Sampsa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Terveyskeskusmaksuihin tulee ihan kohta iso korotus

Julkisen terveydenhuollon asiakasmaksujen korotus vaikuttaa eniten heikompiosaisiin.

ENSI vuoden alusta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut nousevat lähes 30 prosenttia. Hallituksen päätös maksujen korotuksesta tuottaa 150 miljoonaa euroa ylimääräistä vuodessa.

Käytännössä maksumiehiksi joutuvat julkisen terveydenhuollon palveluita eniten käyttävät eli eläkeläiset, sairaat ja työttömät.

– On selvää, että korotus kohdentuu ja vaikuttaa eniten heikompiosaisiin. Kielteiset vaikutukset korostuvat heikompituloisilla ja paljon palveluita käyttävillä henkilöillä, toteaa hallitussihteeri Johanna Huovinen.

ENITEN nousevat niin sanotut tasasuuruiset maksut, jotka ovat kaikille tuloista riippumatta samansuuruisia. Niitä ovat muun muassa terveyskeskuksen käynti-, sairaalan poliklinikka- ja päiväkirurgiamaksut.

On selvää, että korotus kohdentuu ja vaikuttaa eniten heikompiosaisiin.

Esimerkiksi sairaalan päiväkirurgia maksaa julkisella puolella asiakkaalle tällä hetkellä 105,5 euroa. Ensi vuoden alusta samasta palvelusta peritään 136,8 euroa.

– Päätimme, ettei haluta korottaa tuloihin sidottuja maksuja, koska ne koskevat varsinkin pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevia vanhuksia ja sairaita. Tasasuuruisien maksujen palveluita käyttävät kaikenlaiset ihmiset, joten päädyttiin siihen, että näiden maksujen korotus kohdentuu tasapuolisemmin, Huovinen perustelee.

Huovinen muistuttaa, että suurin osa tasasuuruisista maksuista kuuluu maksukaton piiriin. Se tarkoittaa sitä, että kun palveluja on käyttänyt maksukaton verran, maksukattoon kuuluvat palvelut ovat sen jälkeen ilmaisia.

Ensi vuonna sosiaali- ja terveyspalvelujen maksukatto on 691 euroa. Sitä ei korotettu indeksitarkistusta enempää.

KÄYTÄNNÖSSÄ hallitus on määritellyt asetuksessaan sosiaali- ja terveydenhuollon maksujen enimmäismäärän. Asiakasmaksut eivät lain mukaan saa ylittää tuotantokustannuksia.

– Enimmäismaksut ovat merkittävästi pienempiä kuin tuotantokustannukset. Esimerkiksi terveyskeskuslääkärikäynti maksaa nyt 20,90 euroa ja vuonna 2014 lääkärikäynnin tuotantokustannus oli 117 euroa, Huovinen huomauttaa.

Kunnat voivat itse määritellä palvelujen hinnan, mutta ne voivat periä palveluista enintään enimmäismaksujen verran. Käytännössä suurin osa kunnista laskuttaa palveluista niin paljon kuin laki sallii.

ASIAKASMAKSUJEN 30 prosentin korotus kauhistuttaa Helsingin Haartmanin sairaalan päivystyksessä odottavia.

Ensi vuoden alussa terveyskeskuksen päivystysmaksu kallistuu lähes seitsemän euroa liki 29 euroon. Sairaalan poliklinikkamaksu nousee yli yhdeksän euroa lähes 42 euroon.

– Mitään ei saa ilmaiseksi, mutta 30 prosenttia on kyllä kova korotus. Onko pakko kerralla noin paljon nostaa, helsinkiläinen Sirkkaliisa Kortelainen kysyy.

Kortelainen sanoo, että korotukset tuntuvat etenkin eläkeläisten kukkarossa.

Eläkeläinen joutuu kitkuttelemaan pienillä tuloilla. Talous on tiukilla, kun indeksejä on jäädytetty ja etuja kiristetty. Suuria rahasummia eläkeläisellä menee sairastamiseen ja lääkkeisiin.

YKSITYISLÄÄKÄRILLÄ käynnistä ei pienituloinen voi haaveilla.

– Aika hullua, että pienituloisia kuritetaan. Vyötä täytyy kiristää, Alpo ja Alma Liukkonen sanovat 30 prosentin korotuksesta.

Alpo Liukkonen lisää, että asiakasmaksujen korotuksilla ei valtion rahaongelmia ratkota. Valtion pitäisi mukauttaa miljardien eurojen edestä menojaan. Asiakasmaksujen korotuksissa on kyse vain sadoista miljoonista euroista.

Kaveriaan odottava Petri Karvinen ymmärtää, että maksuja pitää periä julkisista palveluista.

– Sairaala tarvitsee rahaa, ei sitä pelkällä pyhällä hengellä pyöritetä.

Ota kantaa

Oletko käynyt tänä vuonna terveyskeskuksessa?

Kyllä 63% En 37%
Ääniä yhteensä 13972

Näin paljon maksut nousevat

Ensi vuoden alusta lähtien sosiaali- ja terveyspalveluiden tasasuuruiset asiakasmaksut nousevat noin 30 prosenttia.

30 prosentin korotus vaikuttaa yhteensä 34 eri asiakasmaksuun.

Esimerkiksi terveyskeskuskäynnin hinta nousee 4,80 eurolla, sairaalan poliklinikkamaksu 9,60 eurolla, terveyskeskuksen päivystysmaksu 6,60 eurolla ja sairaalan päiväkirurgiamaksu 31,30 eurolla.

Korotus kohdistuu myös sosiaalipalveluihin. Esimerkiksi lastensuojelun maksut nousevat 1432,40 eurosta 1857,90 euroon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    3. 3

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    4. 4

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. 6

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    9. 9

      Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

    10. 10

      Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    3. 3

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    4. 4

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. Näytä lisää