Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi: Mies ei ollut pukeutunut KKK-asuun, kun turvapaikanhakijat saapuivat Hennalaan

Turvapaikanhakijoita Lahden Hennalassa viime viikolla häirinneen ja pelotelleen joukkion setviminen jatkuu vielä viikkoja.
Poliisi kertoo tiedotteessaan saaneensa vasta tänään käyttöönsä loput luvatut kuvat ja videotallenteet Lahden Hennalassa viime viikolla pidetystä mielenilmauksesta.

Hennalassa valkoiseen, Ku Klux Klan -asun näköiseen kaapuun pukeutunut mies on poliisin mukaan käyttäytynyt kuulusteluissa asiallisesti. Häntä on kuulusteltu nyt useita kertoja ja kuulustellaan edelleen.

Esitutkinnassa saadun selvityksen perusteella näyttää siltä, että epäillyllä ei ole ollut kaapua päällään, kun turvapaikanhakijoiden bussi on saapunut Hennalaan. Kuva kaapuun pukeutuneesta miehestä on poliisin tietojen mukaan otettu noin tuntia ennen ensimmäisen bussin saapumista.

Esitutkinnassa ei ole selvinnyt, että epäillyllä olisi yhteyksiä ääriryhmiin. Tämänhetkisen käsityksen mukaan epäilty on tavallinen, tällä hetkellä työtön nuori mies.

Poliisi päästi kaapumiehen vapaaksi

Epäilty on vapaana. Koska kyse on nuoresta henkilöstä, poliisi ei yksilöi julkisuudessa hänen asuinpaikkaansa. Perusteena ovat esitutkintalain yleiset periaatteet kuten syyttömyysolettama sekä suhteellisuusperiaate.

Esitutkinnassa ei ole ilmennyt, että mies olisi käyttänyt ilotulitteita tai heitellyt kiviä. Epäilty kiistää syyllistyneensä mihinkään rikokseen.

Poliisilla ei vielä ole tiedossa muiden epäiltyjen henkilöllisyyksiä. Soihdun kantaja ja spraymaalia käyttänyt ovat jo saaneet sakot.

Noin kymmentä henkilöä on kuultu

Poliisi on puhutellut tai kuulustellut tähän mennessä noin kymmentä paikalla ollutta.

Esitutkinnassa on selvitetty, että ilotulitteita on käyttänyt kolmesta neljään henkilöä. Pamauksia on kuulunut neljä. Ilotulitteet on ammuttu puistoalueelta kohti Hennalan porttia.

Paikalla on uhottu maahanmuuttajia vastaan ja käytetty rasistisia ilmauksia.

Poliisilla on tällä hetkellä tiedossa paikalla olleista yli kymmenen nimeä. He ovat pääasiassa nuoria ja nuoria aikuisia miehiä. Päihtyneitä miehiä oli paikalla jonkin verran.

Poliisi toivoo vielä vihjeitä Hennalan tapahtumista

Poliisilla ei ole edelleenkään tietoa, että mielenilmaus olisi ollut jotenkin etukäteen järjestetty tai sille olisi ollut koolle kutsuja.

Paikalla olleilta henkilöiltä saatujen tietojen valossa näyttää siltä, että tieto turvapaikan hakijoiden saapumisesta Hennalaan on levinnyt median ja sosiaalisen median kautta.

Kokonaisuutta tutkitaan julkisena kehottamisena rikokseen, vaaran aiheuttamisena, pahoinpitelynä ja Suomen lipun häpäisemisenä. Poliisi selvittää lisäksi, onko syytä epäillä rikosta nimikkeellä kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Juttu on luokiteltu rasistisena rikoksena eli sillä epäillään olleen rasistinen motiivi.

Poliisille voi ilmoittaa tapahtumaan liittyvistä tiedoista tai vihjeestä osoitteeseen: vihjeet.hame@poliisi.fi

Näitä luetaan!

  1. 1

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  2. 2

    Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

  3. 3

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  4. 4

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  5. 5

    Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

  6. 6

    Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

  7. 7

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  8. 8

    Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

  9. 9

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  10. 10

    Wadan pääjohtajan väite Sotshin dopingista: ”Se on voinut koskea jokaista venäläisurheilijaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  4. 4

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  5. 5

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  6. 6

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  7. 7

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  8. 8

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  9. 9

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  10. 10

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  2. 2

    Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

  3. 3

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  4. 4

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  5. 5

    Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

  6. Näytä lisää