Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Saimi Paakkari todisti omin silmin natsi-Saksan nousun: Sellaista julmuutta ei unohda

Historia
Natsit valtasivat suomalaisen Saimi Paakkarin perheravintolan Berliinissä ja nuori nainen joutui todistamaan väkivaltaa ja vainoa, jotka tulevat hänen uniinsa. Syksyllä 1943 Paakkari pääsi pakenemaan isänsä kotimaahan Suomeen.

SAKSAN natsiajan läheltä kokeneet silminnäkijät ovat nykyisin jo harvassa. Yksi heistä asuu kuitenkin Espoon Mankkaalla. Berliinissä lapsuutensa ja nuoruutensa elänyt Saimi Paakkari on 91-vuotias. Hän muistaa kauheudet omien sanojensa mukaan liiankin hyvin. Vanhemmalla iällä ne ovat tulleet uniin.

– Olen nähnyt, kuinka natsit hakkasivat kommunisteja Berliinissä ravintolassamme, jonka juhlasalin he valtasivat käyttöönsä. Sellaista julmuutta ei unohda, Paakkari muistelee.

– Olen nähnyt, kuinka juutalaisia nöyryytettiin vetämällä parrasta, heidän liikkeensä tuhottiin, he katosivat. Yksi lähellämme asunut juutalainen vaateliikkeen omistaja hirttäytyi, koska hän tajusi, että kuolee joka tapauksessa.

– Olen nähnyt Hitlerin, Goebbelsin ja sen paksukaisen (Göring) silloin, kun Mussolini vieraili Berliinissä. Meidät koululaiset vietiin Brandenburgin portille ja käskettiin seisomaan ja odottamaan kadun varrella autosaattuetta, joka oli tunteja myöhässä, Paakkari kertoo.

– Olen kokenut Berliinin hirveät pommitukset. Pahimpia olivat fosforipommit, jotka polttivat kaiken, eikä tulta pystynyt sammuttamaan vedellä vaan se piti tukahduttaa hiekalla. Talot saattoivat palaa päiväkausia.

Ainoa asia, mikä Saimi Paakkarilta - hänen omaksi onnekseen - jäi kokematta, oli hänen kotikaupunkinsa tuhoutuminen ja natsien lopullinen romahtaminen Berliinin taisteluissa Euroopan suursodan päätteeksi. Suomen kansalaisena Paakkari pääsi syyskuussa 1943 matkustamaan pommituksia pakoon isänsä kotimaahan.

Sodan jälkeen hän haaveili lähdöstä Britanniaan, mutta sitten vastaan käveli siikajokelainen sotaveteraani Teuvo Paakkari. Tämän kanssa onkin tullut vietettyä tiiviisti seuraavat 70 vuotta.


MUTTA aloitetaanpa aivan alusta. Saimi Paakkari (os. Rytkönen) syntyi vuonna 1923 Stettinissä, vanhassa preussilaiskaupungissa, joka nykyään on nimeltään Szczecin ja kuuluu Puolalle. Paakkarin isä oli suomalainen, äiti saksalainen. Isä Taavetti Rytkönen oli jo nuorena lähtenyt merille.

Hän päätyi ensin Tanskaan ja sitten avioliiton myötä Saksaan, jossa hän ryhtyi käyttämään etunimeä David. Rytkönen säilytti Suomen kansalaisuutensa, joka periytyi myös hänen lapsilleen. Päätöksellä oli kauaskantoiset vaikutukset Saimin ja koko perheen elämään.

Saimi Paakkari oli 9-vuotias, kun Adolf Hitlerin kansallissosialistinen työnväenpuolue nousi valtaan Saksassa. Vuonna 1933 Hitler nimitettiin valtakunnankansleriksi ja Führeriksi, natsit kukistivat nopeassa tahdissa poliittiset vastustajansa ja pystyttivät diktatuurinsa.

Rytkösten perhe piti ravintolaa Gesundbrunnenin kaupunginosassa Pankstrassella. He todistivat, kuinka Saksa pikkuhiljaa muuttui julman hallinnon myötä ahdasmieliseksi ja militaristiseksi koneistoksi.

Ulkomaalaisina heillä ei ollut samaa turvaa ja oikeuksia kuin saksalaisilla, mutta ei heitä myöskään vainottu. Ainakaan ennen vuotta 1938. Paakkari ei tarkkaan muista ajankohtaa, mutta se sattui hänen ripille pääsynsä aikoihin ja muutti heidän elämänsä hetkessä lähes sietämättömäksi. Yhtenä päivänä natsien SA-joukot marssivat sisään ravintolaamme ja ilmoittivat ottavansa juhlasalimme käyttöönsä. He maalauttivat seinät SA:n ruskealla värillä ja ripustivat sinne hakaristinsä ja iskulauseitaan, Paakkari kertoo.


SA, Sturmabteilung, oli SS:n ohella natsien puolisotilaallinen järjestö, joka mellasti pääkaupungissa mielin määrin. Rytkösten Zum gemütlichen Finnländer -ravintolan elämä muuttui kertaiskulla. Natsipomot nostivat jalat pöydälle, joivat ja söivät ja laittoivat ravintolaväen passaamaan itseään. Pahin oli vasta edessä. Ravintolan ikkunat peitettiin, ja siellä tehtiin hirmutöitä.

– Natsit toivat ravintolaan kadulta vangitsemiaan kommunisteja ja hakkasivat heitä meistä välittämättä. Vangeille viilleltiin hakaristejä päähän ja kaadettiin viinaa päälle. Samalla laulettiin riehakkaita lauluja, Paakkari muistaa.

Kun ravintolasali kävi pieneksi, Rytkösille ilmoitettiin, että myös heidän kellarinsa tarvitaan käyttöön.

– Silloin äitini, joka ainoana uskalsi vastustaa natseja, ilmoitti, että meidän kellarissamme vuotaa vain olut, ei veri, Paakkari muistaa.

Paula-äidin yhteenotossa natsien kanssa oli myös hetki, joka olisi voinut päättyä huonosti.

– Meidän tyttöjen piti kulkea keittiöön salin läpi, ja siellä istui natsipomo, joka pyöritteli pistooliaan ja osoitteli sillä äitiäni. Silloin äiti otti ja antoi miehelle korvapuustin. Syntyi kauhea mekkala. Oli lähellä etteivät he ampuneet äitiäni. Lopputulos oli kuitenkin se, että enää ei ravintolasalissamme pistoolia heiluteltu, Paakkari hymähtää.

 

Hän sanoi natsien hakanneen vankiensa päitä irti ja keilanneen niillä.

RYTKÖSET pääsivät lopulta natseista eroon muutaman kuukauden piinan jälkeen, kun he uhkasivat ottaa yhteyttä Suomen-suurlähetystöön, johon heillä oli läheiset suhteet. Natsit lähtivät ja valtasivat seuraavaksi läheisen keilahallin. Sen omistaja tuli myöhemmin käymään Rytkösten ravintolassa. Paakkari muistaa, kuinka mies puhkesi itkuun.

– Hän sanoi natsien hakanneen vankiensa päitä irti ja keilanneen niillä, Paakkari kertoo.

Juutalaisten kohtelusta Paakkari sanoo nähneensä useita järkyttäviä esimerkkejä. Kerran hän käveli kadulla, kun ikkunasta lensi alas flyygeli. Juutalaisasunto tuhottiin keskellä päivää, ja Paakkarille on jäänyt mieleen, kuinka ohikulkijat vain käänsivät katseensa pois. Paakkari todisti myös Kristalliyötä marraskuussa 1938, kun natsien juutalaisvainot huipentuivat väkivallan aaltoon ja juutalaisten elinkeinojen tuhoamiseen. Myös hänen perheensä kotikadulla tapahtui.

– Hitler-nuoret tulivat kadulle ja upseerit seisoivat heidän takanaan, kun he rikkoivat juutalaisten liikkeistä kaikki ikkunat, Paakkari kertoo.

– Lähistöllä asuneen juutalaisen kauppiaan itsemurha tapahtui pian tämän jälkeen.

Tarinoita juutalaisten katoamisista alkoi kuulua, mutta Paakkarin mukaan harva berliiniläinen osasi kuvitella, mitä todellisuudessa tapahtui. Juutalaisia oli viety työleireille, ja myöhemmin sodan aikana alkoivat junakuljetukset tuhoamisleireille kuten Auschwitziin.

Juutalaisten vaino osui myös aivan Paakkarin lähipiiriin, sillä hänen paras ystävänsä ja työtoverinsa Sonja oli puoliksi juutalainen. Sonjan juutalainen isä joutui pakenemaan maasta, ja pääsi lopulta monen mutkan kautta Sveitsiin turvaan. Sonja sai työluvan ja oli Berliinissä vielä silloin, kun lähdimme Suomeen.

– Yhteytemme katkesi enkä tiedä, miten hänen lopulta kävi, Paakkari kertoo.


KOULUAIKANA Saimi Paakkari joutui jo totuttelemaan ankaraan kuriin. Lapset pakotettiin marssimaan ja opettelemaan Heil Hitler -tervehdys. Sitä toistettiin rehtorin sisään tullessa koululuokassa niin kauan kunnes kaikki sujui täsmällisesti. Heil Hitler -tervehdys vaadittiin myös aina, kun natsijohtajien autosaattue ajoi kadulla ohi. Esimerkiksi Rytkösten ravintolan tienoilla sai olla varuillaan, sillä natsijohto käytti lähikatua reittinä metsästysmajoilleen.

 

Sanoin, että olen mieluummin lintu, joka lentää kuin on häkissä.

Koulun jälkeen Paakkari opiskeli pikakirjoittajaksi ja pääsi toimistotöihin. Työlupa piti hakea virastosta, jossa oli eri odotussalit saksalaisille, juutalaisille, puolalaisille ja muille ulkomaalaisille. Paakkarille yritettiin tuolloin tuputtaa Saksan kansalaisuutta, mutta hän kieltäytyi. Hänen esimiehensä, joka oli kiihkeä natsi, haukkui hänet pataluhaksi sellaisen kunnian torjumisesta.

– Sanoin, että olen mieluummin lintu, joka lentää kuin on häkissä, Paakkari kertoo.

Rytkösten ravintola sai SA:n tekemää valtausta lukuun ottamatta toimia vapaasti. Perheen elinkeinoa uhkasi kuitenkin myöhemmin määräys, joka kielsi saksalaisia sotilaita käymästä ulkomaalaisten omistamissa ravintoloissa.


PELASTUKSEKSI nousivat natsien valloittamistaan maista Berliiniin rahtaamat pakkotyöläiset. Nämä joutuivat elämään kurjissa oloissa, mutta saivat liikkua kaupungilla. Kun ulkomainen työläisväki sai kuulla suomalaisten omistamasta ravintolasta, Zum gemütlichen Finnländer (suom. mukavien suomalaisten ravintola) oli taas iltaisin täynnä. Ja Rytkösten naiset lauloivat.

– Äiti Paula soitti mahdoliinia, Helga-sisko viulua ja minä pianoa. Osasimme laulaa myös ranskaksi ja italiaksi, mikä ilahdutti noista maista tulleita, Paakkari muistelee hymyillen.

Sodan aikana Paakkarin työt jatkuivat normaalisti. Kun hänen esimiehensä poika lähetettiin rintamalle, Paakkari muistaa tämän uhonneen, että poika antaa vaikka henkensä Hitlerin puolesta.

– Olin paikalla, kun tieto pojan kaatumisesta tuli. Isä romahti silminnähden ja lähti kotiin. Ei se tainnut lopulta niin sankarillista ollakaan, Paakkari toteaa.


BERLIININ pommituksia Rytkösten perhe pakeni vankkaan kellariinsa. Sinne saapui väkeä naapuristakin. Perhe myös kuunteli salaa Luxemburgin radiota, jossa vielä sodan alkuvaiheessa kerrottiin etukäteen pommituksista, koska natsien kannattajien ei uskottu kuuntelevan kiellettyjä kanavia.

– Radiossa sanottiin, että menkää suojaan saksalaiset, emme halua tappaa teitä, vaan ainoastaan natsit, Paakkari muistaa.

Pommituksista tuli lopulta niin arkipäivää, että Paakkari ei aina viitsinyt edes hankkiutua suojaan ilmahälytyksen aikana.

 

Radiossa sanottiin, että menkää suojaan saksalaiset, emme halua tappaa teitä, vaan ainoastaan natsit.

– Kerran ajattelin jäädä sänkyyni makaamaan pommituksen ajaksi, kun ulkona räjähti valtava sokaiseva valopommi. Lähdin hädissäni ryömimään alakertaan ja kellariin, ja muut saivat hyvät naurut, Paakkari kertoo.

– Täpärin tilanne sattui, kun ravintolan eteen kadulle tipahti iso lentopommi. Se jäi suutariksi, mutta vavahdutti maata niin voimakkaasti, että kellarissa oluttynnyreillä istuvat putosivat lattialle. Jos se olisi räjähtänyt, niin paineaalto olisi tappanut meidät kaikki, Paakkari uskoo.


VUODEN 1943 alussa yksi sotahistorian suurimmista taisteluista Stalingradissa päättyi saksalaisjoukkojen nöyryyttävään antautumiseen neuvostojoukoille. Sodan kulku kääntyi Saksaa vastaan, ja Berliiniä pommitettiin rajusti.

– Silloin päätimme, että mehän emme tänne kuole, Paakkari sanoo.

Tyttäret Saimi ja Helga varasivat paikat Suomeen menevästä laivasta. Saksalaisille matkustaminen pois Berliinistä sallittiin vain työasioissa, mutta Rytkösille matkustusluvan saaminen oli mahdollista, koska he olivat Suomen kansalaisia. Näin Taavetti-isän päätös Suomen kansalaisuuden säilyttämisestä tarjosi pelastustien.

Saimi ja Helga yrittivät myös viedä mukanaan arvokkaan nuotti- ja kirjakokoelmansa, mutta se takavarikoitiin jo juna-asemalla, ja tyttöjenkin matka oli tyssätä, kun virkailijat syynäsivät papereita epäluuloisina. Lopulta tie vei Stettinin kautta sotalaivaan, joka suuntasi Itämerelle ja Suomeen 8.9.1943.


TAAKSE jääneessä Berliinissä tilanne vain paheni, sillä liittoutuneet aloittivat marraskuussa 1943 entistä hurjemman pommituskampanjan. Taavetti ja Paula Rytkönen olivat jo pakanneet tavaransa Suomen-matkaa varten ja siirtyneet yöksi naapuriin kadun toiselle puolella, kun heidän kotikortteliinsa osui pommi.

– Siinä tuhoutui perheemme omaisuus. Vanhempani pääsivät kuitenkin matkustamaan joulukuussa 1943 Tanskan kautta Suomeen kaksivuotiaan veljeni Reinon kanssa, Paakkari kertoo.

Pako Berliinistä säästi hyvin todennäköisesti varsinkin Rytkösten tyttäret kaupungin valtauksen jälkeisiltä julmuuksilta, sillä puna-armeijan sotilaat mellastivat toukokuussa 1945 viikkokausia Berliinissä ryöstäen ja joukkoraiskaten.


SAIMI PAAKKARI puistelee usein päätään muistellessaan kaikkea kokemaansa. Vuosikaudet hän yritti työntää muistot sivuun ja suttasi joistakin perheen valokuvista hakaristin peittoon, koska ei halunnut nähdä sitä. Vain pariin kuvaan hakaristi jäi - muistoksi jälkipolville mummon harvinaisesta henkilöhistoriasta.

 

Varsinkin isäni oli sitä mieltä, että yksi kansa ei voi hallita kaikkea. Hän sanoi suoraan, että tämä johtaa vielä helvettiin.

Paakkaria vaivasi myös pelko sotilaita kohtaan. Vuonna 1962 vierailulla Berliinissä Paakkarit tapasivat Suomen Lapissa palvelleen saksalaisveteraanin, joka olisi kovasti tahtonut tehdä tuttavuutta saksaa puhuvien suomalaisten kanssa. Saimi kieltäytyi. Hän ei pystynyt olemaan saksalaisen sotilaan seurassa.

– Olen sydämeltäni suomalainen.

Hän sanoo kuitenkin tunteneensa myötätuntoa kovia kokenutta Saksaa kohtaan sodan jälkeen. Natsit olivat loppujen lopuksi pieni porukka, joka teki kaikki ne kauheudet, hän ajattelee.


KUN Paakkarilta kysyy, oliko natsien hirmuvallan tuho nähtävissä jo ennen vuotta 1943, hän toteaa epäröimättä: Oli. Rytkösten perheessä oli vakaa käsitys, että pakkoon ja väkivaltaan perustuva natsihallinto on lopulta tuhoon tuomittu, ja samanmielisiä oli muitakin. Asiasta piti vain varoa puhumasta väärille ihmisille.

– Varsinkin isäni oli sitä mieltä, että yksi kansa ei voi hallita kaikkea. Hän sanoi suoraan, että tämä johtaa vielä helvettiin.

Isän puheita eivät aina edes omat perheenjäsenet ottaneet tosissaan, varsinkin kun hän esitti aivan mahdottomalta kuulostavan ennustuksen.

– Isä sanoi, että jonakin päivänä ryssä vielä seisoo Brandenburgin portilla. Me muut nauroimme, että älä nyt hulluja puhu, Paakkari muistelee.



Artikkeli on julkaistu alunperin Natsien tuho -erikoislehdessä keväällä 2015.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Historiallinen valinta: Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija 2016

    3. 3

      Yksi kuva sen kertoo: Tämä oli suomalaisille vuoden 2016 sykähdyttävin urheiluhetki

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    6. 6

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    7. 7

      Näyttäviä halkioita ja räiskyviä värejä – kuka on Urheilugaalan upein kaunotar? Äänestä suosikkiasi!

    8. 8

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    9. 9

      Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

    10. 10

      Patrik Laineelle tuplakunniaa Urheilugaalassa – väläytti huumorintajuaan videotervehdyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    7. 7

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    8. 8

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Historiallinen valinta: Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija 2016

    3. 3

      Yksi kuva sen kertoo: Tämä oli suomalaisille vuoden 2016 sykähdyttävin urheiluhetki

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. Näytä lisää