Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kommentti: Kauniita kasvoja kaivaten

En tiedä, miltä Arto Salminen näytti, vaikka olen lukenut kaikki hänen teoksensa moneen kertaan. Enkä osaa edes kuvitella, miltä lempikirjoittajani Michel de Montaigne näytti, kun hän ikuisti ajatuksiaan 1500-luvulla.
Mutta on mahdotonta olla tietämättä, miltä nykykirjailijat näyttävät, varsinkin miltä he näyttävät meikattuina. Tiedän paljon myös monen laulajan ja näyttelijän pyllystä, rinnoista, rintalihaksista ja tatuoinneista, mutta en mitään heidän tuotannostaan.

Miltä näyttivät legendaariset radioäänet Kaisu Puuska-Joki ja Martti Silvennoinen? Ei ollut kuuntelijoilla harmaintakaan aivastusta.

Ennen vanhaan oli hauska vitsi sanoa, että joku on tuttu radiokasvo. Nykyään tätä ei edes mielletä vitsiksi, sillä radioon ei pääse töihin, jos ei ole kaunis tai komea ja julkisuudesta tuttu. Vasta se pätevöittää kikattamaan ja hekottelemaan omille ja juontajaparin sutkauksille.

Kauniina pidetyllä naisella on tutkimusten mukaan muita suurempi todennäköisyys tulla valituksi vaaleissa. Urheilussa on yhä vaikeampi menestyä ilman kasvoja, jotka miellyttävät sponsoreita.

Työelämässä joku syrjii naisia, joku varttuneita, joku maahanmuuttajia, mutta kaikki syrjivät ihmisiä, joiden kasvoista eivät pidä.

Kasvojen ylikorostamisesta olisi helppo syyttää Facebookia, joka nimensä mukaisesti on kasvokirja.

Todennäköistä kuitenkin on, että kasvojen palvonta ei ole Facebookin syytä, vaan pikemminkin Facebook on kasvojen palvonnan seuraus.

Konstaapeli Elina Katajamäki kirjoitti taannoin Journalisti-lehteen erinomaisen kolumnin otsikolla Kaunista kuollutta kaivaten.

”Jos poliisitehtäviä hoidettaisiin suomalaisen toimittajakunnan ajatusmallilla, hätäkeskuksesta kysyttäisiin, miltä soittaja näyttää?

Jos hätää kärsimässä olisi kaunis nuori ihminen, poliisiauto saapuisi talla pohjassa ja pillit päällä. Mikäli vähemmän viehättävä vanha ihminen olisi pulassa, juotaisiin ensin kahvit loppuun ja köröteltäisiin rajoitusten mukaan katsomaan, tarttisko tehdä jotakin.”

Viisaasti sanottu. Mutta olisiko Elina Katajamäki saanut julki nämä viisaat sanansa, ellei olisi kasvoiltaan kaunis? Ja tuttu jo Poliisi-tv:stä.

Kirjoittaja on neuvonantaja ja valmentaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    2. 2

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Kaksi mielenosoitusta kohtasi Kaisaniemen puistossa

    5. 5

      Mielenosoitukset Kaisaniemessä ohi, Vastarintaliike suuntaa kohti Töölöntoria – IS seuraa hetki hetkeltä

    6. 6

      IS:n lukijat äänestivät: Hän on Linnan juhlien kaikkien aikojen kuningatar

    7. 7

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    8. 8

      Brittimedia väittää: Saara Aalto duetoi X Factor -finaalissa Adam Lambertin kanssa

    9. 9

      Antifasistit jakoivat asema-aukiolla toimintaohjeita mielenosoitusta varten: ”Jos joudut putkaan, muista...”

    10. 10

      Hakaniemen tori piiritetty – paikalla runsaasti poliiseja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    8. 8

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    9. 9

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    10. 10

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    2. 2

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Kaksi mielenosoitusta kohtasi Kaisaniemen puistossa

    5. 5

      Mielenosoitukset Kaisaniemessä ohi, Vastarintaliike suuntaa kohti Töölöntoria – IS seuraa hetki hetkeltä

    6. Näytä lisää