Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tutkija perussuomalaisten romahduksesta: Pakolaiskriisi tuntuu

Markku Jokisipilän mukaan hallitusvastuun kantamisen raskaus koettelee nyt tosissaan perussuomalaisia.
Perussuomalaisten kannatuksen romahdus Yleisradion tuoreessa tutkimuksessa osoittaa ennen kaikkea hallitusvastuun kantamisen raskautta. Näin arvioi Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.

– Jos verrataan hallituksen toteutunutta ja näkyvää politiikkaa siihen, mitä puolueet puhuivat kampanjoissaan, puolueohjelmissaan ja vaaliohjelmissaan, niin kaikkein kauimpana se on perussuomalaisista, Jokisipilä sanoo.

Hänen mukaansa Suomeakin ravistava pakolaiskriisi on ”yksi osa yhtälöä”.

– Hallitusohjelmaan kirjattiin, että työperäistä maahanmuuttoa rohkaistaan ja maahanmuutto pitää pitää hallittuna. Se on automaattisesti vanhentunut.

Yle Uutisten Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan perussuomalaisten kannatus on 10,7 prosenttia. Siinä on 4,3 prosenttiyksikköä laskua edelliseen mittaukseen verrattuna.

”Soini on monissa liemissä keitetty”

Kun perussuomalaisten kannattajista huomattava määrä on maahanmuuttokriittisiä, he ovat nyt pettyneet.

Jokisipilä kuitenkin uskoo, että Timo Soini ei vielä ole paniikissa.

– Soini on monissa liemissä keitetty poliitikko. Hänhän sanoo, että maratonjuoksun tuloksia ei julkaista kolmen kilometrin jälkeen.

Sen sijaan puolueessa voi tapahtua. Jokisipilä pitää jo poikkeuksellisena varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkysen aiempaa kritiikkiä hallituksessa olosta.

SDP:n kannatus nousi lähes neljällä prosenttiyksiköllä. Jokisipilän mielestä näyttää kuin perussuomalaiset ja SDP olisivat vaihtaneet paikkaa.

– Yhteistä äänestäjäkuntaa on paljon.

Hän arvelee, että Antti Rinteellä voi nyt olla paikka ottaa opposition ”henkinen johtajuus” vihreiden Ville Niinistöltä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Sarjahukuttaja kateissa myös omalta asianajajaltaan – ”ei mitään käsitystä”

    5. 5

      Legendaarinen Gladiaattorit palaa tv-ruutuihin – muistatko vielä Viikingin, Salaman, Lallin ja Skorpionin?

    6. 6

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    7. 7

      Suora lähetys juuri nyt: Britannian pääministeri paljasti kovan Brexit-linjan

    8. 8

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    9. 9

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    10. 10

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    7. 7

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    8. 8

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    9. 9

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    10. 10

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Sarjahukuttaja kateissa myös omalta asianajajaltaan – ”ei mitään käsitystä”

    5. 5

      Legendaarinen Gladiaattorit palaa tv-ruutuihin – muistatko vielä Viikingin, Salaman, Lallin ja Skorpionin?

    6. Näytä lisää