Sampsa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Teinit tehtailivat huomattavan murtosarjan – mukaan lähti mönkijöitä ja moottoripyöriä

Poikkeuksellisen paljon murtokeikkoja tehneet alaikäiset teinit on tuomittu vankeusrangaistuksiin.
Kovimman tuomion, kaksi vuotta ehdollista, Keski-Suomen käräjillä sai päätekijä, 16-vuotiaana tekosarjan aloittanut joutsalaisnuorukainen.

Varkauksiin ja niiden yrityksiin osallistui yhteensä kuusi tekijää, joista vain kahdella keikalla mukana ollut nuorukainen jätettiin rangaistukseen tuomitsematta. Yksi tekijöistä oli naispuolinen.

Lisärangaistuksena 90 tunnin yhdyskuntapalveluun määrätty päätekijä oli mukana kaikilla 31 murtokeikalla, joiden kohteina olivat pääasiassa vapaa-ajan asunnot ja kesämökit. Murtoja tehtiin myös omakotitaloihin. Osa murroista jäi varkauksien yrityksiksi.

Saaliit vaihtelivat laidasta laitaan. Kolme kertaa tekijät veivät mukanaan mönkijän, yhtä monesti moottoripyörän. Ulos asunnoista kannettiin myös taulutelevisioita ja muuta kodin elektroniikkaa.

Usein saaliiksi saatiin myös alkoholia. Tekijöille kelpasivat myös työkalut jerrykannusta rautakankeen. Muita mukaan tarttuneita olivat esimerkiksi kalastusvälineet, vaatteet ja sikarit.

Ilkivaltaakin tehtiin. Yhdessä kohteessa jätettiin pakastimen ovi auki, jolloin elintarvikkeet pilaantuivat. Toisessa paikassa matkailuauton tuulilasi hakattiin rikki.

Suuri osa varastetusta omaisuudesta palautui omistajilleen, joko ehjänä tai ei, mutta iso osa jäi myös kadoksiin. Yhteensä joukkio joutuu maksamaan korvauksia yli 31 000 euroa – kukin osallisuutensa mukaan.

Erikoista vuonna 2013 tapahtuneessa murtosarjassa oli se, että päätekijä ja hänen pääasiallinen rikoskumppaninsa vaihtoivat kesätauon jälkeen paikkakuntaa. Ensimmäiset 25 keikkaa he tekivät lopputalvesta ja keväällä Jämsässä, kunnes jäivät kiinni.

Syksyllä kaksikko oli jälleen vauhdissa, nyt Päijänteen toisella puolella.

Näitä luetaan!

  1. 1

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  2. 2

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  3. 3

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  4. 4

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  5. 5

    Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

  6. 6

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  7. 7

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  8. 8

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  9. 9

    Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

  10. 10

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  7. 7

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  8. 8

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  9. 9

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  10. 10

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  2. 2

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  3. 3

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  4. 4

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  5. 5

    Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

  6. Näytä lisää