Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Testaa laskurilla, miten lomarahojen leikkaus iskee sinuun

Veronmaksajien keskusliiton laskelma selvittää lomarahasuunnitelman todellisen vaikutuksen.

LOMARAHOJEN maksaminen työntekijälle ei ole tähän saakka ollut lakisääteistä. Nyt hallitus aikoo säätää ne lailla pakollisiksi. Suunnitelmissa on samalla lomarahojen 30 prosentin leikkaus.

Lomarahoista on tähän saakka sovittu yleensä työehtosopimuksissa. Myös työpaikalla noudatettu käytäntö tai lomarahan kirjaaminen työsopimukseen on oikeuttanut työntekijän saamaan korvauksen. Automaattista oikeutta lomarahaa ei työntekijällä ole. Jos asiasta on kuitenkin sovittu joko suullisesti tai kirjallisesti, työnantaja ei voi lopettaa maksamista yksipuolisella päätöksellä.

Lomaraha on yleisesti puolet vuosilomapalkasta. Vuosilomapalkka taas vastaa alasta ja työsuhteen kestosta riippuen noin kuukauden palkkaa.

Työmarkkinajärjestöissä Juha Sipilän (kesk) hallituksen suunnitelmaan suhtaudutaan vaihtelevasti. Se herätti heti tuoreeltaan valtavan määrän kysymyksiä, joihin kenelläkään ei tunnu ainakaan vielä olevan selkeitä vastauksia.

– Kuulostaa simppeliltä, mutta kun asiaan tarkemmin perehtyy, se muuttuukin melkoiseksi riemuralliksi, erään järjestön esimiestason työntekijä kommentoi IS:lle.

SAK:N lakimies Anu-Tuija Lehto ei positiivista painoarvoa hallituksen linjaukselle antanut.

– Ei oikein siltä kuulosta, että tällä saataisiin Suomi nousuun. SAK pitää edelleen omasta esityksestään kiinni, Lehto sanoi.

Veronmaksajain keskusliiton pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola laski IS:n pyynnöstä, miten hallituksen suunnitelma vaikuttaa palkansaajan kukkaroon vuositasolla. Siinä on otettu huomioon myös verotuksen progressiivisuus.

– Veroprogression korkeat marginaaliverot näkyvät esimerkiksi siinä, että vähintään 3 700 euroa tienaavilla lomarahojen leikkauksen myötä verot pienenevät enemmän kuin käytettävissä oleva tulo, Kirkko-Jaakkola selvittää.

Laskuri ei välttämättä näy kaikilla mobiililaitteilla.

Lomarahaleikkauksen vaikutus tulotasoittain

Lomarahaksi oletettu nykyisellään 0,5 x kuukausipalkka, jolloin vuositulo 12,5 x kuukausipalkka.

Käytetty vuoden 2016 veroperusteita ja sosiaalivakuutusmaksuennusteita, keskimääräiset vuoden 2015 kunnallis- ja kirkollisveroprosentit.

Alle 53-vuotias palkansaaja.

Lähde: Veronmaksajain Keskusliitto

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkoi USA:ssa – Trump saapui Capitol-kukkulalle

    3. 3

      Mielenosoittajat riehuvat Washingtonissa – ikkunoita rikki, anarkistiliput liehuvat, banderolleissa sirppi ja vasara

    4. 4

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    5. 5

      Moderni perhe -kaunotar yläosattomissa, paljasti rintaleikkauksen arvet – taustalla tärkeä syy

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Äkillinen linjanmuutos hämmensi – nyt jyrähtää Mäkäräisen pomo: ”Säännöt koskevat myös Kaisaa”

    8. 8

      Kolmen ADHD-lapsen äiti Susanna, 40, avautuu – ”Meillä on ollut näkymätön ongelma”

    9. 9

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat Trumpista vallanvaihdon päivänä! Melanian tyyliä verrattiin välittömästi Jackie Kennedyyn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    9. 9

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    10. 10

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkoi USA:ssa – Trump saapui Capitol-kukkulalle

    3. 3

      Mielenosoittajat riehuvat Washingtonissa – ikkunoita rikki, anarkistiliput liehuvat, banderolleissa sirppi ja vasara

    4. 4

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    5. 5

      Moderni perhe -kaunotar yläosattomissa, paljasti rintaleikkauksen arvet – taustalla tärkeä syy

    6. Näytä lisää