Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

27,8 miljoonaa! Hannu Hukkanen tienasi eniten vuonna 2014 – katso top 10 tulokärki

Viime vuoden verotiedot on julkaistu. Niiden mukaan eniten yhteenlaskettuja ansio- ja pääomatuloja oli Hannu Hukkasella, yli 27 miljoonaa euroa.
Hannu Tapani Hukkanen on Qvalo Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Hän tienasi vuonna 2014 yhteensä 27 866 424 euroa. Hukkasen tulot kertyivät salolaisen valaisinalan yrityksen Ledilin myynnistä. Ruotsalainen pääomasijoitusyhtiö Ratos osti Kauppalehden viimevuotisen uutisen mukaan noin 67 prosenttia salolaisesta Ledilistä vuonna 2014.

Ratoksen tiedotteen mukaan koko Ledilin arvo on noin 97 miljoonaa euroa ja julkistetussa yrityskaupassa Ratos osti 67 prosenttia suomalaisyhtiöstä yhtiön perustajilta. Avainhenkilöille jäi 33 prosenttia yhtiöstä. Tulolistan kakkosena on Tomi Kuntze, joka on ollut mukana samassa yhtiössä. Tulot ovat lähes identtiset.

Kolmanneksi eniten ansio- ja pääomatuloja sai remonttialan yrittäjä Kimmo Riihimäki, 24,6 miljoonaa euroa. Neljäntenä listalla oli muun muassa Sammon hallitusta johtava Björn Wahlroos, jonka yhteenlasketut ansio- ja pääomatulot olivat noin 18,7 miljoonaa euroa.

Suurimmat yhteenlasketut tulot vuonna 2014

1. Hukkanen Hannu Tapani 27 866 424 euroa

2. Kuntze Tomi Mikael 27 861 343 euroa

3. Riihimäki Kimmo Sakari 24 567 045 euroa

4. Wahlroos Björn Arne Christer 18 693 081 euroa

5. Terentjeff Jorma Kalevi 16 248 521 euroa

6. Väisänen Kim Jarkko Kristian 15 539 850 euroa

7. Kyöstilä Kyösti Tapio 15 347 862 euroa

8. Koskinen Jari Sakari 14 884 258 euroa

9. Ehrnrooth Alexander Göran Jacob 14 225 811 euroa

10. Harvia Risto Tapani 14 064 138 euroa

Tulokärjessä vain yksi nainen

20:n eniten yhteensä ansio- ja pääomatuloja saaneen joukossa oli viime vuonna vain yksi nainen. 11:nneksi eniten tuloja sai Harvian Sari Harvia-Jyllinmaa. Hän sai verotettavia tuloja yhteensä 13,8 miljoonaa euroa.

20:n eniten ansiotuloja saaneen kärjessä ei sen sijaan ollut yhtäkään naista.

Pääomatulojen 20:n kärkeen Harvia-Jyllinmaa mahtui sijalle 10. Muita naisia 20:n kärjessä ei ollut.

Lue kaikki päivän verouutiset täältä.

Täältä voit hakea kaikkia viime vuonna yli 120 000 euroa tienanneita suomalaisia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

    2. 2

      Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    5. 5

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    6. 6

      Syyttäjä vaatii Axl Smithille 1,5 vuoden ehdollista vankeutta – korvausvaateet nousevat yli 170 000 euroon

    7. 7

      Trumpin lausunto nosti äläkän Ruotsissa: Näin Aftonbladet vastaa Fox Newsin väitteisiin

    8. 8

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    9. 9

      Pääkaupunkiseudulla erityisen liukasta: loukkaantumisia maanantaina jo 230

    10. 10

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    3. 3

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    4. 4

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    5. 5

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    6. 6

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    7. 7

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    10. 10

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

    2. 2

      Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    5. 5

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    6. Näytä lisää