Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pelastusalueiden kohtalo auki – siirrytäänkö 22:sta 15:een?

Pelastusalueiden määrä supistuu reippaasti.
Hallitus päättää pelastusalueiden yhdistämisestä tammikuussa aluehallintouudistuksen yhteydessä. Nykyiset 22 pelastusalueesta siirrytään todennäköisesti 15:een sote-jaon mukaisesti.

– Totesimme, että niitä voidaan järjestää myös yksittäistä itsehallintoaluetta laajemmalla alueella, jos se on tarkoituksenmukaista, kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) kertoi lauantaiyön sopimuksista sote-tiedotustilaisuudessa.

Uudistustyö on sisäministeriön pelastusosaston tontilla.

– Meille tämä tuli vähän yllätyksenä, kun ajattelimme ensin, että sote- ja itsehallintoalue olisivat samoja, sisäministeriön pelastusylijohtaja Esko Koskinen sanoo Ilta-Sanomille.

Koskisen mukaan pelastusalueet on yhdistettävä sote-alueiden mukaisesti, koska ensihoitoa olisi vaikea järjestää rajojen yli.

Palvelutaso säilyy pääosin

Hallituksen parin vuoden takaisessa rakennepaketissa pelastusalueiden määrä haluttiin karsia 22:sta 11:een. Tuolloin arvostelua herättänyt sisäministeriön vetämä hanke kariutui. Huolena oli pelastuspalveluiden saanti.

Koskisen mukaan muutosvastarintaa ei pelastustoimessa enää ole aiemman uudistushankkeen tapaan. Selvää on nyt, että palokunta- ja pelastustoimi on myös kytkettävä soteen.

– Asiaa on on mietitty, mutta ei vielä päätetty. Ajatuksena on, että kun meillä on ensihoidon kautta vahva kytkös sote-alueisiin, niistä saadaan paremmat synergiat kuin itsehallintoalueista.

– Ilman ensihoitoa emme ehkä olisi mukanakaan.

Aluejaon perusasetelma ensihoidon takia on Koskisen mukaan kentällä yleisesti hyväksytty.

– Se mistä pitää vielä puhua, on ylipäänsä ensihoidon järjestäminen sote-alueilla.

Vehviläinen ei tänään ottanut kantaa, merkitseekö pelastustoimen tehtävien uudistaminen paloasemien lakkautuksia tai sitä, että pelastusyksikön matka avuntarvitsijalle kasvaa.

– Totta kai ambulanssi- ja muutot ensihoidon palvelut on oltava järkevällä tavalla järjestettyjä joka puolella maata. Mutta en osaa sanoa, Vehviläinen sanoi Ilta-Sanomille.

Koskisen mukaan ei.

– Tavalliselle kansalaisille sanoisin, että tässä ei haeta säästöjä paloasemaverkon kustannuksella, vaan palvelutaso säilyy pääosin entisellä tasolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

    2. 2

      Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

    3. 3

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    4. 4

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    5. 5

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    6. 6

      10 yllättävää asiaa, jotka viehättävät miehiä naisessa

    7. 7

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    10. 10

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    6. 6

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    7. 7

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    8. 8

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    9. 9

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    10. 10

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

    2. 2

      Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

    3. 3

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    4. 4

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    5. 5

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    6. Näytä lisää