Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kuvat Töölön pyöräkolarista: Näin puolustus tulkitsee

35-vuotiasta miestä syytetään taposta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja liikennepaosta. Elokuussa Helsingin Töölössä tapahtuneen pyöräilijän yliajon käsittely alkoi maanantaina Helsingin käräjäoikeudessa.
Turma sattui Töölössä 12. elokuuta. Syytetyn epäillään kaataneen miespyöräilijän tahallaan. Uhri kuoli vammoihinsa seuraavana päivänä.

35-vuotias Saab-kuski pakeni turmapaikalta, ja poliisi tavoitti hänet vasta törmäyksen jälkeisenä päivänä. Vajaat kaksi viikkoa sitten syyttäjä ilmoitti, että se vaatii miehelle rangaistusta taposta, liikennepaosta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Pyöräilijän taposta syytetty 35-vuotias espoolaismies kiisti oikeudessa edes olleensa tapahtumapaikalla tapahtuma-aikaan.

IS sai käsiinsä syytetyn puolustuksen laatimia versioita valvontakameratallenteista. Puolustuksen mukaan nämä kuvat osoittavat, että pyöräilijä oli useita metrejä auton takana kaatuessaan. Syyttäjä puolestaan näkee, että pyöräilijä törmäsi äkkiä jarruttaneeseen autoon.

– Hän ei myönnä olleensa ajossa Tukholmankadulla tekoaikana. Hän kiistää teonkuvauksen kokonaan, asianajaja Martti Mäkelä sanoi.

Kaksi lääkäriä yritti elvyttää uhria kadulla

Ensimmäisten joukossa Töölön pyöräturman uhria olivat auttamassa kaksi lääkäriä, jotka sattuivat ajamaan tapahtumapaikalla.

Puolustuksen todistajaksi nimeämä 30-vuotias mieslääkäri kertoi oikeudessa, että hän oli kuullut tööttäilyä ja näki sitten takaviistossa liikettä. Hän näki, kuinka uhri lensi pyöränsä etuakselin yli katuun niska tai takaraivo edellä.

Hän ja samassa autossa ollut toinen lääkäri pysäyttivät auton ja riensivät hätiin. Noin 60-vuotias mies makasi kadulla, pyörä osittain hänen päällään.

– Tunnustelin pulssia ja se loppui. Aloimme elvyttämään häntä siinä kadulla, lääkäri kertoi oikeudessa.

Aiemmin päivällä yksi silminnäkijätodistaja kertoi, että kun hän meni auttamaan uhria, siinä oli jo mies ja nainen kääntämässä tätä. Hän sanoi, että älkää missään tapauksessa tehkö noin, mutta kaksikko kertoi olevansa lääkäreitä.

Maassa oli todistajan mukaan iso verilammikko. Ambulanssi tuli muutaman minuutin kuluttua. Uhri kuoli sairaalassa seuraavana päivänä.

IS seuraa oikeudenkäyntiä. Tähän mennessä on kuultu eri todistajien lausuntoja onnettomuudesta.

Syyttäjä vaatii vähintään kahdeksan vuoden vankeutta

Kihlakunnansyyttäjä Kimmo Virtanen vaatii Töölön pyöräsurmasta syytetylle 35-vuotiaalle miehelle 8–8,5 vuoden vankeutta. Syyttäjä vaatii ensisijaisesti rangaistusta taposta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja liikennepaosta.

Oikeudenkäynnin loppuvaiheilla hän lisäsi tapolle vaihtoehtoisen syytteen törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

– Jos käräjäoikeus katsoo, ettei tahallisuus ulotu kuolemaan asti, niin ainakin pahoinpitely on kyseessä. Vamma ja olosuhteet huomioon ottaen pahoinpitely on törkeä, Virtanen sanoi.

Hän katsoi loppulausunnossaan, että todistajien kertomuksin on näytetty 35-vuotiaan äkkijarruttaneen pyöräilijän edessä.

– Tehdessään tahallaan näin henkilölle, jolla ei ole kypärää ja vauhtia on 20 kilometriä tunnissa, niin seuraukset ovat varsin todennäköisesti tuhoisat, Virtanen sanoi.

Hän ei ottanut kantaa, minkä verran alempi rangaistuksen pitäisi olla, jos lievempi vaihtoehtoinen syyte menisi läpi oikeudessa. Puolustus kiisti myös uuden vaihtoehtoisen syytteen.

Yllä olevalla videolla syytetty saapuu oikeudenkäyntiin maanantaina. Videolla myös haastatellaan kihlakunnansyyttäjää ja asianajajaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  2. 2

    Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

  3. 3

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  6. 6

    Psykologi listaa: Nämä ovat vanhempien 20 yleisintä kasvatusvirhettä

  7. 7

    VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

  8. 8

    Robin sai isältään upouuden mopoauton – synttäriyllätys tuntui pahalta

  9. 9

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  10. 10

    Syyttäjä: Yksi nainen sai Axl Smithiltä anteeksipyynnön oikeudenkäynnissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  4. 4

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  5. 5

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  6. 6

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  7. 7

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  8. 8

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  9. 9

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  10. 10

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  2. 2

    Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

  3. 3

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  6. Näytä lisää