Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Mieskaksikko teki 3 viikossa 60 rikosta - käräjäoikeus: ”Tulleet Suomeen yksinomaan tekemään rikoksia”

Espoon käräjäoikeus on tuominnut vankilaan kaksi miestä kolme viikkoa kestäneestä asuntomurtosarjasta.
Syyttäjä vaati kaksikolle 7 vuoden rangaistuksia 69 murrosta tai murtoyrityksestä. Käräjäoikeus katsoi miehet syyllisiksi liki kaikkiin syytekohtiin, joista suurin osa oli törkeitä varkauksia.

Nehat Tushalle, 39, tuomittiin 4 vuotta 8 kuukautta vankeutta. Ibraim Kamberin, 41, rangaistus oli 4 vuotta 4 kuukautta.

Oikeus kiinnitti huomiota siihen, että miehet tekivät lyhyen Suomessa olonsa aikana 60 rikosta.

– Vastaajat ovat syyttäjän esittämin tavoin tulleet Suomeen yksinomaan tekemään rikoksia. Rikokset ovat häikäilemättömästi kohdistuneet asuttuihin asuntoihin. Edelleen vastaajat ovat tehneet rikoksia suunnitelmallisesti, oikeus perusteli.

Oikeus alensi toisen miehen rangaistusta, koska hän auttoi rikosten selvittämisessä. Oikeus antoi arvoa sillekin, etteivät miehet sotkeneet asuntoja tai vahingoittaneet omaisuutta enempää kuin murtautuminen edellytti.

Vankeusrangaistusten lisäksi miehet tuomittiin maksamaan noin 200 000 euron korvaukset. Anastetut korut, rahat ja muu omaisuus jäivät pääosin kateisiin.

Asuntomurrot tapahtuivat viime vuoden marras–joulukuussa Etelä-Suomessa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  2. 2

    Syy Petter Northugin alavireisyyteen selvisi, jättää Davosin maailmancupin väliin

  3. 3

    IS seuraa: 26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

  4. 4

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  5. 5

    9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

  6. 6

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  7. 7

    Poliisin ampumisesta epäilty kiinni Tanskassa – uhrin tila on vakava

  8. 8

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  9. 9

    Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

  10. 10

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  11. Näytä lisää
  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  4. 4

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  6. 6

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  7. 7

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  8. 8

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  9. 9

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  10. 10

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  2. 2

    Syy Petter Northugin alavireisyyteen selvisi, jättää Davosin maailmancupin väliin

  3. 3

    IS seuraa: 26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

  4. 4

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  5. 5

    9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

  6. Näytä lisää