Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suonenjoen liikenneonnettomuudessa kuoli kaksi – toinen uhreista nelivuotias poika

Liikenneonnettomuus
Kaksi ihmistä on kuollut kahden henkilöauton kolarissa Suonenjoella Pohjois-Savossa, kertoo poliisi.
Onnettomuus tapahtui, kun Suonenjoen suunnasta tullut auto ajautui vastaantulijoiden kaistalle kovassa vauhdissa valtatie 9:llä Lyytilänmäen kohdalla.

Toinen kuolleista oli vastaantulijoiden kaistalle joutuneessa autossa matkustanut nelivuotias poika, toinen vastakkaiseen suuntaan ajaneen auton kuljettaja.

Onnettomuus sattui valtatie 9:llä

Pelastuslaitos sai ilmoituksen kahden henkilöauton kolarista kello 12.14. Onnettomuus sattui Suonenjoella valtatie 9:llä Lyytilänmäen kohdalla.

Onnettomuudessa loukkaantui ensitietojen mukaan seitsemän henkilöä, joista vakavasti.

Paloesimies Hannu Härmä kertoi, että kaikki loukkaantuneet olivat kolariin joutuneissa kahdessa henkilöautossa.

– Toisessa autoista oli kolme ja toisessa neljä matkustajaa. Loukkaantuneet on viety Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.

Onnettomuuspaikka sijaitsee pitkän suoran puolivälissä. Härmän mukaan asvaltti onnettomuuspaikalla oli kuiva, eikä sumustakaan ollut tietoa.

– Toisen auton nokka on rutussa, toisessa on lommoja etukulmassa ja sivussa.

Onnettomuuden syy ei ollut tuoreeltaan tiedossa, ja poliisi alkoi selvittää kolaria edeltäneitä tapahtumia.

– En voi ottaa kantaa siihen, tapahtuiko törmäys ohitustilanteessa, paloesimies toteaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

  3. 3

    Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

  4. 4

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  5. 5

    Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

  6. 6

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  7. 7

    Kadulta löytyi pahoinpidelty mies Helsingissä – puukotus tapahtui läheisessä asunnossa

  8. 8

    Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

  9. 9

    Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

  10. 10

    Tosi-tv-kaunotar laihtui yli 20 kiloa 8 kuukaudessa – pudotti raskauskilot erikoisella tavalla: Syö päivittäin aamupalaksi pastaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  4. 4

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  5. 5

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  6. 6

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  7. 7

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  8. 8

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  9. 9

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  10. 10

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

  3. 3

    Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

  4. 4

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  5. 5

    Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

  6. Näytä lisää