Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kuopiossa jaettiin asukkaille outoja turvapaikanhakijoihin liittyviä lappuja – tästä oli kyse

Kuopion asukkaille jaettiin eilen kaupungin nimissä tiedotteita, joiden mukaan kaupungin hätämajoituslautakunta kartoittaa asunnon ottamista turvapaikanhakijoiden hätämajoitustilaksi.
Kuopiolaiset ehtivät jo ihmetellä mistä on kyse, kun kaupungilla ei ole edes olemassa hätämajoituslautakuntaa. Ilta-Sanomat sai käsiinsä asukkaille tänään lähetetyn uuden tiedotteen, josta paljastuu, että aidolta näyttävä tiedote olikin teekkarien jäynä.

Tiedotteen lähettäjäksi oli merkitty Oulun tuotantotalousteekkarein jäynäjoukkue.

– Teitä yritettiin jäynätä! Laitoimme teille eilen postissa Kuopion hätämajoituslautakunnan kirjeen, mutta kyseessä oli Teekkarijäynä, eikä mikään siihen liittyvä ole totta. Kiitos ymmärryksestä ja hyvää jatkoa! kirjeessä luki.

Jäynä liittyi Teekkarien valtakunnalliseen ja perinteiseen Jäynäkilpailuun, vahvistaa Oulun tuotantoteekkarit ry:n puheenjohtaja Tommi Karjalainen IS:lle. Hän korostaa, että ei ole itse ollut mukana tempauksessa.

Teekkareiden tekaistuja tiedotteita oli jaettu ainakin Männistön kaupunginosaan. Kuopion kaupungin turvallisuuspäällikön Lauri Holapan mukaan teekkareiden tempaus ei ollut kovin humoristinen.

– Meillä on tutkintapyyntö poliisille tästä asiasta. Jäynästä puuttui nyt vähän tilannetajua, Holappa sanoo.

Holapan mukaan teekkarit eivät ole pyytäneet tekoaan anteeksi kaupungilta.

– Ei ole näkynyt hattu kourassa olevia teekkareita tuossa kaupungintalon aulassa pahoittelemassa tempausta. Käsittääkseni heidän lakimiehensä on ollut yhteydessä kaupungin lakimieheen, siinä on ne yhteydenotot.

Holappa rauhoitteli kuopiolaisia aiemmin kertomalla, että tiedotteet ovat tekaistuja, eikä kenenkään asuntoja olla kartoittamassa hätämajoitusta varten. Holapan mukaan eilen lähetetyt tiedotteet olivat hyvin aidon näköisiä aina kaupungin logoa myöten.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nasa tiedottaa ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – seuraa suorana kello 20

  2. 2

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  3. 3

    Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

  4. 4

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  5. 5

    Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

  6. 6

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  7. 7

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  8. 8

    Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

  9. 9

    Söpö, söpömpi, Estelle! Ruotsin hurmaava pikkuprinsessa täyttää huomenna 5 vuotta – Victorialla ja Danielilla tiukat rajat kasvatuksessa

  10. 10

    Westworld-kaunotar saapui gaalaan ilman alusvaatteita – uskalias asu ei jätä paljon arvailujen varaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  6. 6

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  7. 7

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  9. 9

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  10. 10

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  10. 10

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nasa tiedottaa ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – seuraa suorana kello 20

  2. 2

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  3. 3

    Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

  4. 4

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  5. 5

    Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

  6. Näytä lisää