Oona, Netta, Aune

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

8-vuotias katosi oudosti viime viikolla - Poliisi sai puhelinyhteyden tytön isään

Rikoskomisario Hannu Kortelainen kertoo Ilta-Sanomille, että poliisi on saanut puhelinyhteyden liki kaksi viikkoa kadoksissa olleen kahdeksanvuotiaan tytön isään.
Puhelinkeskustelun perusteella tyttö on isänsä kanssa, mutta heidän olinpaikkaansa ei ole vielä pystytty selvittämään. Tyttö katosi kotinsa läheltä Helsingin Kontulasta 8. elokuuta.

Tytön äiti teki katoamisilmoituksen samana viikonloppuna ja hän oli jo tuolloin varma siitä, että isä oli vienyt tytön.

Kortelaisen mukaan tytön sieppauksen taustalla ovat huoltajuuskiistat.

- Isä on tytön katoamisen jälkeen lähetellyt sähköposteja eri tahoille, muun muassa sosiaaliviranomaisille. Isä kokee, ettei hän ole saanut ääntään kuuluviin, vaan hän on nyt tilanteessa pelastava ritari.

- Emme ole pystyneet varmistamaan heidän olinpaikkaansa, emme tiedä ovatko he Suomessa vai ulkomailla. Tiedämme kuitenkin tytön olevan elossa - se on tässä nyt olennaista.

Päivitys kello 15.11: Korjattu poliisin nimi.

Jutun yhteydessä aiemmin julkaistu lapsen ja isän kuvat on poistettu, koska heidät on löydetty.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

  2. 2

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  3. 3

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  4. 4

    Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

  5. 5

    Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentuu tanssiaisiin

  6. 6

    Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

  7. 7

    Trumpia vastustavat ”sisarmarssit” alkoivat jo Australiassa ja Uudessa-Seelannissa

  8. 8

    Kuvat: Donald Trump astui sisään presidentin työhuoneeseen Oval Officeen – heti allekirjoituspuuhissa

  9. 9

    Yhdysvallat teki ilmaiskun – yli 100 al-Qaidan taistelijaa kuoli Syyriassa

  10. 10

    Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  2. 2

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  3. 3

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  4. 4

    Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentuu tanssiaisiin

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  7. 7

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  8. 8

    Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

  9. 9

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  10. 10

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

  2. 2

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  3. 3

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  4. 4

    Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

  5. 5

    Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentuu tanssiaisiin

  6. Näytä lisää