Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Karkkivero poistuu – näihin suomalaisiin se vaikuttaa eniten

THL:n kyselyssä selvisi, että vähiten makeisia mussutetaan itäisessä Suomessa.
Talouspoliittinen ministerivaliokunta teki tiistaina päätöksen makeisiin ja jäätelöön kohdistuvan veron poistamisesta vuonna 2017. Useat makeisvalmistajat ovat tämän jälkeen vakuuttaneet alentavansa veron poiston jälkeen makeisten hintoja.

Veron poistamisen vaikutuksista makeisten ja jäätelön hintaan voi lukea täältä.

– Meidän hinnoistamme poistuu veron verran, Halvan toimitusjohtaja Jean Karavokyros lupasi IS:n haastattelussa.

Fazerin kaupallisten yksiköiden toimitusjohtaja Tom Lindblad oli samoilla linjoilla halvalaisten kanssa.

– Makeisvero on mennyt kuluttajahintoihin ja kun se poistuu, se tulee näkymään kuluttajahinnoissa, Lindbladkin lupasi IS:lle.

Täällä maistuvat makeiset

Sinkut syövät makeisia enemmän kuin naimisissa tai avoliitossa olevat tai eronneet. Tämä selviää THL:n vuonna 2014 valmistuneesta Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys -raportista.

Yhtenä raportin osana on selvitys haastateltujen vastaajien suklaan tai makeisten syönnistä. Vastaajina oli yhteensä liki 2600 suomalaista.

Vastaajat on raportissa jaettu eri sukupuolen ja muiden taustamuuttujien mukaan. Esimerkiksi siviilisäädyn mukaan tehdyssä jaottelussa selviää, että naimattomista miehistä 24% syö suklaata tai muita makeisia vähintään kolmena päivänä viikossa. Naimisissa olevista miehistä taas 21% myöntää säännöllisen herkunsyönnin, kun taas eronneilla luku on vain 18% vastanneista.

Naisilla luvuissa on vielä enemmän eroja, naimattomista naisista peräti 28% kertoo syövänsä makeisia vähintään kolmena päivänä viikossa. Naimisissa olevista 24% ja eronneista vain 15% vastanneista kertoo samaa.

Raportissa vastaajat oli jaettu myös alueittain. Jaosta selviää, että vähiten karkkia syödään Itä- ja Kaakkois-Suomessa. Eniten makeisia menee puolestaan Länsi- ja Pohjois-Suomessa.

Mikäli vastanneita tarkastellaan sosioekonomisen aseman mukaan, selviää että eniten karkkia kuluttavat miehistä opiskelijat, peräti 31% vastanneista. Naisista puolestaan 30% ylemmistä toimihenkilöistä kertovat syövänsä suklaata tai muita makeisia vähintään kolmena päivänä viikossa. Vähiten karkkia syövät maanviljelijät ja alemmat toimihenkilöt.

Ota kantaa

Syötkö karkkia vähintään kolme kertaa viikossa?

Kyllä 40% En 60%
Ääniä yhteensä 5765

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Lentokentällä täysi hulina

    2. 2

      Brittilehdet: Enontekiöllä viikonloppuna puukotettu nainen oli Britannian kansalainen

    3. 3

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    4. 4

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    5. 5

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    6. 6

      Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

    7. 7

      Pohjois-Korean virallisesta käyttöjärjestelmästä löytyi nolo moka – ”Luvattoman helppo ja alkeellinen”

    8. 8

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    9. 9

      ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

    10. 10

      Hanna-Maria Seppälä lopettaa uintiuransa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. 6

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    7. 7

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    8. 8

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    9. 9

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Lentokentällä täysi hulina

    2. 2

      Brittilehdet: Enontekiöllä viikonloppuna puukotettu nainen oli Britannian kansalainen

    3. 3

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    4. 4

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    5. 5

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    6. Näytä lisää