Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Turvapaikanhakijoita kohti ajaneet mopoilijat saatu kiinni

15–16 -vuotiaat pojat ajoivat mopoilla kohti turvapaikanhakijoita Kontiolahdella Pohjois-Karjalassa lauantaina.
Kymmenen mopoilijaa ajoi kovalla vauhdilla kohti turvapaikanhakijoiden ryhmää entisen varuskunta-alueen pihalla Kontiolahdella Pohjois-Karjalassa lauantaina iltana kello 22.30.

Poliisin mukaan mopoilijoilla oli ilmeisesti tiedossa, että entisellä varuskunta-alueella on majoitettuna turvapaikanhakijoita. Poliisipartio yrittikin ottaa kiinni lähistöllä olleita mopoilijoita, mutta he lähtivät karkuun. Tapausta alettiin tutkitaan vaaran aiheuttamisena. Alkuviikosta tilanne kuitenkin muuttui.

Mopoilijat tunnistettiin ja napattiin

– Tutkinta on nyt edistynyt viikonlopusta. Mopoilijoita oli hieman alle kymmenen. Heidät on tunnistettu. He ovat iältään 15–16-vuotiaita. He ovat kaikki poikia. Enin osa heistä on saatu nyt kiinni ja suurin osa heistä on kuulusteltu, komisario Jyrki Koskinen Itä-Suomen poliisista kertoo.

Tapauksesta ei koitunut jutun tutkinnanjohtaja Koskisen mukaan henkilövahinkoja.

– Kukaan turvapaikanhakijoista ja mopoilijoista ei siis loukkaantunut, hän kertoo.

Hänen mukaansa on kuitenkin vielä liian aikaista puhua mahdollisista syytteistä ja rikosnimikkeistä.

– Tässä vaiheessa tutkimme liikenteellisen vaaran aiheuttamisen ja mahdolliset muut vaaran aiheuttamiset, hän painottaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  2. 2

    Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  5. 5

    Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

  6. 6

    Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

  7. 7

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  8. 8

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  9. 9

    Europolin joulukalenteri poiki ensimmäisen pidätyksen – poliisi sai yleisövihjeen kahvilan kokista

  10. 10

    Suomalaistutkijat eristivät tappajataudin 400 vuotta vanhasta lapsimuumiosta – tulokset historiallisia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  4. 4

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  5. 5

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  6. 6

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  7. 7

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  10. 10

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  2. 2

    Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  5. 5

    Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

  6. Näytä lisää