Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Etsijäkonkari Savukoski saa Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultakoristein – ”En ole erityisen kiinnostunut”

Palkinto
Kadonneiden etsinnässä kunnostautunut Reino Savukoski saa Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalilla kultaristein.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on päättänyt palkita kadonneiden henkilöiden etsinnässä vuosien aikana kunnostautuneen Reino Savukosken Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalilla kultaristein.

Etsijäkonkari kertoo Ilta-Sanomille, ettei kunniamerkki herätä mitään erityisiä tunteita.

– En ole sillä tavalla erityisen kiinnostunut kunniamerkeistä. Olen aiemmin saanut Suomelta kolme liikennesakkoa 26 vuoden aikana. On tämä tietysti vähän erilainen, positiivisempi kunnianosoitus, Savukoski sanoo.

Hän kertoo, ettei aio juhlia kunniamerkkiään mitenkään, vaan jatkaa vapaaehtoistyötään.

– Korkeintaan kävelen tuolla metsässä. Minulla on muutamia kadonneita henkilöitä etsittävänä tälläkin hetkellä, hän selittää.

– Etsin Lappeenrannan seuduilla erästä vuosi sitten Sulkavalta kadonnutta nuorta miestä. Hänestä on vain vähän vihjeitä, en tiedä onko niissä sitten mitään perää. Katsotaan nyt, Savukoski sanoo.

Savukoski osallistui myös syyskuussa kadonneen ja marraskuun alussa kuolleena löytyneen Nela Utkinan etsintöihin.

Vuodesta 1989 vapaaehtoisen hukkuneiden etsinnän aloittaneen Savukosken ansiosta pitkälti yli toista sataa vainajaa on löydetty. Savukoski löytää hukkuneet koiriensa ja etsintään soveltuvilla kameroilla varustetun etsintäveneensä avulla.

– Kaverini Risto Repo katosi silloin ja minä aloitin kadonneiden etsinnän.

Itsenäisyyspäivänä myönnettävät kunniamerkit ja niiden saajat löytyvät kokonaisuudessaan Ilta-Sanomien listauksesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      10 yllättävää asiaa, jotka viehättävät miehiä naisessa

    5. 5

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    6. 6

      Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

    7. 7

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    8. 8

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    9. 9

      Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

    10. 10

      ”Kyllä, olen suomalainen Oscar-voittaja” – Tommi teki Oscar-palkitun elokuvan erikoistehosteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    9. 9

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      10 yllättävää asiaa, jotka viehättävät miehiä naisessa

    5. 5

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    6. Näytä lisää