Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Timo Soini kertoo ystävän kuolemasta: ”En muista siitä tilaisuudesta yhtään mitään”

Politiikka
Ulkoministeri Timo Soinin viime viikot ovat olleet yhtä tuskaa. Perussuomalaisten kannatus romahti, ja omat joukot kapinoivat. IS:n New Yorkissa haastattelema Soini kertoo, että on käynyt tänä vuonna läpi myös surua.
Ulkoministeri Timo Soini on kulkenut pitkän ja välillä kivisenkin matkan siitä, kun hän nuorena poikana teki Tampereella kolmivuorotyötä Linkosuon leipätehtaalla. Tehtaalle Timo meni, sillä olihan hänen äitinsäkin jo Linkosuolla työskennellyt.

Nyt Soini on poliittisen uransa korkeimmalla paikalla, Suomen ulkoministerinä. Kun Soinia seuraa New Yorkissa, ajoittain miehessä aistii sen nuoren ja uutteran pojan, joka lähti Tampereelta pääkaupunkiin maailmaa parantamaan.

– Aavistin, että ulkoministerillä on paljon töitä. Se, mikä on näiden neljän kuukauden aikana tullut eteen, on enemmän kuin odotin, hän myöntää.


New Yorkissa Soini teki YK-viikon aikana 12-tuntisia päiviä.

Työmatkan aikana saa kotimaan asioihin etäisyyttä. Näkee kokonaisuuden paremmin.

Suru on koskettanut monta kertaa

Soini kertoi Ilta-Sanomille, että hän on kohdannut tänä vuonna surua.

– Muutama kaveri on kuollut tänä vuonna. Se on ottanut lujalle. Vaikka ystäviä menee läheltä ja heitä suree, niin silti pitää tehdä töitä. Se ottaa koville.

– Läheinen ystäväni kuoli samana iltana, kun Juha Sipilän poika kuoli aamulla. Minun piti silti seuraavana aamuna vetää vaalikampanjamme teemat. En muista siitä tilaisuudesta yhtään mitään, mutta hoidin sen, Soini muistelee.

 

Läheinen ystäväni kuoli samana iltana, kun Juha Sipilän poika kuoli aamulla.

– Olin kahden maailman tilanteessa. Toisaalta tiesin, että kaveri on tavattoman kipeä ja nyt on tuska poissa. Suru ja kaipuu oli suuri. Kaveri oli minulle kuin veli.

– Tällaisille asioille ei politiikan maailmassa paljon tilaa anneta. Kun kaikki tulee päälle yhtä aikaa, se on hankala tilanne.

Entä jos teille tulisi nyt lähtö?– Olen valmis. Sitten mennään Luojan eteen niin, että tyrät rytkyy. Jäljelle jääville se on kova paikka. Kyllä minuakin joku kaipaisi, hän miettii.

Tuleeko itku?– Kyllä, kun on tarpeeksi tiukka paikka.

Kävelymatkat antavat toivottua liikuntaa ja tuulahduksen raikkaasta ilmasta. Jaksaminen on ministerin työssä tärkeää, sillä vapaapäiviä tai vapaita viikonloppuja ei tunneta.


– Minä jaksan ja pää kestää. Kroppa voi krempata. Matkan varrella on ollut pari keuhkokuumetta ja muitakin kremppoja, Soini kertoo.

 

Matkan varrella on ollut pari keuhkokuumetta ja muitakin kremppoja.

YK-päivien aikana Soini piti sujuvalla englannilla useita puheita ja vastapuheenvuoroja. Soinin sopivan rennon olemuksen ansiosta ihmisten oli helppo lähestyä häntä, ja itsekin hän meni tilaisuuksissa avoimesti esittäytymään.

– Mieleenpainuvinta on ollut kaikkien EU-ulkoministereiden ja Yhdysvaltojen ja Venäjän ulkoministerien John Kerryn sekä Sergei Lavrovin tapaamiset.

– Paavi jäi näkemättä, mutta kuulin hänen tavanneen homopariskunnan. Tavata voi, mutta homot eivät voi mennä naimisiin, Timo Soini lataa.

”Suomi ei ole ihan maailman napa”

Soini yhtyy muiden YK:ssa käyneiden suomalaisministereiden kuoroon ja sanoo, ettei maamme maine ole mennyt pakolaiskriisin takia, kuten Suomessa asiantuntijat ovat uumoilleet.

– Keskustelu kuului kotimaiseen kulutukseen. Suomessa voidaan taivastella keskenään, koska aina pitää jostain taivastelun aihe löytää. Suomi ei nyt ihan kuitenkaan ole maailman napa, joka kiinnostaa aamusta iltaan, hän tuhahtaa.


– Suomalaisilla on hyvä brändi, me tulemme ajoissa ja pidämme sanamme. Ne luovat sitä luotettavuutta. Ainoa, mitä on ihmetelty täällä, että meneekö meillä taloudessa huonosti. Sitäkään ei oikein tiedetä, mutta sitä ihmetellään, kun viittaa nollakasvuun.

Päivät venyivät

Suomen YK-suurlähettiläs Kai Sauer kehui vuolaasti New Yorkissa YK-päivien aikana käyneitä suomalaisministereitä.

– He kaikki ovat olleet asialleen omistautuneita, sivistyneitä ja ahkeria. YK-matka ei todellakaan ole mikään lomareissu, hän sanoi.

Soinin päivät venyivät, ja aikaeron takia hän nukkui lyhyitä öitä.

 

Myönnän, että joskus tulee hetki, jolloin hanskat putoaa.

– Kun saa tehdä mielenkiintoisia asioita, jaksaa paremmin. Myönnän, että joskus tulee hetki, jolloin hanskat putoaa. Silloin vain olen. Jonain viikonloppuna, kun ei tarvitse mennä minnekään, en tee mitään, hän myöntää.

Soini kiittää Tiina-vaimoaan, jonka kanssa on ollut naimisissa 20 vuotta.

– Hänellä on ymmärrystä. Ei tästä muuten mitään tulisi, hän kiittää.

NY:sta suoraan Britanniaan

Soini jatkoi New Yorkista suoraan Manchesteriin, jossa pidettiin Britannian konservatiivien puoluekokous. Sielläkin päivät venyivät, ja kun vielä kotimaassa perussuomalaisia hiillostettiin muun muassa varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkysen puolueen johtoa kritisoivien lausuntojen takia, Soini oli alati töissä.

– Manchester ja konservatiivinen puoluekokous on tuttu paikka. Virtaa riittää, kun hommat ovat mielenkiintoisia. Kokous on suurempi, ja päälavan lisäksi on lukuisia sivutapahtumia, hän tiesi ennen USA:sta lähtöään.


Soini on aiemmista lausunnoistaan poiketen sanonut nyt, että toivoo brittien pysyvänkin EU:ssa.

– Jos britit lähtisivät, se olisi huono juttu Suomelle ja koko Unionille. Britit ovat merkittävä jäsen ja tärkeä kumppani. Viestini heille on, että päätös on brittien omissa käsissä, mutta toivon, että EU kehittyy sellaiseksi unioniksi, johon Britannia haluaa jäädä.

Soini painottaa hallituksen istuvan koko toimintakautensa. Perussuomalaiset eivät karkaa.

– Suomi on nyt sellaisessa lirissä sekä taloudellisesti että maahanmuuttokriisin takia, ettei voi luovuttaa. Jos tulisi vielä hallituskriisi, menisimme kellariin niin että kolisisi. Nyt yritämme kääntää neljän vuoden aikana kurssin, hän sanoo.

Missä itse olette neljän vuoden kuluttua?

– Vaalikauden jälkeen voi tulla mielenkiintoista tekemistä. Olen silloin 57-vuotias ja joko jään politiikkaan tai teen vielä uuden uran.

Soinin mielestä oppositio räiskii, mutta ei oikein osu maaliin. Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki jopa lauloi takinkäännöstä eduskunnassa perussuomalaisille ja vähän keskustallekin.

– On suuri kunnia, kun joku näkee tällaisen vaivan, tuollainen on ankeaa kommunismia. Onhan se söpöä, jos Paavon päässä ei liiku muuta kuin Soini ja sen takki. Jos takista puhutaan, se on täynnä luoteja, mutta en ole rintamakarkuri, enkä sellaiseksi ryhdy, hän painottaa.

 

Saavutetuista eduista pitää pystyä luopumaan – silloin, kun se on perusteltua.

Soini on mielissään suomalaisten ymmärryksestä hallitusta kohtaan.

– Ihmiset tajuavat, että jos on kahdeksan vuotta tehty miljardin luokan tappiota, jossain vaiheessa se loppuu. Ihmiset ymmärtävät sen omassa taloudessaankin; jos syö 10 vuotta enemmän kuin tienaa, hullusti siinä käy.

– Vanhoilla konsteilla ei enää pärjätä. Nyt pitää tehdä töitä ja yrittää, sillä ote on päässyt lipsumaan.

– Lääkkeitä on, ja vastustusta. Saavutetuista eduista pitää pystyä luopumaan – silloin, kun se on perusteltua. Jos emme tee ajoissa korjausliikkeitä, sitten tehdään paljon isompia ja kipeämpiä. Teetkö, vai itketkö ja teet, hän kysyy.

Nukkuu enintään kuusi tuntia

Muutaman päivän työmatkan aikana saa kotimaan asioihin etäisyyttä. Näkee kokonaisuuden paremmin.

– Kun on poissa ja seuraa mediaa Suomessa, ajattelee ettei kannata ihan yksityiskohtiin ottaa kantaa, eikä loukkaantumalla politiikassa pärjää pitkälle. Kunhan nimi on oikein ja mainitaan isosti, hän letkauttaa.

Yöuniaan Soini ei menetä.

– Nukun aika hyvin, mutta lyhyesti. Maksimi on kuusi tuntia, se on liian vähän ja vaikuttaa terveyteenkin. Tosin filosofiani on se, että täällä ollaan niin kauan, kuin tuo yläkerran ukko katsoo, että nyt loppu touhu, hän maalailee.

– Vaikka kuinka söisi vitamiineja ja treenaisi, voi tulla pikasyöpä ja on laudoissa kolmessa viikossa. Joko kaikki on sattumaa tai mikään ei ole sattumaa. Kannatan jälkimmäistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    2. 2

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

    5. 5

      Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

    6. 6

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    7. 7

      Kalifornian oudoin turistinähtävyys: Aukko keskellä järveä

    8. 8

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    9. 9

      Hans ja Teresa Välimäen Vilma-tytär säkenöi vanhojen tansseissa – näyttävä iltapuku paljasti selän

    10. 10

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. 6

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    9. 9

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    2. 2

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

    5. 5

      Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. Näytä lisää