Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vastaanottokeskuksen johtaja: Nämä asiat pitää kertoa Suomeen saapuvalle turvapaikanhakijalle

Lappajärven vastaanottokeskuksen johtaja Henry Paasikivi korostaa, että säännöt pitää kertoa heti tulopäivänä.
Vastaanottokeskuksien turvallisuus huolettaa monia. Sisäministeri Petteri Orpo (kok) ilmaisi huolensa vastaanottokeskuksen sijoittelusta. Lappajärven vastaanottokeskuksen johtaja Henry Paasikivi kertoo omasta kokemuksestaan, miten keskuksen sijoittelussa ja toiminnoissa voi onnistua toisin ja jopa nykyistä paremmin Suomessa.

– Keskus toimii Hotelli Kivitipussa Lappajärvellä. Meillä on 225 asukasta, joista lapsia on 101. Enemmistö kaikista asukkaista on Irakista tulleita. Lisäksi on väkeä Afganistanista ja Iranista. Ensimmäinen ryhmä tuli meille 15. lokakuuta.

Hän korostaa, että valtaosa on aviopareja tai lapsiperheitä. Keskus sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Lappajärven rannalla.

– Korostimme heti alussa tulleille, että sääntöjä on noudatettava ja että paikka on yksi parhaista Suomessa. Tämä onnistui meillä siten, että kun jokainen ryhmä saapui, mikä tapahtui yleensä klo 23–00.30, meiltä oli vastassa oma väki. Tarjosimme teetä ja sämpylää ja kerroimme heti talon säännöt, siis sen mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä, hän korostaa.

Säännöt kerrottava heti ja kerrattava usein

Hän korostaa sitä, että perussäännöt kannattaa kertoa heti.

– Meillä oli jokaiselle meille saapuneelle ihmisille heidän omalla kielellään säännöt valmiina jo tuloiltana.

Paasikivellä on pitkä työkokemus eri maista, kuten Saudi-Arabiasta ja Unkarista, joten hän tietää, mitä monikulttuurisuus merkitsee käytännössä.

– Teimme heti seuraavana päivänä laajemman sääntöjen ja toimintatapojen kertauksen ja silloin mukana olivat myös tulkit. Entisestä työstä tiedän, että sääntöjen ja sanktioiden kertaamista tarvitaan. Myös joissain tilanteissa volyymista on apua, hän korostaa.

Hän arvostaa Maahanmuuttoviraston hyvää apua ja sitä, että myös yhteistyön kunnan kanssa täytyy toimia. Hän muistuttaa, että lasten nopea kouluun pääsy on tärkeää turvapaikanhakijoille.

Koska kyseessä ovat lapsiperheet, olosuhteet eivät voi olla alkeelliset

– Me lähdimme siitä, että koska kyseessä ovat lapsiperheet, olosuhteet eivät voi olla alkeelliset ja että lapset pääsevät nopeasti kouluun. Meillä lapset pääsevät kouluun jo ensi viikon tiistaina, hän kertoo. Samoin terveystarkastukset ja tarvittavat rokotukset saimme pian hoidetuiksi. On viisasta huolehtia myös siitä, että ruoka maittaa ja on hyvää, hän painottaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  6. 6

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  7. 7

    Kaksi loukkaantui kolarissa Savonlinnassa – liikenne jumissa onnettomuuspaikalla

  8. 8

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  9. 9

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  10. 10

    EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  3. 3

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  4. 4

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  5. 5

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  6. 6

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  7. 7

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  8. 8

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  9. 9

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  10. 10

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  6. Näytä lisää