Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Koska Suomi saa palautussopimuksen Irakin kanssa? Soini ei lupaa mitään päivämäärää

Muut Pohjoismaat solmivat palautussopimuksen Irakin kanssa vuonna 2008, Suomi lämmitti neuvottelut uudelleen tänä syksynä.
Muut Pohjoismaat neuvottelivat ja allekirjoittivat palautussopimuksen Irakin kanssa 2008.

Suomikin silloin neuvotteli samasta sopimuksesta, mutta sopimus jäi Matti Vanhasen (kesk) hallituksen aikana solmimatta. Palautussopimus eli omaa elämäänsä Jyrki Kataisen (kok) hallituskaudella, ja sopimuksen puute nousi uudelleen otsikoihin pakolaiskriisin jälkeen tänä syksynä.

Palautussopimusta ei ole vieläkään solmittu. Suomi on lähettänyt syyskuun lopulla Irakille tekstiluonnoksen sopimuksesta, neuvotteluista ei ole tietoa.

Ulkoministeri Timo Soini (ps) ei luvannut mitään päivämäärää, johon mennessä sopimus on valmiina ja allekirjoitettu.

– Olen liian vanha kettu menemään tuohon halpaan. Kerron sitten, kun on valmista.

– Neuvottelut ovat käynnissä. Meillä kiertävä suurlähettiläs on toimessaan. Ruotsillahan sopimus on, siitä eilen ulkoministeri Margot Wallströmin kanssa keskustelin, mutta palauttaminen on ollut hieman vaikeaa, vaikka Ruotsissa on palauttamispäätöksiä tehty. Siinä on vielä aika paljon työstettävää, Soini totesi IS:lle.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  2. 2

    Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkoi USA:ssa – Obama poistui Valkoisesta talosta viimeistä kertaa

  3. 3

    Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

  4. 4

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  5. 5

    Ensimmäiset kuvat Trumpista vallanvaihdon päivänä! Melanian tyyliä verrattiin välittömästi Jackie Kennedyyn

  6. 6

    Äkillinen linjanmuutos hämmensi – nyt jyrähtää Mäkäräisen pomo: ”Säännöt koskevat myös Kaisaa”

  7. 7

    Moderni perhe -kaunotar yläosattomissa, paljasti rintaleikkauksen arvet – taustalla tärkeä syy

  8. 8

    Kolmen ADHD-lapsen äiti Susanna, 40, avautuu – ”Meillä on ollut näkymätön ongelma”

  9. 9

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  10. 10

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  3. 3

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  4. 4

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  5. 5

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  6. 6

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  7. 7

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  8. 8

    Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

  9. 9

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  10. 10

    Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  2. 2

    Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkoi USA:ssa – Obama poistui Valkoisesta talosta viimeistä kertaa

  3. 3

    Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

  4. 4

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  5. 5

    Ensimmäiset kuvat Trumpista vallanvaihdon päivänä! Melanian tyyliä verrattiin välittömästi Jackie Kennedyyn

  6. Näytä lisää