittumattomina villistä pakomatkastaan, Reijula korostaa.

Silminnäkijä kertoo: Vaaratilanne lähellä

Helsinkiläinen 25-vuotias yrittäjä Jonna Jauhiainen näki hevosten kulkevan liikennettä vastaan.

– Tilanne olisi voinut äityä vaaralliseksi, sillä hevoset olivat välillä ohituskaistalla, Helsingistä Lahden suuntaan kohti pohjoista matkannut Jauhiainen kuvailee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    6. 6

      Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

    7. 7

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    8. 8

      ”Me lähes tapoimme MM-hiihdot Lahdessa viimeksi” – Hiihtopomolta kovaa tekstiä dopingskandaalista

    9. 9

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    10. 10

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    10. 10

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    6. Näytä lisää