Oona, Netta, Aune

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sipilä tyrmää keskustaa koskevat väitteet hallintarekisteristä

Pääministeri Juha Sipilän mukaan hallitus päättää hallintarekisteriasiasta yhdessä ensi viikolla.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) kiistää väitteen, jonka mukaan keskusta olisi perussuomalaisten lisäksi irtautumassa kiistellyn hallintarekisterihankkeen edistämisesta.

– Keskusta ei ole irtaantumassa hallintarekisterihankkeesta sen enempää kuin kukaan muukaan, pääministeri Sipilä sanoo STT:lle.

MTV Uutiset kertoi sunnuntaina, että perussuomalaiset olisi kaatamassa hankkeen lopullisesti. Hallituksen on määrä päättää asiasta yhdessä ensi viikolla. Perussuomaisten kansanedustaja Kaj Turunen totesi myöhemmin STT:lle, että hänen käsityksensä mukaan myös keskusta olisi irtautumassa hankkeesta.

Turunen vahvistaa myös Ilta-Sanomille, että puolue tuskin tulee kannattamaan hankkeen etenemistä.

– Mehän emme ole kannattaneet tätä uudistusta missään vaiheessa, ja itse asiassa olemme vastustaneet sitä koko ajan, Turunen sanoo.

Hänen mukaansa perussuomalaiset eivät kuitenkaan ole kaatamassa hallitusta, jos keskusta ja kokoomus haluavat vielä edetä hankkeen kanssa.

– Minulla ei ole sellaista tietoa että tästä oltaisiin tekemässä hallituskysymystä, Turunen sanoo.

Turusen mukaan perussuomalaiset on tietoisesti jumittanut hallintarekisteriuudistuksen etenemistä siitä syytä, että esityksen sisältö ei ole kelvannut heille. Perussuomalaisten edellytyksenä on ollut, että poliisi, syyttäjälaitos ja veroviranomainen tukevat. Kaikki kolme ovat kuitenkin pitäneet uudistusta ongelmallisena avoimuuden ja rikollisuuden torjunnan kannalta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    5. 5

      Näin Trump aikoo muuttaa maailmaa – arvostettu amerikkalainen tutkimuslaitos listasi pääkohdat

    6. 6

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    7. 7

      Upea Melania Trump varasti huomion tanssiaisissa – presidenttipari tanssi My Wayn tahtiin

    8. 8

      Ukko ja Niina jättivät Suomen ja muuttivat paratiisiin: ”Kuka unelmamme toteuttaa, jos emme me itse”

    9. 9

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    10. 10

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    2. 2

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    3. 3

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    4. 4

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    5. 5

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    6. 6

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    7. 7

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    8. 8

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    9. 9

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    5. 5

      Näin Trump aikoo muuttaa maailmaa – arvostettu amerikkalainen tutkimuslaitos listasi pääkohdat

    6. Näytä lisää