Eija

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lotossa jaossa kaikkien aikojen jättipotti - tämän valitsemalla mahdollisuus jopa 28 miljoonaan euroon

LOTTO
Lauantaina illalla arvotaan Loton kaikkien aikojen ennätyspotti: 14 miljoonaa euroa.
Loton kaikkien aikojen suurin päävoitto on innostanut suomalaiset pelaamaan innolla. Kello 19:ään mennessä oli Veikkauksen mukaan Lottoa pelattu tällä viikolla jo noin 12 miljoonan euron edestä.

– Tällainen jättipotti innostaa pelaamaan lähes tuplasti normaaliviikkoa enemmän. Viime viikon jättipottia pelattiin 11 miljoonalla eurolla, kertoo Veikkauksen viestintäpäällikkö Maria Roos.

Aivan tämän vuoden ennätystä ei lottoamisessa silti taideta tehdä. Helmikuussa arvottu edellinen ennätyspotti, 13,9 miljoonaa euroa keräsi lopulta kolmeksi perättäiseksi viikoksi ennätystuloksia.

– Sadesää ja pikkujoulukausi ehkä ovat näkyneet. Lottoaminen painottuu aina näin loppuviikkoon, toteaa Roos.

Helmikuun päävoitto jakautui kahdelle lottoporukalle, yhteensä 20 henkilölle Vaasaan sekä eri puolille Suomea.

Mikäli voittorivi löytyy tällä viikolla vain yhdestä kupongista, jossa on valittuna myös tuplausmahdollisuus, kuittaa voittaja huimat 28 miljoonaa euroa.

Lotto arvotaan lauantaina kello 22.15 MTV:n kanavalla. Loton pelaaminen kestää kello 22:een saakka.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    2. 2

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Pakettiauto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    4. 4

      MM-pronssille upeasti venynyt Kaisa Mäkäräinen nieleskeli onnen kyyneleitä – ”On iso asia”

    5. 5

      Meksikon ”Helvetistä” löydetyt kristallit kätkivät sisälleen 60 000 vuotta vanhaa elämää

    6. 6

      Suuroperaatio Mosulin valtaamiseksi alkoi – tutkijalta synkkä ennuste Euroopalle

    7. 7

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    8. 8

      Sports Illustratedin historian uhkein malli poseeraa pelkässä vartalomaalissa: ”En ole koskaan tuntenut itseäni näin seksikkääksi”

    9. 9

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    10. 10

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      Tapon yritys Nokialla: 17-vuotias tyttö löytyi elottomana sängyn alta

    4. 4

      5 pientä ihovaivaa, jotka voivat kertoa vakavammasta ongelmasta

    5. 5

      Mikä muutos! Miss Suomi Shirly Karvinen vaalensi tukkansa – edusti gaalassa tyrmäävänä pikkuruisessa mekossa

    6. 6

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    7. 7

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    8. 8

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    9. 9

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    10. 10

      Perheenäiti ja -isä kertovat: Tämän takia petän puolisoani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    2. 2

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Pakettiauto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    4. 4

      MM-pronssille upeasti venynyt Kaisa Mäkäräinen nieleskeli onnen kyyneleitä – ”On iso asia”

    5. 5

      Meksikon ”Helvetistä” löydetyt kristallit kätkivät sisälleen 60 000 vuotta vanhaa elämää

    6. Näytä lisää