Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ensilumi satoi Sodankylään – Ilmatieteen laitos: ”Tulossa kylmiä öitä”

IS:n lukija heräsi Sodankylässä valkoiseen sunnuntaiaamuun.
Sannukka Martikainen, 40, heräsi aamulla valkoiseen näkyyn. Sodankylän keskustassa sijaitsevan rivitaloasunnon ikkunasta erottui lumisade ja maata peitti kuulas lumivaippa.

Aamupäivän mittaan lumipeite on muuttunut yhä paksummaksi. Martikainen arvioi sen korkeudeksi yhdestä kahteen senttiä.

– Koko ajan sataa lisää, Martikainen kertoo.

Martikainen on kotoisin Pohjanmaalta. Hän on asunut Sodankylässä viisi vuotta, joten varhainen talvi ei ole hänelle uusi ilmiö. Kilometrin pituinen työmatka taittuu kävellen myös hangessa.

– Talvivaatteet ovat olleet jo viikon ajan käytössä.

– Lumesta huolimatta ilma ei tunnu kylmemmältä kuin viime päivinä, puoli astetta plussan puolella ollaan.

Sulaa vielä pois

Ilmatieteen laitoksen meteorologi Kaisa Solin sanoo, että lumisadealue ulottuu pohjoisessa käsivarresta Sallan suuntaan. Pysyväksi valkopeite tuskin vielä jää.

– Sodankylän seutu on juuri siinä rajalla, että pysyykö lumi hetken verran maassa vai ei. Vetisemmäksi voi mennä Etelä-Lapissakin. Pohjois-Lapissa on sen verran viileää, että maa saattaa pysyä jonkin aikaa valkoisena, hän sanoo.

– Matkan varrella se kyllä ehtii vielä sulaa, sen verran talveen on aikaa.

Meteorologin mukaan lunta ei ole näkyvissä Lapin eteläpuolelle ainakaan viikkoon, sillä Suomen päällä on vahvistumassa kuiva korkeapaine.

– Hirveästi ei ole sateita tulossa, vaikka on viileää ja kylmiä öitä.

Lapissa lokakuun lumet kuuluvat vuodenaikaan. Sodankylässä ehjä lumi sataa tilastojen mukaan keskimäärin 15. lokakuuta. Nyt satanut lumi ei ole maassa syksyn ensimmäinen, sillä pohjoisemmassa on jo ehtinyt tulla lunta.

Pysyvyys riippuu siitä, kuinka paljon lunta vielä piisaa ja kuinka märkää se on.

– Onhan tämä jokavuotinen ihme, Sannukka Martikainen nauraa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    5. 5

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    6. 6

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    7. 7

      Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

    8. 8

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    9. 9

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    10. 10

      Vihannesten muovitarroja korvataan lasermerkinnällä – brittikauppa törmäsi erikoiseen ongelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    6. 6

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    9. 9

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    10. 10

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    5. 5

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    6. Näytä lisää