Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suonenjoella vakava liikenneonnettomuus – 7 loukkaantunut, osa vakavasti

Suonenjoella Pohjois-Savossa on sattunut vakava liikenneonnettomuus, jossa on loukkaantunut seitsemän ihmistä. Osa heistä on loukkaantunut vakavasti.
Pelastuslaitos sai ilmoituksen kahden henkilöauton kolarista kello 12.14. Onnettomuus sattui Suonenjoella valtatie 9:llä Lyytilänmäen kohdalla.

Onnettomuudessa on loukkaantunut seitsemän henkilöä, joista useat ovat loukkaantuneet vakavasti.

Paloesimies Hannu Härmä kertoo, että kaikki loukkaantuneet olivat kolariin joutuneissa kahdessa henkilöautossa.

– Toisessa autoista oli kolme ja toisessa neljä matkustajaa. Loukkaantuneet on viety Kuopion yliopistolliseen sairaalaan, Härmä kertoo.

Onnettomuuspaikka sijaitsee pitkän suoran puolivälissä. Härmän mukaan asvaltti onnettomuuspaikalla on kuiva, eikä sumustakaan ole tietoa.

– Toisen auton nokka on rutussa, toisessa on lommoja etukulmassa ja sivussa.

Onnettomuuspaikalla toinen kaista on suljettu ja poliisi ohjaa liikennettä. Härmän mukaan paikalle odotellaan nyt hinausautoja, ja liikenne vetää tällä hetkellä toista kaistaa pitkin Kuopion suuntaan.

– Toinen kaista tulee olemaan tukossa vielä pidemmän aikaa, Härmä arvioi.

Onnettomuuden syy ei ole vielä tiedossa, ja poliisi alkaa selvittää kolaria edeltäneitä tapahtumia.

– En voi ottaa kantaa siihen, tapahtuiko törmäys ohitustilanteessa, paloesimies toteaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

  2. 2

    ”Vaimo vai tytär?” – Katsojat pohtivat Mel Gibsonin 35-vuotta nuoremman Oscar-seuralaisen henkilöllisyyttä

  3. 3

    Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

  4. 4

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  5. 5

    Nicole Kidman gaalakatastrofin partaalla: koko selän paljastava iltapuku meni rikki matkalla Oscareihin

  6. 6

    Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

  7. 7

    Jimmy Kimmel käynnisti illan rajulla Trump-pilalla: ”Muistatteko, kun Oscar-gaala vaikutti rasistiselta?”

  8. 8

    La La Landin ennätyshaaveet murenivat

  9. 9

    Scarlett Johanssonin iltapuku paljasti rinnan alla olevan tatuoinnin

  10. 10

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  10. 10

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

  2. 2

    ”Vaimo vai tytär?” – Katsojat pohtivat Mel Gibsonin 35-vuotta nuoremman Oscar-seuralaisen henkilöllisyyttä

  3. 3

    Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

  4. 4

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  5. 5

    Nicole Kidman gaalakatastrofin partaalla: koko selän paljastava iltapuku meni rikki matkalla Oscareihin

  6. Näytä lisää