Eija

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tämä intissä näytetty elokuva on tuttu tuhansille varusmiehille

Puolustusvoimien koulutuselokuvissa uhka on aina nimetön, kertoo elokuvia 20 vuotta ohjannut Irma Nyfors.
Vihollisen hävittäjät uhkaavat Helsingin ilmatilaa. Taivas täyttyy savunkeltaisista pilvistä. Komentokeskuksessa seurataan ilmahyökkäystä monitorista. Prikaati valmistautuu kasarmilla puolustamaan pääkaupunkia hyökkäykseltä.

Sotilaat erottuvat pilkahduksina yönsinisistä varjoista.

Tällaisella visiolla käynnistyy Puolustusvoimien tuottama lyhytelokuva Ilmauhka (2003). Siinä ohjaaja ja käsikirjoittaja Irma Nyfors pääsi revittelemään luovuuttaan elokuvallisilla ratkaisuilla, joita ei kaavamaisemmissa Puolustusvoimien tuotannoissa näy.

Suurin osa armeijan elokuvista on muutaman minuutin koulutusvideoita, joiden tarkoitus on opettaa varuskunnassa olevia käyttämään sotakalustoa ja noudattamaan toimintaohjeita. Tuhannet suomalaismiehet tuntevat kuitenkin parhaiten Ilmauhkan kaltaiset pidemmät teokset.

Nyfors pestautui Puolustusvoimien elokuva-arkistoon vuonna 1976. Hän on ohjannut armeijalle elokuvia, pidempiä ja lyhyempiä, vuodesta 1995.

– Pidempien elokuvien ohjaaminen on paljon mielenkiintoisempaa. Saan tuoda niihin omaa ilmaisuani ja luoda tunnetiloja. Lyhyissä mennään asia edellä, Nyfors sanoo.

Katsauksista taiteeksi

Puolustusvoimien virallinen kuvaustoiminto täyttää 90 vuotta. Aluksi koulutuselokuvat olivat enimmäkseen uutiskatsauksia ja valistuselokuvia. 1970-luvulta asti niitä on teetetty myös ulkopuolisilla tuotantoyhtiöillä.

Ohjaaja Nyfors, 56, laskee tehtailleensa yhteensä ainakin 40–50 elokuvaa. Vuodessa niitä kertyy neljästä viiteen. Koulutuselokuvat ovat hyödyntäneet perinteisiä genrejä komediasta animaatioon. Nyt jopa 3D-tekniikka on tehnyt tulonsa niihin.

Nyfors ammentaa pitkiin dramatisointeihinsa muun muassa yhdysvaltalaisista sotaelokuvista, joista hänen suosikkejaan ovat Pelastakaa sotamies Ryan (1998) ja Black Hawk Down (2001).

Näitä tuotantoja esitetään esimerkiksi palvelukseen astuville naisille valintatilaisuuksissa ja miehille kutsunnoissa. Nyfors on kuitenkin ohjannut vain yhden täsmätyön kutsuntoja ja valintatilaisuuksia varten. Vuonna 2013 valmistuneessa Varusmies-elokuvassa aseet laulavat Jone Nikulan mörinän säestyksellä.

Taistelukenttä maalaa sotakuvan

Nyfors aloitti ohjaajan uransa huipulta. Hänen esikoistyönsä Taistelukenttä (1995) on suomalaisen sotakoulutuselokuvan klassikko. Se maalaa kuvan hypoteettisesta Suomeen kohdistuvasta sotatilanteesta.

Elokuvan voi katsoa yllä tai täällä.

Ensin teos esittelee Suomen luontoa ja urheilumenestyksiä Täällä Pohjantähden alla -kappaleen tahtiin. Sitten ruudulle ilmestyy uutisotsikoita hypoteettisesta sotatilanteesta. Lopulta kerrotaan, kuinka sotavoimat torjuisivat uhkan.

Taistelukenttä on edelleen katsottavissa Puolustusvoimien YouTube-sivulla. Nyforsin mukaan sitä on käytetty koulutukseen pidempään kuin yhtäkään toista elokuvaa.


”Elämme hektisempää aikaa”

Nyt ohjaaja kuvittaisi tarinan eri tavalla kuin 20 vuotta sitten.

– Elämme hektisempää aikaa, kaikki tehdään nyt reaaliajassa. Tarinan alku uutiskatsauksineen muuttuisi radikaalisti, samoin taistelutapa. Lätkä ja luonto ovat edelleenkin tärkeitä, mutta ehkä toisenlaisen musiikin tahtiin.

Mahtipontisesta kerronnasta voi löytää häivähdyksiä propagandaelokuvien tyylistä. Myös Varusmies-elokuva tarjoilee armeijan järkevimpänä vaihtoehtona puolustaa maata.

– Teemme koulutuselokuvia, ja totta kai lähdemme siitä, että jos koulutamme sotilaat hyvin niin lopputulos on hyvä, Nyfors sanoo.

Ohjaajan mukaan esimerkiksi siviilipalveluksen rajaaminen Varusmies-elokuvan ulkopuolelle oli tietoinen valinta, vaikka elokuvaa esitetään kutsunnoissa, joissa on mahdollisuus ilmoittautua siviilipalvelukseen.



Hän sanoo, että ohjaisi mielellään elokuvan, joka toisi esiin siviilipalveluksen valmiuksia ja mahdollisuuksia.

– Varusmiehessä tarkoitus oli jakaa mahdollisimman tarkkaa ja realistista tietoa, käydä koko sotilasura lävitse ruokailusta vaatteiden vaihtoon ja uramahdollisuuksiin.

Myös traumat on tuotava esille

Nyforsin mukaan Taistelukenttä, Tulikaste (2000) ja muut pidemmät elokuvat on luotu antamaan mahdollisimman realistinen kuva siitä, millainen aito sotatilanne voisi olla, sekä motivoimaan alokkaita koulutukseen.

– Myös traumaattisten kokemusten purkua ja niistä selviytymistä on käsiteltävä.

Varusteet ja kalusto uudistuvat vuosien myötä. Ajan henki vaikuttaa lopputuloksen sävyyn ja kerronnan tyyliin. Eri aikoina vallitsevat myös erilaiset uhkakuvat.



Nyfors nimeää ehdottomaksi säännökseen, ettei koulutuselokuvissa osoiteta ketään mahdollisena uhkana.

– Emme ota kantaa siihen, kuka vastustajamme on, vaan opetamme selviytymään. Maailma muuttuu nopeasti, mutta yhden videon käyttöiän pitäisi olla useiden vuosien mittainen.

Roolisuoritukset ovat osa palvelusta

Lyhyen elokuvan budjetti on noin 20 000 euroa, suuremmat hankkeet nielevät ohjaajan mukaan noin kaksi tai kolme kertaa sen verran rahaa.

Pidempien pätkien näyttelijät ovat lähes poikkeuksetta amatöörejä – useimmiten alokkaita, jotka tekevät rooleja osana asepalvelustaan tiukalla aikataululla.

– Jos dialogit eivät suoriudu amatööriltä ihan niin sutjakkaasti kuin ammattilaiselta, siihen on tyytyminen.

Nyfors on Puolustusvoimien palkollinen. Valtion viranomaisen tuotanto sisältää pelkkiä koulutuselokuvia. Jos hän saisi valita unelmiensa elokuvaprojektin sotaraamin ulkopuolelta, millainen se olisi?

– Ohjaisin nuorille suunnatun selviytymistarinan, jossa jokainen voisi selviytyä ja uskoa osaamiseensa.

Yllä voi katsoa Irma Nyforsin elokuvan Ilmauhka (2003). Täällä voi nähdä Puolustusvoimien toimittaman koosteen koulutuselokuvan historiasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Pakettiauto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    3. 3

      Nyt on todella erikoisia tilastoja: Kaisa Mäkäräiseltä nähtiin häkellyttävän kova suoritus

    4. 4

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    5. 5

      Suuroperaatio Mosulin valtaamiseksi alkoi – tutkijalta synkkä ennuste Euroopalle

    6. 6

      Olivian, 24, rehellisistä alusvaatekuvista tuli nettihitti – mukana tärkeä viesti kaikille naisille: ”Uskomaton helpotus”

    7. 7

      Meksikon ”Helvetistä” löydetyt kristallit kätkivät sisälleen 60 000 vuotta vanhaa elämää

    8. 8

      Entinen olympiaurheilija menehtyi vain 57-vuotiaana – löydettiin kuolleena uima-altaasta

    9. 9

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    10. 10

      Yleisurheilun hiihtoon vaihtanut Matintalo järjesti jättipaukun Otepäässä – kiilasi Lahden MM-joukkueeseen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      5 pientä ihovaivaa, jotka voivat kertoa vakavammasta ongelmasta

    4. 4

      Tapon yritys Nokialla: 17-vuotias tyttö löytyi elottomana sängyn alta

    5. 5

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    6. 6

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    7. 7

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    8. 8

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    9. 9

      Mikä muutos! Miss Suomi Shirly Karvinen vaalensi tukkansa – edusti gaalassa tyrmäävänä pikkuruisessa mekossa

    10. 10

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Pakettiauto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    3. 3

      Nyt on todella erikoisia tilastoja: Kaisa Mäkäräiseltä nähtiin häkellyttävän kova suoritus

    4. 4

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    5. 5

      Suuroperaatio Mosulin valtaamiseksi alkoi – tutkijalta synkkä ennuste Euroopalle

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      5 pientä ihovaivaa, jotka voivat kertoa vakavammasta ongelmasta

    4. 4

      Tapon yritys Nokialla: 17-vuotias tyttö löytyi elottomana sängyn alta

    5. 5

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. Näytä lisää