Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Yhteiskuntasopimus kaatui: 5 vaikutusta

IS kokosi viisi asiaa, joihin katseet kääntyvät yhteiskuntasopimuksen kaatumisen jälkeen. Pääministeri Juha Sipilän mukaan hallitus etenee nyt omilla toimillaan.

AIKAISEMMIN jo useaan kertaan kariutuneet neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta näyttivät päättyneen eilen lopullisesti. Aamulla tavanneet työmarkkinajärjestöt totesivat, ettei edellytyksiä jatkamiselle ole.

– Kyllä tämä oli pettymys jälleen kerran. Kolme kertaa yritin sitä itse ja neljännen kerran työmarkkinajärjestöt kysyivät, että saavatko he yrittää. Totta kai suostuin, ja tässä on lopputulos, pääministeri Juha Sipilä (kesk) huokasi iltapäivällä tullessaan eduskuntaan.


Taustalla oli Auto- ja Kuljetus-alan Työntekijäliitto AKT:n viimeviikkoinen ilmoitus irtaantua sopimuksesta vastalauseena Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n päätöksestä lopettaa keskitettyjen palkkaratkaisujen teko.

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies perusteli lopputulosta AKT:n ratkaisulla.

– On aina edellytys, että AKT on sopimuksissa mukana, jotta turvataan vienti ja tuonti, hän sanoi.


Suurimman palkansaajajärjestön SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly taas vihjasi, että Elinkeinoelämän keskusliitolle kelpasivat mieluummin hallituksen sopimuksen vaihtoehdoksi kaavailemat työelämäkiristykset. Häkämies kiisti väitteen.

STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan mukaan STTK olisi ollut valmis jatkamaan neuvotteluja.

Pettynyt pääministeri sanoi yrittävänsä vielä olla yhteydessä osapuoliin.

Todellista toivoa neuvottelujen jatkumisesta ei silti kenelläkään enää ollut.

– En näe tässä tilanteessa kuin että edetään hallituksen omilla toimilla. Olisin toivonut, että tällaisessa historiallisen huonossa työllisyys- ja taloustilanteessa olisi löytynyt yhdessä tekemisen henkeä. Ei sitä näköjään löydy, Sipilä tuskaili.

Ilta-Sanomat kokosi viisi asiaa, joiden tapahtumista odotetaan nyt neuvottelujen kariutumisen jälkeen.

1. Pakkolakien käsittely alkaa

Yhteiskuntasopimuksen kaatuminen merkitsee, että pääministeri Sipilä toteuttaa uhkauksensa ja vie työntekijöiden työehtoja heikentävät pakkolait eduskunnan käsiteltäväksi.

– Hallituksella on oma kilpailukykypaketti, onneksi. Se tulee viikon päästä lausuntokierrokselta, ja helmikuussa lait tulevat eduskuntaan, Sipilä sanoi eilen eduskunnassa.

Muun muassa palkkoja, palkallisia sairauspäiviä ja lomia leikkaavien lakien läpivienti ei tule olemaan helppo homma.

Suurimman oppositiopuolueen Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne ehti jo eilen toivoa hallitukselta pakkolaeista luopumista ja niiden korvaamista maltillisella palkkaratkaisulla.

2. Veronkevennysten kohtalo auki

Pääministeri Sipilä yritti alun perin vauhdittaa neuvotteluja uhkaamalla 1,5 miljardin euron lisäleikkauksilla, jos yhteiskuntasopimus epäonnistuu. Porkkanaksi taas luvattiin miljardin verokevennykset, jos sopimus saadaan tehtyä.

Elokuussa Sipilä peruutti lisäleikkaukset ja hallitus korvasi ne pakkolakipaketillaan. Aiemmin luvattujen veronkevennysten kohtalosta ei sen sijaan ole tietoa.

– Tilanne on hyvin epäselvä tältä osin. Hallitusohjelmaa ei ole noudatettu myöskään leikkausten osalta, sanoo SAK:n elinkeinoasioiden päällikkö ja pääekonomisti Olli Koski.

3. Lisää lakkoja luvassa?

Yksi suurimmista peloista yhteiskuntasopimuksen kaatumisen seurauksena on työmarkkinarauhan järkkyminen entisestään ja lakkojen lisääntyminen. SAK:n Olli Kosken mukaan mitään lakkoaaltoa tuskin on silti luvassa.

Varmaa kuitenkin on, että tulevista työehtoneuvotteluista tulee hankalat. STTK:n puheenjohtaja Antti Palola totesi eilen, että pakkolakien vaikutukset työntekijöiden ansioihin ovat liitoilla mielessä nyt näköpiirissä olevalla liittokierroksella.

– Kun valmistaudutaan seuraavaa liittokohtaista kierrosta varten, niin varmastikin nämä luvut ovat hyvin tarkasti tiedossa ja ne on sitten pöydässä, kun sinne mennään, Palola sanoi STT:lle.

EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mukaan liittokierroksella päätavoite on työn kilpailukyvyn parantaminen.

– Jos lähdetään sitten ulosmittaamaan ja järjestämään esimerkiksi lakkoja, niin ei Suomi sillä tavalla suosta nouse, hän sanoi.


4. Suomen maine maailmalla kärsii

Työnantajia edustavassa EK:ssa on varoiteltu, että erityisesti vientiteollisuuden toimintavarmuuteen vaikuttavat työtaistelutoimet ja päättämättömyys työmarkkina-asioissa voivat haitata Suomen mainetta sijoittajien ja yhteistyökumppanien silmissä ulkomailla.

Myös yhteiskuntasopimuksen selvitysmiehenä toiminut entinen valtakunnansovittelija Juhani Salonius totesi eilen Ilta-Sanomille, että levottomuudet työmarkkinoilla voivat pahentaa Suomen ongelmia entisestään.

Tämä voi haitata kaivattujen investointien saamisessa, koska lakkoherkkään maahan sijoittaminen on riski.

– Jos tällaiseen ajaudutaan, niin totta kai se aiheuttaa merkittävää julkisuutta maailmalla, joka on negatiivista Suomelle, Salonius sanoi.


5. Työmarkkinajärjestelmän uudistaminen?

Epäonnistuminen toi keskusteluihin kysymyksen koko työmarkkinajärjestelmän toimivuudesta. Yhteiskuntasopimuksen selvitysmiehenä toiminut Juhani Salonius arvosteli kaatumisuutisen jälkeen koko Suomen nykyistä työmarkkinajärjestelmää toimimattomaksi.

Hän vertasi tilannetta Ruotsiin, jossa työtaistelujen määrä on vain murto-osa Suomen lakoista ja muista työtaistelutoimista. Suomessa osa järjestelmän perusrakenteista taas periytyy 1940–1950-luvuilta.

– Ne eivät ole tätä päivää. Viimeaikaiset tapahtumat vain korostavat tämän asian tärkeyttä, ja tähän pitäisi nyt tavalla tai toisella lähteä puuttumaan, Salonius patisti.

Myös pääministeri sanoi eduskunnassa, että työmarkkinajärjestöjen kyvyt eivät nykyisellään näytä riittävän.

– Työmarkkinajärjestöt eivät näytä pystyvän tämän ajan vaatimiin päätöksiin, Sipilä totesi.

Ota kantaa

Olisitko toivonut yhteiskuntasopimuksen toteutuvan?

Kyllä 77% En 23%
Ääniä yhteensä 24275

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    5. 5

      Bernerin suunnitelmat tyhjensivät autokaupan: ”Juuri nyt on aika hiljaista”

    6. 6

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    7. 7

      6 kodin pahinta bakteeripesää – ja kaikki löytyvät sinun huushollistasi

    8. 8

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    9. 9

      Michael Jacksonin Paris-tytär, 18, on kuin ilmetty Madonna – läpikuultava paita paljasti nännikorut

    10. 10

      Senegalin joukot ylittivät Gambian rajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    3. 3

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    8. 8

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    9. 9

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    10. 10

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    5. 5

      Bernerin suunnitelmat tyhjensivät autokaupan: ”Juuri nyt on aika hiljaista”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    3. 3

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. Näytä lisää