Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Arto Merisalo: ”Kajoa sanottiin keskustan apulaispuoluesihteeriksi”

Vaalirahoja järjestellyt liikemies Juha Kajoa syytetään käräjillä tänään erilaisista talousrikoksista. Poliisi kuuli tapauksen esitutkinnassa myös liikemies Arto Merisaloa.
Kihlakunnansyyttäjä Harri Tiesmaa lukee käsittelyn aluksi Juha Kajolle syytteet kahdesta törkeästä velallisen petoksesta, törkeästä kirjanpitorikoksesta ja rekisterimerkintärikoksesta. Syytteen mukaan Kajo olisi salannut velkojiltaan ulosotossa miljoonien omaisuuden, joka oli hänen vaimonsa nimissä. Hän itse kiisti poliisin esitutkinnassa syyllistyneensä mihinkään. Syyttäjä aikoo vaatia ehdotonta vankeutta Kajolle.

Vaalirahoista tunnettu ja talousrikoksista tuomittu Arto Merisalo kertoi esitutkinnassa poliisille, että hän tapasi Juha Kajon ensimmäisen kerran 1980-luvulla.

– Kovin paljoa me emme Juhan kanssa 90-luvun aikana toisiamme tavanneet, mutta aloimme molemmat pyöriä silloin vahvasti poliitikkojen, etenkin keskustan piirissä. Juha vietti paljon aikaa Bottalla (helsinkiläinen yökerho) istuen iltaa mm. Esko Ahon ja muiden keskustan poliitikkojen seurassa, Merisalo kertoi.

Tässä jutussa poliisi kuuli Merisaloa todistajana.

– Juhalla oli hyvin tiiviit välit keskustapuolueeseen, ja häntä sanottiinkin puolueen apulaispuoluesihteeriksi.

Kajolla oli toimisto Bottan lähettyvillä.

– Minä en tiedä, istuuko Juha koskaan siellä päivisin varsinaisesti töissä. Minä olen saanut sen käsityksen, että se on enemmänkin sellainen paikka, mihin Juha vie aina Bottalta ihmisiä jatkoille esimerkiksi pelaamaan korttia.

Merisalon mukaan Kajo on aina ollut erittäin reilu kaveri, joka on mieluusti tarjonnut ruokaa ja juomaa kaveripiirilleen.

– Juhalla on aina ollut käteistä ja hän maksaa aina käteisellä, ei koskaan korteilla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  2. 2

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  3. 3

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  4. 4

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  5. 5

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  6. 6

    EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

  7. 7

    Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

  8. 8

    Dopingista kärynnyt Sundby Venäjän skandaalista – ”Näillä asioilla aika iso ero”

  9. 9

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  10. 10

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  3. 3

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  4. 4

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  5. 5

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  6. 6

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  7. 7

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  8. 8

    X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

  9. 9

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  10. 10

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  2. 2

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  3. 3

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  4. 4

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  5. 5

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  6. Näytä lisää