Ilmari, Ilmo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Epäily: Kaikki alkoi havainnoista Ruotsin-laivalla – valtava pakolaisten salakuljetus Suomeen paljastui

Suomenlahden merivartiosto pääsi järjestäytyneen rikollisorganisaation jäljille.
IS kertoi jo alkuviikosta, että järjestäytyneet rikollisorganisaatiot ovat epäilysten mukaan salakuljettaneet yhteensä useita satoja pakolaisia Suomeen tämän vuoden aikana.

Nyt Suomenlahden merivartiostolla on tutkinnassa mahdollisesti Suomen kaikkien aikojen suurin törkeän laittoman maahantulon järjestäminen. Irakilaistaustaisten miesten epäillään salakuljettaneen ainakin sata pakolaista Suomeen tämän vuoden huhtikuusta lähtien.

Salakuljetettujen pakolaisten määrä saattaa kasvaa vielä tutkinnan edetessä. Esitutkinta on vielä pahasti kesken. Tapausta tutkitaan törkeänä laittoman maahantulon järjestämisenä, josta maksimituomio Suomessa on kuusi vuotta ehdotonta vankeutta.

– Ihmissalakuljetus on ollut ammattimaista, laajamittaista ja järjestäytynyttä toimintaa. Rikolliset ovat toimineet huomattavaa rahallista korvausta vastaan. Tässä ei ole missään nimessä ollut kyse hyväntekeväisyystoiminnasta, tutkinnanjohtaja, luutnantti Jyri Siitari kertoo Ilta-Sanomille.

Tämänhetkisten epäilyjen mukaan rikollisorganisaatio on saanut toiminnastaan ainakin satojatuhansia euroja. Rikollisorganisaatio on salakuljettanut Suomeen pääasiassa yksin tulevia noin 30-vuotiaita irakilaismiehiä.

Jokaisella oma tehtävä rikollisorganisaatiossa

Jokaisella salakuljettajalla on ollut rikollisorganisaatiossa oma tärkeä tehtävänsä. On ollut rekrytoijia, jotka houkuttelevat pakolaisia salakuljetusmatkoille, kuriireja, jotka kuljettavat ja saattavat pakolaisia paikasta toiseen sekä esimerkiksi logistiikkaihmisiä, jotka huolehtivat käytännön asioiden sujuvuudesta.

Pakolaisille on pitänyt esimerkiksi hankkia väärennettyjä asiakirjoja. Heitä on myös majoitettu salakuljetusmatkojen aikana. Siitarin mukaan esitutkinnassa on saatu kiinni ihmisiä jopa rikollisorganisaation johtoportaasta.

– Meillä on kuitenkin yhä selvityksessä se, olemmeko saaneet kaikki mahdolliset ihmiset kiinni, Siitari sanoo salamyhkäisesti.

Matka alkanut Irakista

Siitari kertoo, että salakuljetustoiminta on lähtenyt jo Irakista liikkeelle, mutta Suomenlahden merivartiosto on rajannut tutkintansa Saksa–Itävalta-vyöhykkeelle asti. Merivartiosto toivoo, että muiden maiden viranomaiset jatkavat tutkintaa aina lähtömaahan asti.

– Meidän resurssit eivät riitä tutkia asiaa Saksa–Itävalta-vyöhykettä pidemmälle. Tämä on kansainvälinen rikollisorganisaatio, jolla voi olla monia lonkeroita. Siksi annamme tietomme Europolille (Euroopan poliisijärjestö), josta muut maat voivat jatkaa tutkintaa pidemmälle, Siitari sanoo.

Hänen mukaansa Irakista Suomeen matkustava pakolainen on joutunut maksamaan reissustaan keskimäärin yhteensä noin 10 000 euroa. Siitari ei kuitenkaan tutkinnallisista syistä raota Itävallasta Suomeen tai Saksasta Suomeen kantautuvan salakuljetusmatkan hintaa. Se on joka tapauksessa joitakin satasia tai tuhansia euroja.


Näin vyyhti paljastui

Epäilty salakuljetusvyyhti lähti purkautumaan tämän vuoden huhtikuussa, kun Suomenlahden merivartioston rajaviranomaiset profiloivat epämääräisen oloisia matkustajia Ruotsin-laivalla.

Kävi ilmi, että epäiltyyn rikollisorganisaatioon kuulunut mies yritti salakuljettaa 3-4 miestä laivalla Suomeen.

– Kohdistimme laivalla ulkomaalaisvalvontaa. Ja sitten löysimme nämä miehet, jotka eivät olleet samoja henkilöitä, joita laivalle oli ilmoitettu, Siitari sanoo.

Miehet olivat siis liikkeellä väärennetyillä papereilla.

– Yksi laivalla olleista miehistä paljastui salakuljetuksen järjestäjäksi. Ja kun lähdimme selvittämään asiaa enemmän, kävi ilmi, että taustalla on isompi jengi. Ja kun selvitimme asiaa lisää, selvisi, että asialla oli vieläkin isompi jengi, eli järjestäytynyt rikollisorganisaatio. Ja jäljet johtivat lopulta Ruotsiin asti, Siitari selvittää.

Yhteistyötä Ruotsin kanssa

Suomenlahden merivartiosto on selvittänyt poikkeuksellisen isoa salakuljetusvyyhtiä yhdessä Ruotsin poliisiviranomaisten kanssa. Ne suorittivat Suomessa ja Ruotsissa samanaikaisesti 16 kotietsintää 29. syyskuuta.

Rikoksista epäiltyinä otettiin kiinni yhteensä 15 irakilaistaustaista miestä. Suurin osa kiinniotoista tapahtui Suomessa.

Osalla epäillyistä on Suomen tai Ruotsin kansalaisuus. Osa miehistä on vangittuina. Epäillyt tekijät ovat asuneet joko Suomessa tai Ruotsissa, ja he ovat liikkuneet Euroopan sisällä salakuljetusasioiden järjestämiseksi.

Laivalla ja autoilla

Pakolaisia on salakuljetettu laivalla ja autoilla.

Siitari kertoo, että pakolaiset on kuljetettu autolla Itävallan, Saksan ja Tanskan läpi Ruotsiin, josta matka on jatkunut autolla tai laivalla Suomeen.

Maantierajojen ylitykset ovat tapahtuneet yleensä jalkaisin. Matka on kuitenkin jatkunut rajanylityksen jälkeen autolla. Vain kuski ja auto ovat vaihtuneet.

Rikollisorganisaatio on pyrkinyt peittämään jälkensä sen jälkeen, kun pakolaiset on saatu salakuljetettua Suomeen. Kaikki salakuljetetut pakolaiset ovat hakeneet turvapaikkaa Suomesta.

– On saatettu esimerkiksi viettää yksi yö Torniossa. Sen jälkeen on voitu lähteä junalla pääkaupunkiseudulle, jossa on vietetty puolestaan pari yötä. Sen jälkeen matka on jatkunut Itä-Suomeen, josta on voitu hakea turvapaikkaa.

– Ja kun paikallinen poliisi on kysynyt, koska ja mistä on saapunut Suomeen, salakuljetettua pakolaista on ohjeistettu sanomaan, että hän on tullut saman päivän aikana itärajan yli, vaikka todellisuudessa maahantulosta on jo 3–4 vuorokautta. Näin todellinen salakuljetus on yritetty häivyttää, Siitari kertoo esimerkin.

Videolla Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikön varapäällikkö Jukka Tekokoski kertoo, kuinka Suomeen salakuljetetaan pakolaisia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  2. 2

    Poliisi selvittää Haapaveden tragedian motiivia – ”Onko tullut rasitteita, vaikeuksia ja väsymystä?”

  3. 3

    Unelmasiirto! Valtteri Bottas siirtyy Mercedekselle

  4. 4

    Valtteri Bottas piti puheen Mercedeksen väelle

  5. 5

    Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

  6. 6

    4 ällöttävää asiaa, jotka voit joutua kohtaamaan, jos et vaihda lakanoitasi riittävän usein

  7. 7

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  8. 8

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  9. 9

    Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

  10. 10

    Mika Salo kommentoi Valtteri Bottaksen unelmasiirtoa – ”Elämä muuttuu hurjasti”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  2. 2

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  3. 3

    Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

  4. 4

    Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

  5. 5

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  6. 6

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  7. 7

    ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

  8. 8

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  9. 9

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  10. 10

    Espoolainen Risto kertoo työkokeilusta: teki kaksi kuukautta ilmaista työtä – sitten yritys ilmoittikin rekrytointikiellosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teri Niitti, 43, on kuollut

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  4. 4

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  5. 5

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  6. 6

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  7. 7

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  8. 8

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  2. 2

    Poliisi selvittää Haapaveden tragedian motiivia – ”Onko tullut rasitteita, vaikeuksia ja väsymystä?”

  3. 3

    Unelmasiirto! Valtteri Bottas siirtyy Mercedekselle

  4. 4

    Valtteri Bottas piti puheen Mercedeksen väelle

  5. 5

    Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  2. 2

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  3. 3

    Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

  4. 4

    Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

  5. 5

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Teri Niitti, 43, on kuollut

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  4. 4

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  5. 5

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  6. Näytä lisää