Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kirjaväite: Kokoomus houkutteli rahoittajia maksamaan ”pimeitä” tukia Niinistön vuoden 2006 vaalikampanjassa

Uutuuskirja
Jarmo Korhosen uutuuskirja paljastaa kohuliikemies Arto Merisalon roolin Sauli Niinistön kampanjan varainhankkijana. Korhonen väittää, että varainhankintavastaava, kansanedustaja Ben Zyskowicz ohjeisti Merisaloa pimeiden tilien käytöstä.
Kokoomus mainosti ja käytti laajasti ”pimeitä” tilejä houkutellakseen vaalirahoittajia mukaan Sauli Niinistön vuoden 2006 presidentinvaalikampanjaan, väittää historiantutkija, keskustan ex-puoluesihteeri Jarmo Korhosen tänään ilmestyneessä Maan tapa -uutuuskirjassaan (Tammi).

Korhosen kirjan keskeinen väite on, että ”pimeiden” tilien jäljiltä kokoomuksella on edelleen ilmoittamatta 547 000 euron edestä vaalirahoitusta, jossa yksittäiset lahjoitukset ylittävät vaalirahoituslaissa säädetyn 3 400 euron ilmoitusrajan. Tällaisia lahjoittajia on Korhosen mukaan 50 kappaletta.

Laaja selvitys

Korhosen mukaan kokoomuksessa päätettiin toukokuussa 2005, että presidentinvaaleihin kerättävä vaaliraha ohjataan neljälle eri tilille. Tileistä vain yksi oli julkinen.

Korhosen mukaan Niinistön kampanjan varainhankintavastaava, kansanedustaja Ben Zyskowicz antoi kesällä 2005 toimintaohjeet ja tilinumerot pimeistä tileistä Nova Group Oy:n liiketoimintajohtajalle Arto Merisalolle.

Merisalon tehtävänä oli järjestää Niinistön kampanjan varainhankintatilaisuuksia yhdessä Zyskowiczin, yrittäjä Eero Lehden, kansanedustaja Juhani Sjöblomin ja kokoomuksen hallintopäällikön Jarmo Pekkalan kanssa.


Korhonen perustaa kovat väitteensä haltuunsa saamaan Zyskowiczin ja Merisalon kirjeenvaihtoon. Korhosella ei ole täysin kiistatonta kirjallista näyttöä siitä, että Zyskowicz olisi ohjeistanut Merisaloa pimeiden tilien käytöstä.

– Merisalo kertoi haastattelussa, että Zyskowiz antoi ohjeet pimeistä tileistä. Lisäksi Zyskowicz on saanut kopiot Merisalon sähköposteista, joissa pimeitä tilejä esitellään ja jotka kirjeet Merisalo on lähtettänyt yrittäjille, Korhonen kommentoi asiaa Ilta-Sanomille sunnuntaina.

Erityisen raskauttavana Korhonen pitää Merisalon 16.10. Zyskowiczille lähettämää sähköpostia. Siinä Merisalo tiedustelee Seinäjoella järjestettyyn rahankeruutilaisuuteen liittyen Zyskowicziltä, että ”lienee viisasta, kuten tekstistäsi huomaan, tuoda esiin vasta suullisesti mahdollisuus isommilla summilla tukea kampanjaa puolueen ja säätiön yms kautta.”

Zyskowicz vastaa viestiin seuraavana päivänä: ”Parahin Arto, Kiitos palautteesta. Vahvennetaan. Kirje lähtee 18.10.”

Mukana varainhankinnassa olivat kirjan mukaan myös entinen Nova-johtaja Tapani Yli-Saunamäki ja kokoomuksen hallintopäällikkö Jarmo Pekkala.

Korhosen mukaan alussa rahaa irtosi kitsaasti.

– On ollut yrittäjiä, jotka ovat katsoneet, että istuvan presidentin vastaisen ehdokkaan tukeminen on riskialtista, Korhonen kommentoi Ilta-Sanomille.

Merisalo lisää vauhtia

Jos näitä Korhosen pimeiksi tileiksi kutsumia tilejä alkuvaiheessa kainosteltiin, niin jatkossa niitä mainostettiin avoimesti. Seinäjoen jälkeen Merisalo pani ison vaihteen päälle, kuten Korhonen kirjoittaa.

Merisalon sähköpostista lähti 5.11.2005 ja 17.11. 2005 kirje laajalle joukolle yrittäjiä ja talouden napamiehiä ympäri Suomen. Sähköpostien aiheena oli ”Sauli Niinistön vaalityön tukeminen.”

Kirjeissä kerrotaan tuleville vaalirahoittajille avoimesti ja seikkaperäisesti pimeiden tilien edut. ”Voit tukea Sauli Niinistön vaalityötä joko julkisesti, siten että nimesi tulee julki tai vaihtoehtoisesti siten, ettei nimesi/yrityksesi nimi tule julki, ” Merisalo kirjoitti rahankeruukirjeessään.


Tästä 5.11.2005 päivätystä kirjeestä meni Korhosen mukaan kopiot varainhankintavastaava Zyskowiczille, kansanedustaja Jyri Häkämiehelle ja kansanedustaja Juhani Sjöblomille.

Merisalo kiritti rahoittajia kertomalla, että Nova Group on Niinistön kampanjassa mukana 20 000 euron summalla.

Kirje loppuu kiitossanoihin: ”Kiitän omasta ja Sauli Niinistön tukiryhmän puolesta siitä, että olette mukana Saulin vaalityössä tavoitteena saada Suomeen jälleen porvarillinen presidentti.”

Zyskowicz vahvistaa vilpillisen menettelyn

Korhonen viittaa myös Merisalon ja Zyskowiczin 22.12. 2005 käymään sähköpostikirjeenvaihtoon. Aiheena oli Tokmanni Oy:n omistajan Seppo Saastamoisen avustus Saulin työlle.” ”Sepon nimi ei saa näkyä missään, kuten aiemmin on sovittu,” Merisalo viestitti Zyskowiczille.

Zyskowicz vastasi Merisalolle samana päivänä: ”Kiitos tiedosta Sepon avustuksesta. Paljon vielä uupuu ja palataan siihen joulun jälkeen.”

Korhosen mukaan Saastamoisen 10 000 euron vaaliraha kierrätettiin pimeänä Korhosen kokoomuksen Kainuun piirin kautta.

”Kampanjaan virtasi rahaa ovista ja ikkunoista”

Korhonen kirjoittaa, että uudet rahankerjuukirjeet alkoivat välittömästi tuottaa tulosta. Nova Groupin lisäksi Niinistöä tukivat pimeästi syksyllä 2005 mm. Kyösti Kakkosen Joensuun Kauppa ja Kone Oy, Toivo Sukarin Maskun Kalustetalo ja entinen Taloustalon omistaja Kari Hautanen. Kaikki antoivat 10 000 euroa.

– Kymmenet yritykset olivat hankkeessa mukana. Rahat virtasivat tileille, jotka luvattiin pitää pimennossa hamaan maailman tappiin asti. Oli laki mikä hyvänsä, Korhonen summaa kirjassaan.


Korhosen mukaan Niinistön kampanjaan ”virtasi rahaa ovista ja ikkunoista.”

Merisalon kolmannen kirjeen vuoro tuli, kun vaalin ensimmäinen kierros oli käyty ja vastakkain toisella kierroksella olivat Niinistö ja istuva presidentti Tarja Halonen.

Viimeisessä kirjeessä Merisalo valaa uskoa rahoittajiin ja korostaa Niinistön mahdollisuuksia voittaa Halonen. Pimeitä tilejä mainostettiin seikkaperäisesti tässäkin kirjeessä.

”Seuraaville tileille maksettaessa ei maksustanne mene tietoa ja raporttia oikeusministeriölle ja ko. säätiöt tai puolue tilittävät maksamanne summan lyhentämättömänä Kansanliike Suomi 2006 ry:n tilille. Tällöin oikeusministeriölle raportoidaan vaalien jälkeen ko. summan tulleen joko puolueelta tai säätiöltä.”

Ohjeistus on sisällöltään lähes sama kuin edellisessä kirjeessä, mutta kappaleen loppuun on lisätty pimeitä tilejä mainostava lause, jonka mukaan ”tämän vaihtoehdon monet yritysjohtajat ja yritykset ovat valinneet.”

Pimeät tilit olivat Kansallinen Kokoomus rp (Sampo 800014-89023), Kansallissäätiö (Nordea 145430-46006) ja Kokoomuspuolueen Säätiö (Nordea 157230-20131).

Tällä kertaa pimeää vaihtoehtoa suosivat Korhosen mukaan mm. Motonetin entinen omistaja Lauri Juntunen, Hannu Katajamäen Renor Oy ja Nova Group. Nova maksoi 30 500 euron mainospaketin, joka sisälsi Niinistön kampanjailmoituksia Eero Lehden Lehtiyhtymän lehdissä.

Korhonen: Kokoomuksen vaalirahailmoitus on laiton

Korhosen mukaan kokoomuksessa laadittu vaalirahailmoitus Sauli Niinistön vaalikampanjasta rikkoi lakia ”törkeästi.”

– Puolue oli saanut TT-säätiöltä 300 000 euroa. Sampo Oyj oli tukenut kymmenillä tuhansilla euroilla. Yli 50 tukijaa oli tukenut yli 3 400 eurolla kokoomusta ja sen presidenttiehdokas Sauli Niinistöä, Korhonen kirjoittaa.

– Kokoomuksella oli pimeää rahaa yli miljoona euroa, Korhonen summaa kirjassaan.

Korhosen mukaan Arto Merisalo hankki kampanjaan yhteensä noin 300 000 euroa vaalirahaa.

Korhonen perustaa Niinistön kampanjaa koskevat keskeiset väitteensä Arto Merisalolta saamaansa arkistomateriaaliin ja haastatteluihin. Korhosella on ollut käytössää Merisalon henkilökohtainen arkisto. Lähdemateriaali koostuu mm. lukuisista Merisalon ja Zyskowiczin toisilleen lähettämistä sähköposteista.

Osa pimeistä rahoista julki 2009

Kokoomus vaikeni vuoden 2006 presidentinvaalien pimeistä vaalirahoista syyskuuhun 2009 asti. Kuvio paljastui vasta, kun Nova-yhtiöt olivat menneet konkurssiin ja niiden konkurssipesistä löytyi tietoja mm. Novan itsensä maksamista pimeistä vaalituista, joita kokoomus ei ollut ilmoittanut. Kokoomus palautti rahat myöhemmin Novan konkurssipesään.

Kokoomus täydensi Niinistön kampanjan vaalirahailmoitusta 23.9.2009. Media uutisoi aiheesta laajasti.

Kokoomus ilmoitti lisäksi antavansa selvityksen omasta rahoituksestaan vuosilta 2005 ja 2006.

Korhosen mukaan uusissa tilinpäätöksissä on edelleen 50 pimeää vaalirahoittajaa. Tilinpäätöksiin on merkitty yli 3 400 euron summia sellaisten otsakkeiden kuin ”ei halua julkistaa” tai ”yksityishekilöiden suoritukset.”

– Suomen historian suurin ”vaalirahakusetus” tapahtui syksyllä 2009, kun media salli edelleen kokoomuksen pimittää 547 000 euroa lain ilmoitusvelvollisuuden ylittäviä vaalirahoja, Korhonen tykittää.

Korhosen mukaan hän poimi aikanaan tilinpäätökset kokoomuksen Verkkouutisten sivuilta. Sittemmin niiden liitemateriaali on hänen mukaansa otettu pois.

– Pyysin kokoomuksen tilinpäätöksiä myös kokoomuksen arkistosta, mutta ne oli siirretty sieltä puoluetoimistoon, Korhonen sanoi Ilta-Sanomille sunnuntaina.

Korhonen kertoi Ilta-Sanomille saaneensa kokoomuksesta paperin, jossa oli useiden pimeille tileille rahaa laittaneiden nimiä. Hän ei kuitenkaan listannut näitä nimiä kirjaansa.

– Siinä on mukana koko Suomen porvarieliitti. En kuitenkaan pysty todistamaan, että dokumentti on alkuperäinen. Siksi en pannut sitä kirjaani, Korhonen kommentoi Ilta-Sanomille.

Korhoselta kovaa mediakritiikkiä

Korhonen päättää Niinistön kampanjaan liittyvän osuuden väitteeseen, jonka mukaan media osallistui tietoisesti suureen vaalirahojen pimittämiseen ja vaikenemiseen.

– Ratkaisu oli tietoinen valinta, hän väittää.

Korhonen ei kuitenkaan esitä väitteensä tueksi mitään lähteitä.

– Suomen koko media hyväksyi kokoomuksen ja puheenjohtaja Jyrki Kataisen päätöksen kysyä yhteisöiltä ja tukijoilta ensin lupaa, että puolue saisi julkaista presidentinvaalitutkijat. Kokoomus oli luvannut tukijoilleen presidentinvaaleissa 2006, että jos lahjoitti kokoomuspuolueelle, Kansallissäätiölle, Kokoomussäätiölle, Kainuun piirijärjestölle ja maksoi laskun pimeästi, niin kokoomus ei paljastanut tuen antajaa, Korhonen kirjoittaa kirjassa.

– Ei laissa puhuta mitään luvan kysymisestä, hän lisää.

Yllä oleva video: Ben Zyskowicz ei hyväksy alkuunkaan entisen keskustan puoluesihteerin, tutkija Jarmo Korhosen (kesk) väitteitä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  2. 2

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  3. 3

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  4. 4

    Patrik Laineen paluu lykkääntyy hieman: ”Sen jälkeen olen valmis pelaamaan”

  5. 5

    Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

  6. 6

    Poliisin salaperäinen operaatio Kotkan Karhulassa kestänyt jo vuorokauden – ”Siellä on nähty normaalia enemmän poliisiautoja”

  7. 7

    Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

  8. 8

    Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

  9. 9

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  10. 10

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

  3. 3

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  7. 7

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  8. 8

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  9. 9

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  10. 10

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  2. 2

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  3. 3

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  4. 4

    Patrik Laineen paluu lykkääntyy hieman: ”Sen jälkeen olen valmis pelaamaan”

  5. 5

    Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

  3. 3

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. Näytä lisää