Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Rajavartiolaitos etsi Nelaa, 27, vedestä tuntikausia – kateissa jo kolme viikkoa

Kadonnut
Kolme viikkoa kadoksissa ollutta tshekkiläistä Nela Utkinaa, 27, etsittiin keskiviikkona Pitkästä Saarijärvestä.
Nuuksion kansallispuiston portilta – Haukkalammen pysäköintialueelta – ei ole Pitkälle Saarijärvelle linnuntietä kuin pari kilometriä. Vesistöjen ja hankalan maaston vuoksi reitti kuitenkin koukkaa hieman ja matkaa järvelle kertyy ehkä nelisen kilometriä.

Juurakkoiset polut ylittää helposti mönkijällä, kunnes reitin puolivälissä metsäpolut muuttuvat liian kapeiksi sillekin. Pitkälle Saarijärvelle ei pääse maata pitkin kuin jalkapatikassa – sen vuoksi rajavartiolaitos lennätti kumiveneensä sinne kopterilla.

Ruumista ei löytynyt

Etsinnöistä tiedetään laajalti ja myös huhut kiertävät. Muutama patikoija tulee nytkin paikalle seuraamaan, kuinka rajavartiolaitoksen kumivene pötpöttää 400 metriä pitkää 70 metriä leveää järveä edestakaisin.

Osa kertoo nähneensä, kuinka rajavartiolaitoksen kopteri kuljetti jotain ruumispussissa. ”Ruumispussi” oli hyvin todennäköisesti laitoksen musta kumivene.

Nelan ruumista etsittiin vedestä tuntikausia muun muassa viistokaikuluotaimella, mutta tuloksetta. 27-vuotias Nela Utkina on ollut kateissa nyt kolme viikkoa.

Etsinnät keskitettiin Pitkälle Saarijärvelle sen jälkeen, kun poliisikoira teki järvellä hajuhavainnon. Käytännössä koira voi tehdä havainnon myös eläimen raadosta, mutta juuri muitakaan johtolankoja Nelan jäljille ei ole. Esimerkiksi maastoetsintöjä ei tehty keskiviikon aikana enää ollenkaan, vaan kaikki huomio keskitettiin järveen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  2. 2

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

  5. 5

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  6. 6

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  7. 7

    Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

  8. 8

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  9. 9

    Kotimaiset kurkut loppumassa ruoka­kaupoista – ”Akuutin pulan takana on halpuutus”

  10. 10

    Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  2. 2

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  3. 3

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  6. 6

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  7. 7

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  8. 8

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  9. 9

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  10. 10

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  2. 2

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

  5. 5

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  6. Näytä lisää