Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Välikysymys eläkeläisistä – laskelma on "hyytävää luettavaa"

Eduskunta on aloittanut välikysymyskeskustelun hallituksen päätöksistä eläkkeensaajiin.
Ensimmäisen puheenvuoron käytti sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps), joka puolusteli hallituksen tekemiä päätöksiä ja leikkauksia välttämättömiksi velkakierteen katkaisemiseksi.

Kenties suurinta kritiikkiä on herättänyt eläkeläisten asumistuen muutos ja leikkaus.

Mäntylän mukaan asumistuen muutos parantaa osan tukia.

– Muutoksen myötä noin kolmanneksella suhteellisen edullisissa asunnoissa asuvista tuki nousee. Kaikkein pienituloisimmat eläkkeensaajat hyötyvät muutoksesta eniten.

– Eläkkeensaajien siirtäminen yleisen asumistuen piiriin pienentää tukea noin 70 prosentilla tuen saajista. Muutoksen vaikutus riippuu eläkkeensaajan tuloista, asumismenoista ja kunnasta, jossa asunto sijaitsee, Mäntylä sanoi.

Mäntylä muistutti, että asumistuki voi suojaosuuden takia pudota korkeintaan 60 euroa kuukaudessa.

Toinen paljon puhetta herättänyt asia on ollut kansaneläkeindeksin aleneminen. Mäntylän mukaan se perustuu lakiin, ei hallituksen päätöksiin. Indeksiin vaikuttavat esimerkiksi ruuan ja bensiinin hinta, jotka ovat laskeneet, ja kansaneläkeindeksiin sidotut etuudet putoavat muutaman euron kuukaudessa.

Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr)kertoi pyytäneensä eduskunnan tietopalvelulta laskelmat, miten leikkaukset vaikuttavat eläkeläisten toimeentuloon. Alanko-Kahiluodon mukaan laskelma on "hyytävää luettavaa".

– Asumistuen leikkaukset ja eläkkeiden indeksijäädytykset pudottavat 27 000 uutta jo valmiiksi kädestä suuhun elävää vanhusta köyhyysrajan alapuolelle. Näin eduskunnan tietopalvelun laskelma osoittaa.

– Eikä laskelmassa ole vielä voitu huomioida hallituksen uhkaamia lääke- ja matkakorvausten heikentämisiä. Ne tulevat edelleen kasvattamaan köyhien eläkeläisten määrää. Nyt tehdyissä laskelmissa ovat mukana vasta 65 vuotta täyttäneet eläkkeensaajat, Alanko-Kahiluoto sanoi.

Alanko-Kahiluoto kertoi, että Suomessa on noin 1,5 miljoonaa eläkeläistä.

– Neljännes eläkeläisistä saa alle tuhannen euron eläkettä. 180 000 saa niin pientä eläkettä, että he tarvitsevat pärjätäkseen myös asumistukea, Alanko-Kahiluoto laskeskeli.

Välikysymyksen esittelypuheenvuorojen jälkeen ääneen pääsevät eduskuntaryhmien ryhmäpuhujat.

Tämän jälkeen vuorossa on debatti, ja sen päätyttyä kansanedustajat pitävät etukäteen varaamiaan puheenvuorojaan.

Suurimman hallituspuolueen ryhmäpuhuja, kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk) kertoi omassa puheenvuorossaan, että eläkeläiset itse ovat ymmärtäneet hyvin leikkausten välttämättömyyden.

– Olin viimeksi maanantaina tapaamassa eläkeläisiä Jokioisissa. Rohkenen niidenkin keskustelujen perusteella sanoa, että he ymmärtävät Suomen ongelmien vakavuuden monia meitä tässä salissa olevia paremmin.

– He odottavat muiden suomalaisten tavoin meiltä päättäjiltä nyt ratkaisuja. He ovat valmiita myös hankaliin päätöksiin, kunhan ne tehdään oikeudenmukaisesti. He haluavat jättää Suomen paremmassa kunnossa lapsilleen ja lapsenlapsilleen. He odottavat meiltä päättäjiltä yhteistyötä ja yhteisen edun laittamista oman edun edelle, Anttila näki .

Perussuomalaisten ryhmäpuhuja Kaj Turunen herätti puheenvuorollaan paljon välihuutoja oppositiosta

Turunen aloitti puheensa kertaamalla, että Paavo Lipposen (sd) sateenkaarihallitus sääti leikatun indeksin eläkkeisiin. Päätöstä oli tekemässä viisi puoluetta ja taitettua indeksiä ei ole korjattu vieäkään.

– Yleisestä harhaluulosta poiketen Sdp:n, vasemmistoliiton ja vihreiden politiikka ei ole ollut eläkeläismyönteistä.

– Me perussuomalaiset olemme ensi kertaa hallituksessa, eikä yksi puolue pysty kerralla oikaisemaan kaikkia vääryyksiä, Turunen sanoi ja nostatti melkoisen metakan

– Suoraan populismin oppikirjasta, kansanedustaja Jukka Gustafsson (sd) huusi Turusen puheenvuoron päätteeksi.

– Kerran välihuuto on paikallaan, siellä rinnalla puhuminen ei ole ehkä paikallaan, puhetta johtanut varapuhemies Mauri Pekkarinen (kesk) totesi Turusen puheenvuoron jälkeen kansanedustajille salissa..

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    3. 3

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    8. 8

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Kuvat laskuvarjojääkäreiden harjoituksesta saavat ihon kananlihalle – suksivat varusteineen avantoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    5. 5

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    9. 9

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    10. 10

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    3. 3

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

    6. Näytä lisää