Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tutkija Tynkkysen erottamisesta: ”Nopea ja dramaattinen temppu”

Perussuomalaisten johdolla ja puheenjohtaja Timo Soinilla ei ollut hyviä vaihtoehtoja kolmannen varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkysen tilanteen ratkaisemiseksi, sanoo Turun yliopiston erikoistutkija Erkka Railo.
Puoluehallitus päätyi perjantaina erottamaan Tynkkysen.

Artikkelin videolla Tynkkynen kertoo erottamisesta. Videon Tynkkynen latasi Facebook-sivuilleen.

Pidemmällä aikavälillä erottamispäätös voi olla puolueelle oikea veto, vaikka Tynkkysestä tuleekin nyt marttyyri ja hän saa paljon huomiota, Railo sanoo. Hänen mukaansa Tynkkynen tai Soini eivät halunneet antaa periksi, joten ristiriidat puolueen sisällä olisivat jatkuneet.

– Kun kritiikki tulee sisäpiiristä, se on puolueelle erityisen vahingollista.

Railo yllättyi siitä, että puolue päätyi erottamiseen nopeasti ja varoittamatta.

– Tämä oli nopea ja dramaattinen temppu.

Puoluedemokratian kannalta temppu oli myös aikamoinen, koska Tynkkynen valittiin huomattavalla äänimäärällä kolmanneksi varapuheenjohtajaksi, Railo huomauttaa.

– Tässä osoitettiin, että jos joku sinne valitaan ja hän ryhtyy pullikoimaan, niin hänet voidaan noin vain erottaa.

Railo näkee dramaattisen erottamisen taustalla Soinin pelon puolueen jakautumisesta.

– Sinne ei jätetä yhtään happea puolueen hajottamiselle tähtäävälle toiminnalle.

Potkut saaneen Tynkkysen jatko politiikassa on hankalaa, Railo sanoo.

– Pidän epätodennäköisenä sitä, että Tynkkynen kykenisi tästä toipumaan ja perustamaan esimerkiksi puolueen, jolla hän kykenisi palaamaan politiikkaan ja toimimaan aktiivisesti huippupolitiikassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

    3. 3

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    4. 4

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    5. 5

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    6. 6

      Mäkisen tallille ei tule rahahuolia

    7. 7

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    10. 10

      Puna-armeijan tankit vyöryivät kohti – kiväärimies koki talvisodan tulikasteen kotipitäjässään: ”Se on outo tunne, kun ne rupeavat ampumaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    9. 9

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    10. 10

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

    3. 3

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    4. 4

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    5. 5

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    6. Näytä lisää