Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Aarnio arvosteli rajusti itseensä kohdistettua esitutkintaa käräjillä

Törkeistä huume- ja virkarikoksista syytetty Jari Aarnio arvosteli rajusti itseensä kohdistettua esitutkintaa ja tutkinnanjohtajia Helsingin käräjäoikeudessa.
Jari Aarniota on kuultu käräjäoikeudessa koko tiistain istuntopäivä. Hän kertoi oikeudelle näkemyksestään, jonka mukaan häntä koskevan esitutkinnan johto oli esteellinen.

Tutkinnanjohtajana toiminut syyttäjä Jukka Haavisto näet toimi joitakin vuosia aiemmin syyttäjänä Helsingin huumepoliisin edellisessä virkarikosjutussa, ”Aarnio ykkösessä”.

– Hän osoitti meitä silloin oikeudessa ja sanoi ”tämä Helsingin huumepoliisin porukka on kuin järjestäytynyt rikollisryhmä, ja Aarnio on sen johtaja”. Jotenkin ihmetyttää, että eikö tästä valtakunnasta löytynyt ketään muuta tutkinnanjohtajaksi. Vai oliko hän sopivin, Aarnio kysyi oikeudessa.

Aarnio ihmetteli myös esitutkintaansaa mukaan valittuja keskusrikospoliisin ihmisiä. Viisi tutkijoiden johdossa toiminutta krp:n miestä oli ollut mukana myös alkuperäisessä tynnyrihuumejutun tutkinnassa yhdessä Aarnion johtaman Helsingin huumepoliisin kanssa.

Puolustus ei saanut kaikkia päätöksiä

Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi puolestaan ripitti tutkinnanjohtajia siitä, etteivät nämä ole toimittaneet puolustukselle kaikki pyydettyjä televalvontapäätöksiä ns. tolppaluvista.

Puolustus pyysi jo viime keväänä käyttöönsä kaikkia päätöksiä Aarnio-tutkinnassa haetuista tukiasemaluvista. Krp ja tutkinnanjohtaja-syyttäjät vakuuttivat tuolloin kirjallisesti, että puolustukselle annettiin kaikki päätökset.

Nyt Leppiniemi esitteli oikeudelle kahta tolppalupapäätöstä, joita puolustukselle ei tuolloin kuitenkaan annettu, vaan jotka he ovat itse löytäneet sittemmin. Nyt puolustus on itse joutunut pyytämään päätöksiä kaikista Suomen käräjäoikeuksista.

– Tämä on älytön työ ja näkyy myös maksuina meidän laskuissa, Leppiniemi ärisi.

Aarnio-jutun syyttäjä Mikko Männikkö joutui myöntämään, että puolustus on saanut vajaan aineiston. Hän epäili syyksi jonkunlaista sekaannusta.

Videolla Aarnion asianajajan Riitta Leppiniemen kommentit tiistaiaamulta.

Tästä on kyse

1. Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltävässä ns. tynnyrihuumejutussa Jari Aarnio on syytteessä muun muassa törkeistä huume- ja virkarikoksista.

2. Aarnion epäillään osallistuneen lähes tuhannen hasiskilon salakuljetukseen Hollannista Suomeen.

3. Hänen rikoskumppanikseen epäillään mm. United Brotherhood -rikollisjengin entistä johtajaa.

4. Aarnio kiistää kaikki syytteet.

5. Käräjäoikeus aloittaa tänään Aarnion kuulemisen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  2. 2

    Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

  3. 3

    Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

  4. 4

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  5. 5

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  6. 6

    Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

  7. 7

    Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

  8. 8

    F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

  9. 9

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  10. 10

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  6. 6

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  7. 7

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  8. 8

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  9. 9

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  10. 10

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  7. 7

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  10. 10

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  2. 2

    Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

  3. 3

    Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

  4. 4

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  5. 5

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  6. Näytä lisää