Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kaksi viikkoa uudistukseen: lompakon yleisin seteli muuttuu

Raha
Uuden ilmeen saanut 20 euron seteli on aiempaa vaikeampi väärentää.
Uusi seteli voi sujahtaa lompakkoon joko pankkiautomaatilla tai kauppareissulla keskiviikkona marraskuun 25. päivänä.

Setelissä on aiempaan verrattuna aivan uudenlainen turvatekijä: kasvokuvaikkuna. Kun uutta kaksikymppistä katsoo valoa vasten, läpikuultavaan ikkunaan ilmestyvät Europa-neidon kasvot, jotka ovat näkyvissä kummaltakin puolelta seteliä. Myös setelin hologrammissa on sama kasvokuva.

Helsingissä liikkui hiljattain väärennettyjä seteleitä. 20 euron seteli on yleisin Euroopassa liikkuva väärennetty seteli. Helsingissä niitä on tavattu tänä vuonna noin 150. Kaupan liiton mukaan Suomessa väärennetyt setelit eivät ole kuitenkaan olleet Suomessa kaupoille mikään merkittävä ongelma.

Lompakon yleisin seteli

Suomen Pankista kerrottiin Ilta-Sanomille, että 50 euron seteleitä on laskettu enemmän liikkeelle kuin 20 euron seteleitä. Tämä ei kuitenkaan kuvaa eri seteleiden aktiivista käyttöä Suomessa.

Suomen Pankin arvion mukaan 20 euron seteliä voidaan pitää Suomen keskeisimpänä käyttösetelinä. Sillä on muun muassa keskeinen asema pankkiautomaateissa.

Kasvokuva peräisin mytologiasta

Kreikkalaisesta mytologiasta tuttu Europa oli foinikialainen prinsessa, jonka härän muodon ottanut Zeus-jumala ryösti ja vei Kreetan saarelle. Kasvokuva on otettu Pariisissa Louvren kokoelmassa olevasta maljakosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    2. 2

      IS seuraa: Epäiltyä jahdataan teollisuusalueella – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    3. 3

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    5. 5

      Poikkeuksellisen railakas maanantai: poliisia tarvittiin kaupoissa, kaduilla, kodeissa ja kuppiloissa

    6. 6

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    7. 7

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    8. 8

      Uudet Pisa-tutkimuksen tulokset julki: Näin kävi Suomen sijoituksen – tytöt peittoavat pojat

    9. 9

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    10. 10

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    8. 8

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    9. 9

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    2. 2

      IS seuraa: Epäiltyä jahdataan teollisuusalueella – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    3. 3

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    5. 5

      Poikkeuksellisen railakas maanantai: poliisia tarvittiin kaupoissa, kaduilla, kodeissa ja kuppiloissa

    6. Näytä lisää