Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Stubb harkitsee rangaistuksen vaatimista limonadinheittäjälle – ”Tämä on järkyttävää”

Välikohtaus kahvilassa tuntuu ikävältä, valtiovarainministeri Alexander Stubb kertoi IS:lle.
Valtiovarainministeri Alexander Stubbilta (kok) kysyttiin, miten hän kommentoi Tampereella maanantaina sattunutta välikohtausta, jossa hänen päälleen heitettiin limonadia kahvilassa.

– Ihan samalla tavalla kuin ilkivaltaa, joka kohdistui meidän kotiimme. En halua julkisuudessa sen enempää kommentoida. Asiat ovat tällä hetkellä poliisitutkinnassa, Stubb sanoi arvopaperikeskusasetusta koskevassa tiedotustilaisuudessa.

Poliisin mukaan rikosnimikkeenä on lievä vahingonteko. Poliisi odottaa, vaatiiko asianomistaja, eli Stubb, asiassa rangaistusta.

Stubbin mukaan on tarkastelussa, tuleeko asiasta rangaistusvaatimus.

– Me käymme läpi kokonaisuutta, ja katsomme, miten sen kanssa edetään, Stubb sanoi Ilta-Sanomille.

Stubb ei kommentoinut myöskään, onko hän ollut yhteydessä poliisiin asian vuoksi.

– Tuntuu ikävältä. Tämä on aika järkyttävää, Stubb kertoi tunnoistaan.

Maanantaina iltapäivällä mies heitti valtiovarainministeri Stubbin päälle ison mukillisen virvoitusjuomaa Linkosuon kahvilassa Tampereen Koskikeskuksessa. Poliisi kuulusteli iskusta epäiltyä maanantai-iltana ja vapautti hänet kuulustelujen jälkeen.

Kommunistinuoret julkaisivat videon

Kommunistisen Nuorisoliiton alaosasto Tampereen kommunistiset nuoret julkaisi eilen maanantaina Facebook-tilillään videon, johon Koskikeskuksen välikohtaus on kuvattu.

Videon johdantotekstissä julkaisijaksi ilmoittautuu sen kuvaaja.

– Kuvaajana pyydän anteeksi vain sitä, että hämmästyksessäni en osannut kuvata paremmin, huutaa äänekkäämmin, tai älynnyt ostaa juomaa osallistuakseni tähän aktivismiin, kuvaaja kirjoittaa.

Tällä videolla Stubb saa Tampereen visiitillään Coca Cola -yhtiön litkusta. Valehtelija! Leikkaaja! Valehtelija! Leikkaaja! Videoon sisällytetty myös hieman yleisön reaktiota (hurrausta, vislausta).Stubb käärmeenä kuitenkin jatkoi kastuneenakin terroriaan - otti kuvia, joista voi sitten antaa ymmärtää olevansa pakolaisen, maahanmuuttajan, muslimin tai etnisten vähemmistöjen puolella. Tosiasiassa Stubb mielellään heittäytyy rasistiksi kun se on edullista - koti, uskonto ja isänmaa löytyvät heti hihasta, kun porvarin etu sitä vaatii.Kuvaajana pyydän anteeksi vain sitä, että hämmästyksessäni en osannut kuvata paremmin, huutaa äänekkäämmin, tai älynnyt ostaa juomaa osallistuakseni tähän aktivismiin.Sorron yöstä nouskaa!#Sori #Sorisiitä #Stubb #Tampere #PunainenTampere #EiLeikata

Julkaissut Tampereen kommunistiset nuoret 30. marraskuuta 2015

Videolla tummanvihreään maastotakkiin pukeutunut mies heittää mukillisen juomaa Stubbin kasvoille. Taustalla kuuluu huutoja: ”Valehtelija! Leikkaaja!”

IS tavoitti Tampereen kommunististen nuorten jäsenen maanantaina. Hän sanoi, ettei ryhmittymä ole järjestönä teon takana.

– Vastustamme leikkauksia ja tuemme niiden vastaista toimintaa. Emme kuitenkaan ota kantaa siihen, onko tämä se oikea tapa viedä asiaa eteenpäin, jäsen kertoi.

Hän ei halunnnut kommentoida iskun takana olevien henkilöllisyyttä. Jäsenen mukaan teon tekivät Tampereen kommunististen nuorten yksittäiset jäsenet yksityishenkilöinä.

– Facebook-tiedottajamme oli siellä kuvaamassa, mutta tätä ei järjestetty meidän tapahtumanamme.

Kahvilan myyjä kertoo IS:lle löytäneensä tiskikärryistä kommunistisen nuorisoliiton tiedotteen.

– En tiedä, liittyykö se tähän tapaukseen. Leikkauspolitiikkaa siinä kritisoidaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    5. 5

      Holmström pokkasi Nobelinsa kuninkaalta – Patti Smith unohti seremoniassa laulun sanat

    6. 6

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    7. 7

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    8. 8

      Kuningatar Silvia säihkyy Nobel-gaalassa muodikkaasti ”diskopallona” – kuin Jaana Pelkonen!

    9. 9

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    10. 10

      MM-välierällä todella dramaattinen loppu – Suomi finaaliin!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    9. 9

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    5. 5

      Holmström pokkasi Nobelinsa kuninkaalta – Patti Smith unohti seremoniassa laulun sanat

    6. Näytä lisää