Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Osti suvulle hautapaikat Tampereelta vuoteen 2990 asti – seurakunta irtisanoi sopimuksen jättämällä lapun haudalle

Tampereen Kalevankankaan hautapaikat eivät ole ikuisia.
Petrus Valtosen isoäiti päätti hoitaa kuoleman jälkeiset asiat kerralla kuntoon. Hän osti jo 1950-luvulla perheelleen 18-paikkaisen hautapaikan Tampereen Kalevankankaan hautausmaalta. Sijoitus oli mittava.

– Isän äiti osti hautapaikan ainaishoidolla. Sopimus on tehty vuoteen 2990 saakka. Paikka maksoi tuohon aikaan suuren omakotitalon verran, pojanpoika Petrus Valtonen kertoo Ilta-Sanomille.

– Isoäiti halusi suvulleen ja jälkeläisilleen kunniakkaan ja kristillisen paikan.

Valtosen yllätys oli kuitenkin melkoinen, kun ikuinen leposija ei ollutkaan ikuinen. Seurakunta irtisanoi hautapaikan jättämällä ilmoituksen haudalle.

– Miten seurakunta voi yksipuolisesti sanoa sopimuksen irti ilmoittamatta sukulaisille, joilla on tuohon hautapaikkaan oikeus jo maksettuna, Valtonen ihmettelee.

– Selitykseksi ei riitä, että hautapaikoilla oli kuukauden ajan asiasta ilmoitus. Olin asiasta yhteydessä seurakuntaankin, mutta he vetosivat kyseiseen ilmoitukseen, eivätkä perustelleet asiaa mitenkään.

Pojanpoika hämmästelee, että paikan irtisanomisesta ei lähetetty edes kirjettä.

– Luulisi heillä olevan tiedot hautapaikan omistajista. Minusta tässä on kyseessä sopimuksen yksipuolinen irtisanominen.

Ainaispaikkoja ei enää ole

– Meidän ensisijainen tavoitteemme on aina saada hautapaikan omistaja kiinni. Mutta usein näiden ainaispaikkojen haltija ei ole tiedossa. Kirjeitä palautuu todella paljon. Tästäkin hautapaikan palautuksesta oli kuulutus Aamulehdessä. Viimeinen vaihe on se, että viedään haudalle lappu, Tampereen seurakuntayhtymän viestintäjohtaja Sami Kallioinen kertoo Ilta-Sanomille.

Kallioinen kertoo, että ainaispaikkoja ei enää myydä.

– Vanhoja ainaispaikkoja on jo jonkin aikaa pyritty palauttamaan. Sopimushan on itsessään aika mahdoton, kun se on niin pitkä.

Tilantarve varsinkin isompien kaupunkien hautausmailla on jatkuva.

– Tampereella Lamminpäähän mahtuu vielä arkkupaikkoja. Kalevankangas on todella täynnä. Nykyisin valtaosa hautauksista onkin tuhkauksia.

Viestintäjohtaja myöntää, että Valtosen tapauksessa on seurakuntayhtymälle sattunut lapsus viestinnässä.

– Se on aina herkkä paikka, kun suvun iso hautapaikka pitäisi palauttaa. Olemme pyrkineet käymään omaisten kanssa keskusteluja, mutta tässä on nyt ollut ihan kommunikaatio-ongelma.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      YK: Satoja Itä-Alepposta paenneita poikia ja miehiä katosi – pelastajat pelkäävät hirvittävää kohtaloa

    3. 3

      Mykistävä raportti Venäjän dopingskandaalin laajuudesta – yli tuhat urheilijaa mukana!

    4. 4

      Poliisi kaipaa havaintoja: Missä on 54-vuotias Timo?

    5. 5

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    6. 6

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    7. 7

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    8. 8

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    9. 9

      Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

    10. 10

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    9. 9

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    10. 10

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      YK: Satoja Itä-Alepposta paenneita poikia ja miehiä katosi – pelastajat pelkäävät hirvittävää kohtaloa

    3. 3

      Mykistävä raportti Venäjän dopingskandaalin laajuudesta – yli tuhat urheilijaa mukana!

    4. 4

      Poliisi kaipaa havaintoja: Missä on 54-vuotias Timo?

    5. 5

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    6. Näytä lisää