Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Postiriita uhkaa laajeta – nyt puhutaan jo tukilakoista

Neuvottelut
Kuljetusaloilla valmistellaan mahdollisia tukilakkoja, mikäli postin riitaan ei löydy sovintoa.
Postialan vaikeaa pattitilannetta yritetään ratkoa tänään jatkuvissa neuvotteluissa. Osapuolet kokoontuvat valtakunnansovittelija Minna Helteen johdolla aamupäivällä kello 11.

Näkemyserot ovat suuria posti- ja logistiikka-alan unionin ja palvelualojen työnantajien välillä. Postialan työehtosopimusta ja työnseisausta koskeva riita uhkaa laajeta kolmeen suuntaan: tukilakoiksi, SOL:n palveluiden saarroksi sekä yhteiskuntasopimusneuvotteluiden katkeamiseen.

Keskusjärjestö SAK:n kuljetusaloja edustavissa ammattiliitoissa pohditaan mahdollisia tukilakkoja postilaisten tueksi. Ne voisivat pahimmillaan laajeta postialan lisäksi kuudelle alalle, jotka kuuluvat niin kutsuttuun kaveria ei jätetä -tukisopimukseen. Keskusteluita on käyty auto- ja kuljetusalalla, mutta tukilakot voisivat vaikuttaa myös rautatieliikenteeseen, Finnairiin ja merenkulkuun.

Omistajapolitiikka pääministerin käsissä

Postialan työehtosopimus loppui marraskuun alussa. Kiistaa on työvuorojen järjestämisestä ja lisistä. PAU uhkaa lakolla marraskuun 19. ja 20. päivinä. Posti puolestaan on solminut työnseisauksien varalle ammattiliitot raivostuttaneen ”rikkurisopimuksen” vuokrapalveluyhtiö SOL:n kanssa.

SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen vaati tiistaina pääministeri Juha Sipilän (kesk.) väliintuloa.

– Valtio-omistajan pitäisi nyt harjoittaa omistajapolitiikkaa. Koska omistajapolitiikka on käytännössä pääministerin vastuulla, asia on hänen käsissään, Tukiainen sanoo Ilta-Sanomille.

SAK valmistelee myös saartotoimia vuokrapalveluyhtiö SOL:ia vastaan. SAK uhkaa lisäksi keskeyttää yhteiskuntasopimusneuvottelut, joissa etsitään vaihtoehtoja pakkolaeille. Elinkeinoelämän keskusliitto EK pitää SAK:n uhkauksia vastuuttomina.

– Asiat on sidottu yhteen sen takia, että tässä on niin poikkeuksellisen törkeä menettely vuokratyövoiman käytöstä murentamaan laillista työtaistelua. Sitä ei ole koskaan aiemmin tapahtunut, Tukiainen perustelee.

Tukiainen pitää ”erityisen törkeänä” Postin vaatimusta siitä, että postin vakityöntekijöiden on ”perehdytettävä rikkurit töihinsä”. Paun mukaan Posti poistanut useissa kaupungeissa työpaikoilta työntekijöitä, jotka ovat kieltäytyneet koulutustehtävistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    8. 8

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    9. 9

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    10. 10

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    6. Näytä lisää